Kuinka monta läheistä ihmistä teillä on elämässä?

Mietin tätä kysymystä tänään. Laskin että minulla on elämässäni 8 ihmistä, jotka lasken kuuluvaksi omaan laumaani. Siis sellaisia todella läheisiä ihmissuhteita, että antaisi vaikka henkensä toisen puolesta.

Mietin että onko tuo paljon vai vähän?
28401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ei yhtäkään enää.

Äänestä

Muutama ja se yksi erityinen pusikoissa piileksijä.

Äänestä
  • En kyl henkeäni ehkä kuitenkaan vaihtaisi, mutta tärkeitä ihmisiä elämässäni muutama.

    Äänestä

No joo. Kaikista rakkain puoliso on edesmennyt. Myös monta kaveria on jo siirtynyt manan majoille.

Lapsen äiti on vielä hengissä ja lapsen isovanhemmatkin joraa vielä täysillä.

Sellaista se on. Säikytin läheiseni aikoinaan, mutta taisin tuottaa pettymyksen, kun en kuollutkaan.

>simiti<

Äänestä
  • Nyt korjaus. Toinen mummo on myös edesmennyt. Mutta kuitenkin 3/4!

    >simiti<

    Äänestä

Aikapaljon, jos mietti, että vois antaa onsn elänsä edestä..

Mulla on tasan kaksi. Tyttöni ja poikani.

Rakastan toki useampaa ihmistä, mutta en antaidi heidän edestä omaa elämääni. Olenhan tärkeä monelle muullekin....mm. edellämainitut.

Äänestä
  • Aloittaja

    Minulla ei ole lapsia, joten maailma ei menettäisi minussa yhtä paljon kuin sinun tapauksessa.

    Äänestä

  • Palstakamu kirjoitti:

    Minulla ei ole lapsia, joten maailma ei menettäisi minussa yhtä paljon kuin sinun tapauksessa.

    Sinä olet tärkeä.

    >simiti<

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sinä olet tärkeä.

    >simiti<

    Kiitos :)

    Äänestä

Itsellä ei yhtäkään.

Äänestä

Mulla on viisi. Muut on sitten enemmänkin hyvän päivän tuttuja, sukulaisetkin. Mä en ole ihmisenä mitenkään herkkä ripustautumaan ihmisiin enkä verkostoihin IRL. Muutama ihminen riittää mulle eliniäksi, jotka on enemmän merkityksellisiä kun muut.

Monet on ääneenkin ihmetelleet miksi minä en koe kaverisuhteita tärkeiksi ja miksei mulla ole bestiksiä joiden kanssa käydä putkin ja tapailla. No en vaan ole ihmisiin silleen kiintynyt, että tarvisin ketään kaveriksi elämäni askareisiin. Jollekin voi olla ennenkuulumatonta, mulle normaalia, että perhe on tärkein.

Muut tulee sitten miten tulee jonossa jatkona, sitten kun mulla on mielenkiintoa heihin. Erakot on sellaisia, ettei tarvi muita tarvimalla tarvi.

Jasu

Äänestä
  • Mulle noi eläimet on tärkeempiä, kun vieraat ihmiset. Mä en tiedä mihin ihmisiä tarvitaan. 😅

    Jasu

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mulle noi eläimet on tärkeempiä, kun vieraat ihmiset. Mä en tiedä mihin ihmisiä tarvitaan. 😅

    Jasu

    Mietin tuota henkeni antamista, niin silmääkään räpäyttämättä omat lapset on monille niitä ihmisiä. Joillekin puoliso jne.

    Henki yleensä lähtee yllättäin, kun et odota sen lähtevän. Niin periaatteessa se voi lähteä kenen vaan kohdalla jo kun pysähdyt auttamaan jotain ihmistä, vierastakin. Silloinhan sen elämänsä on antanut auttaessaan.

    Joten ajatuksen tasolla minäkin nimeän lapseni, mutta käytännössä henki voi lähteä vaikka kissaa pelastaessa. 😆

    Olen kuutenkin tehnyt elinluovutustestamentinkin enkä mitenkään ole ulos rajannut ketään. Vaan tarvitseva jolle jokin osa minusta käy sen saa käyttää, kun oma elämäni on mahdotonta palauttaa toimintakykyiseksi. Kuka mitäkin silloin sattuu tarvitsemaan.

    Jasu

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tykkään ajatella, että jonkun toisen elämä saattaa saada jatkua, kun voi saada tarvitsemansa elimen tai kehoni osan elääkseen. Mulle se on sellainen lohduttava ajatus ja tieto, että niinkin voin auttaa. Eikä kaikki mene välttämättä "hukkaan" ja tuhkaksi, jos jonkun elämä helpottuu tai säästyy minusta saatavilla varaosilla.

    Jasu

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mä en saa luovuttaa .. en verta tai elimiä. Aion kyllä tehdä viimeistään ensi vuonna ruumiinluovutustestamentin ja elvytyskiellon.
    Eli että antaisin vartaloni lääketieteelliseen opetuskäyttöön. Saisivat tulevat lekurit leikellä ruumiini anatomian kurssilla.
    Itsehän en kropallani mitään tee kuolemani jälkeen.. olis sit tästäkin jotakin hyötyä ihmiskunnalle. Mutta en si tiedä kelpaanko siihenkän hommaan.
    Olisihan tuo kiva.

    2Äänestä

  • Pikku-pirpana kirjoitti:

    Tuokin on ihan hyvä vaihtoehto, en tiedä missä kunnossa itsekkään olen sitten kun aikani koittaa. Voihan olla ettei ole paljon käyttökelpoista lahjoitettavaa, sittenhän tuo on toinen vaihtoehto. Tieteen ja tutkimuksen hyväksi.

    Jasu

    Äänestä

  • Pikku-pirpana kirjoitti:

    Mä en saa luovuttaa .. en verta tai elimiä. Aion kyllä tehdä viimeistään ensi vuonna ruumiinluovutustestamentin ja elvytyskiellon.
    Eli että antaisin vartaloni lääketieteelliseen opetuskäyttöön. Saisivat tulevat lekurit leikellä ruumiini anatomian kurssilla.
    Itsehän en kropallani mitään tee kuolemani jälkeen.. