Ilmajoella on EP:n huonokuntoisin kouluverkko

Väkevä menestystarina pitäisi olla. Oppilaat ja työntekijät kärsii vuodesta toiseen.
681251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Persujen vika

Äänestä

Aivan sama kenen vika. Kuinka asia hoidetaan kuntoon?

Äänestä

Monta syytä. Koskaan ei kunnalla ole ollut varaa ylläpitoon ja kunnossapitoon. Uutta on tehty ja ne on jätetty sitten huoltamatta ja hoitamatta. Kouluverkkoa olisi voinut tiivistää suunnitelmallisesti jo vuosikymmeniä sitten mutta kyläpolitiikka on ajanut näitten ajatusten edelle.

1Äänestä

Johtajuusongelma.
Pirtukuskin aikana rahat käytettiin ihan muuhun kuin kunnan omistamien kiinteistöjen ylläpitoon. Kyvytön tekninen johtaja nuoli hänen ahteria.
Sivistysjohtajaksi (sdp 7500e/kk) valittiin epäkelpo, jolla ei asiat etene. Ei osaamista. Liikaa pitovoidetta?
Hänen takia palkattiin opetuspäällikkö (kesk, 6000e/kk), jolla ei taloudellista ymmärrystä. Pian huomattiin että kouluissa on 90 avustajaa. (vuosikustannus +2 miljoonaa)
Wokettaminen ja inkluusio romutti loputkin.
Nykyinen kunnanjohtaja ei saa tuota väkeä ruotuun. Miksi johtoryhmässä on myyriä, käärmeitä ja liskoja?
Pitäisi tehdä johtavien viranhaltijoiden vaihto. Koko johtoryhmä on politisoitunut, epäkelpoa heikompaa ainesta alhaalta ylös asti.

2Äänestä
  • Eikö luottamushenkilöissä ole mitään vikaa ? Minkähänlainen viranhaltija olisi sopiva ? Houkuttaako tuollainen asenne päteviä viranhaltijoita?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eikö luottamushenkilöissä ole mitään vikaa ? Minkähänlainen viranhaltija olisi sopiva ? Houkuttaako tuollainen asenne päteviä viranhaltijoita?

    Minkälainen asenne? En ole ollut koskaan missään vaaleissa ehdolla, mutta kuntalaisena ja veronmaksajana seuraan suurella mielenkiinnolla kunnan päätöksentekoa.
    Minulle on syntynyt vuosien saatossa selkeä näkemys siitä, että se asennevamma on viranhaltijapuolella.

    1Äänestä

  • Up! Tämä on niin totta, olisiko ihan kunnan viranhaltija joka näkee asiat aitiopaikalta?

    Äänestä

Kunnantalolle tarvitaan ryhtiliike!

Äänestä

Joko Koskenkorvan koulu on valmis? Paljonko maksetaan parakkivuokria vuodessa?
Miksi kouluverkkoa ei ole päivitetty jo 5-10 vuotta sitten?

Äänestä
  • Turhin hanke..,taantuvaan tympeään kylään upouusi koulu, järki hoooiiii!

    Äänestä

Koulu tulee kuntoon kun vaihdetaan viranhaltijat. Tai valtuutetut. Poks. Ei siihen mitään päätöksiä tarvita. Ootta te jännää sakkia!

Äänestä

Koskenkorvan koulu olisi jo valmis, ellei tekninen johtaja olisi kelvoton.

Äänestä
  • Kepuloiset valittaa aina!

    Äänestä

  • Koskenkorvalle ei tarvita uutta koulua....uusi voitaiisiin sijoittaa keskustaan , koulukeskus.
    Logistisestikin järkevää.

    Äänestä

No nyt on esityslistalla sentään ehdotus miten keskikunnan koulujen kanssa tulevaisuudessa toimitaan, käykää katsomassa sivltk listaa.

Äänestä

Aikaisempana valmistelutyönä koulukiinteistöistä on laadittu kuntotutkimukset ja Inspira on luovuttanut 15.1.2024 kunnalle kouluverkon taloudellinen selvitys-raportin. Inspiran raportissa tarkasteltiin vaihtoehtoisten ratkaisujen kustannusvaikutuksia.
Keskikunnan kouluverkon kehittämisestä on laadittu kaksi vaihtoehtoista periaateratkaisua, joissa molemmissa opetusta keskitetään Herralan kouluun. Periaateratkaisut eroavat Herralan koulun uudisrakentamisen laajuudessa ja Herralan koulun oppilasmäärässä uudessa kouluverkossa. Ensimmäisessä periaateratkaisussa Peltoniemen koulun opetus siirtyisi Herralan koululle. Toisessa periaateratkaisussa Peltoniemen koulun ja Palonkylän koulun opetus siirtyisivät Herralan koululle. Kunnanhallitukselta saadun ohjauksen mukaisesti valmisteluprosessia edistetään niin, että päätösehdotus keskikunnan kouluverkosta tuodaan päätöksentekoon vuoden 2025 aikana.
Edellä olevaa tarkentaen on sovittu,(Missä sovittu?) että kunnanvaltuusto kokoontuu 6.11.2025 valtuustoseminaariin (SALASSA) käsittelemään keskikunnan kouluverkkoasiaa.

Tämähän oli jo 2024 samassa tilanteessa. lähes 2 vuotta viivytelty asiaa virkamiesten valmistelussa.

Äänestä
  • No voi voi

    Äänestä

Tuskimpa saavat päätettyä asiaa tänä vuonna. Ja jos saavat, tulee valitus. 2030 luvulle menee että on uusi koulu keskustassa.

Äänestä

Jos kouluja lopetetaan, joka ainoasta päätöksestä valitetaan. Teknisen johtajan ei kannata osallistua kilpailutukseen, hänen persoonansa johtaa myös urakoitsijoiden tekemiin valituksiin.

Äänestä
  • Ei kannata lopettaa kouluja, siirtää vaan oppilaat pois. Ei tule valituksia. Näin tehtiin ilomäen kohdalla.

    Äänestä

Onko jossain joku kunta joka olisi taloutensa pelastanut suurkouluilla?

Äänestä
  • Mutta yks kunta melkein meni nurin kolmentonnin vessoista. Onneksi yksi talousnobelisti älysi karmean tilanteen ja pelasti kunnan talouden.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Mutta yks kunta melkein meni nurin kolmentonnin vessoista. Onneksi yksi talousnobelisti älysi karmean tilanteen ja pelasti kunnan talouden.

    Missä se 3 donan hyysi on? Haluaisin käydä sielä kusella kun olen sen joutunut maksamaankin.

    Äänestä

Turvalliset kyläkoulut Ilmajoen kilpailuvaltiksi!
Olemme kuulleet murheellisia uutisia pääkaupunkiseudun koulumaailmasta: lapsi on kohdistanut muihin koululaisiin karmean väkivallanteon. Asiantuntijat arvioivat, että tällaista oli odotettavissa – ja että tämä tuskin oli viimeinen tragedia lajissaan. On helppo arvata, että tuhansissa suomalaisissa kodeissa näinä päivinä huolestuneina pohditaan, mikä olisi omille lapsille paras kasvuympäristö. Turvallisuuden tunne on järkkynyt. Turvallisen elinympäristön kysyntä on kasvanut.

Keskustelussa on nyt jälleen mainittu suurten kouluyksikköjen haitat ja riskit. Levottomuus lisääntyy, järjestyksen ylläpito vaikeutuu, opettajat uupuvat, yksittäisten oppilaiden on vaikea saada riittävää huomiota, paineet kuulua joukkoon ja pelko joutua sen ulkopuolelle kasvavat, kiusaamisen ja väkivallan vaara voimistuu, yhteisöllisyyden rakentaminen käy mahdottomaksi. Kun lisäksi teknologian ja muun yhteiskunnan kehitys yleisemminkin hyvin huolestuttavasti ruokkii nuorten pahoinvointia ja mielenterveyden ongelmia, on ymmärrettävää, että monissa
perheissä kaivataan rauhallisempia vaihtoehtoja. Elämäntavat ja elinympäristöt, niiden muutoksen edellytykset, ovat yhä useammissa perheissä vakavia puheenaiheita.

Tämä on mahdollisuus Ilmajoelle.

Avainasemassa ovat Ilmajoen viehättävät kylät ja niiden koulut. Nopankylä, Munakka Luomankylä ja Peltoniemi.

Pieni mittakaava, yhteisöllisyys, yksilöllinen huomio ja huolenpito, turvallisuus ja työrauha – siinä muutamia kaivatun kasvuympäristön piirteitä. Monet opettajatkin arvostavat kyläkoulujen rauhallisuutta ja kodikkuutta. Opettajan sitoutuminenkin voi olla vahvempaa.

Äänestä

Kunnissa joissa on kyläkoulut lopetettu, perusopetuksen menot ovat jatkuvasti kasvaneet. Se ei näytä toimivan kuten on ajateltu.
Luoman koulupiirin maahanmuuttajaoppilaita ajetaan taksilla pienluokkaan Palonkylään, jossa he eivät opi kieltä eivätkä integroidu.
Kuntaliitto patistelee kuntia kouluyhteistyöhön, kuten esimerkiksi Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren Munakasta on lyhyt Halkosaareen.
Nopankylään tulisi Kurikasta/Jurvasta lisää oppilaita.
Kannattaisi tehdä kuntarajat ylittävää yhteistyötä.

Äänestä
  • Tämä Löfgren on siis Munakasta muuttanut Halkosaareen?
    Tosi jännä.

    Äänestä

Eiköhän nopan koulupiirin oppilaita ajeta entiseen malliin toisiin kouluihin kun nopassa ei onnistu koulunkäynti, vaikka on 2,5 opea / 20 oppilasta.

Äänestä
  • Höpö höpö. 23 oppilasta ja lisää tulee. 2 opettajaa.
    Koskenkorvalla 70 oppilasta ja 6 opettajaa, 6 ohjaajaa.
    Kannattais ajaa niitä korvalaisia noppaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Höpö höpö. 23 oppilasta ja lisää tulee. 2 opettajaa.
    Koskenkorvalla 70 oppilasta ja 6 opettajaa, 6 ohjaajaa.
    Kannattais ajaa niitä korvalaisia noppaan.

    Höpö höpö. Kunnan sivujen mukaan nopassa 3 opettajaa ja yksi ohjaaja. Koskenkorvan koulussa 8 opea ja 4 ohjaajaa.
    Uskotaanko sinua vai kunnan sivuja?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Höpö höpö. Kunnan sivujen mukaan nopassa 3 opettajaa ja yksi ohjaaja. Koskenkorvan koulussa 8 opea ja 4 ohjaajaa.
    Uskotaanko sinua vai kunnan sivuja?

    Kunnan sivuilla on höpöjä- Sielä väitetään oppilaiden määrän kasvavan vuosittain 20 oppilaalla. No ei kasva, vähenee sen verran.
    Nopassa on 2 opettajaa, resurssia käytetään vain harvoin.
    Koskenkorvalla opettajia olikin sivujen mukaan 7, eli alle 10 oppilasta/opettaja.
    Ei noihin sivuihin kannata luottaa.
    Alkuluokan kulut +20000e/mamu. Repikää siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kunnan sivuilla on höpöjä- Sielä väitetään oppilaiden määrän kasvavan vuosittain 20 oppilaalla. No ei kasva, vähenee sen verran.
    Nopassa on 2 opettajaa, resurssia käytetään vain harvoin.
    Koskenkorvalla opettajia olikin sivujen mukaan 7, eli alle 10 oppilasta/opettaja.
    Ei noihin sivuihin kannata luottaa.
    Alkuluokan kulut +20000e/mamu. Repikää siitä.

    Kun ei muuta keksitä, vedetään vielä mamut mukaan. Tuo oli hauska tuo resurssia käytetään vain harvoin! Itkunaurua!:)

    Äänestä

Ei lainkaan erityisopetusta nopassa?

Äänestä
  • Ei tarvetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ei tarvetta.

    Eli siis nopan erityisoppilaat käyvät koulua muualla? Miksi siellä silti edelleen on erityisopettaja? Resurssia on!

    Äänestä

Joka persulle oma eityiskoulu omaan kylään.

Äänestä
  • "Eityiskoulu"? Näyttää siltä että punikkikepulle pitäisi olla apukoulu, jotta osaisi edes kirjoittaa oikein :-)

    5Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    "Eityiskoulu"? Näyttää siltä että punikkikepulle pitäisi olla apukoulu, jotta osaisi edes kirjoittaa oikein :-)

    Siihen se kyläkoulujen alasajo johtaa. Eityiskouluja tarvittais paljon lisää.

    5Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Siihen se kyläkoulujen alasajo johtaa. Eityiskouluja tarvittais paljon lisää.

    Persuille elämänkoulu joka kylään.

    Äänestä

Keskustalaiset valittaa kun uutta koulua rakennettaisiin. Kepu haluaa pitää lapset homekouluissa ja parakeissa.

Äänestä

Väärin meni. Rakennusfirma on valittanut. Päinvastoin persut haluavat säilyttää nopan, luoman, munakan pikkukoulut. Varmaan haluavat säilyttää myös herralan parakkikoulun ja palonkylän.

Äänestä

3 miljoonaa maksaa vuodessa inkluusion ihanuus ilmajokisille veronmaksajille.

Äänestä

Vetäisit hienosti hatusta ison summan! Mikä on lähteesi?

Äänestä

Eli siis ylisuuren kouluverkon hinta tuo 3 milliä vuodessa. Sehän on halpa!

Äänestä

Ei kai kaikkien koulujen ylläpitokaan maksa 3 miljoonaa, kyseessä täytyy olla ylimitoitettu henkilöstömäärä ja minimaaliset luokkakoot.

1Äänestä
  • Tästä ei saa puhua..hys hys...ollaan hipi hiljaa...

    Äänestä

Toivotaan että keskustakin ryhtyisi keskittämään voimansa kunnan kehittämiseen perussuomalaisten haukkumisen sijaan.

2Äänestä
  • Sitä sopii todella toivoa, mutta ei koira pääse karvoistaan.

    Äänestä

Ratkaisuja ei ole esittää kuin harvoilla. Kritisoijia riittää.

Äänestä

Ilmajoki-lehden pääkirjoituksessa moitittiin investointikattoa.
Aiemmin ne tapasivat haastatella kokosivun jutuissa kokoomuksen Tuomikoskea, talousneroa, joka romutti kunnan kiinteistönhoidon.
Nyt maksetaan kokoomuksen politiikan seurauksia. Toki keskusta oli samaa mieltä.

Äänestä

Miten tämä on mahdollista?

Äänestä

Miksi päättäjät ei vaadi osaamista?
Välinpitämättömyys kukoistaa.

Äänestä

On se merkillistä, ettei tuon Musiikkihaaskalinnun elättämistä verorahoilla ole saatu loppumaan.

1975 -2025....50 vuotta rahan lapioimista tappiolliseen touhuun.

Äänestä

Ilmajoki väkevä menetystarina

Äänestä

Marraskuun viimeisenä sunnuntaina 30.11. klo 13 Ilmajoen kunnantalolla esiintyy upea Aqueça!
Aqueça on viisihenkinen ammattimuusikoista koostuva lämpöisen lattarimusiikin yhtye Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta. Yhtyeen sointi on pirteä ja omaperäinen, johon oman sävynsä luovat ilmaisuvoimainen harmonikka ja kepeän virtuoottinen huilu. Groovaava kokonaisuus täydentyy akustisella kitaralla, kontrabassolla ja rummuilla laulua unohtamatta.
Aqueçan ohjelmisto koostuu omasta, kitaristi Timo Kiprianoffin säveltämästä musiikista sekä alkuperäisistä brasilialaissävyistä muun muassa Hermeto Pascoalin ja Antonio Carlos Jobimin kynästä.

RAHAA ON!!
Kustannukset maksetaan kuntalaisilta perityistä veroeuroista.

Äänestä
  • Hienoa, että kuntalaisille tarjotaan kulttuurielämyksiä.

    Äänestä

  • Onhan se kauhiaa kun ilmajoella jotain järrjestetään

    Äänestä

Miten tämä on mahdollista. Keskustapuolue suurin ja mahtavin Ilmajoella ikiajat ja koulut homeessa.

Äänestä

Mitä kouluista, pääasia että ooppera soi!

Äänestä
  • Nyt nukkumaan siitä!!
    Aamulla sitte taas kepusossua lisää.

    Äänestä

Huomenta joko saa Kepua syyttää

Äänestä

Tottahan se on, keskustapuolue on ollut yksinvallassa lähes 20-vuotta. Seurauksena EP.n huonokuntoisin ja kallein kouluverkko.

Äänestä

Kepu pettää aina.

Äänestä

Oletettavasti muu puolueet/valtuutetut ovat jättäneet keskustan ajamista päätöksistä eriävät mielipiteet?
Muussa tapauksissa on turha syyttää yksin keskustaa päätöksistä.

Tämän toki varmaan jo tiesittekin.

Äänestä
  • Ahti, mene lääkekaapille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Väkevä menestystarina pitäisi olla. Oppilaat ja työntekijät kärsii vuodesta toiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu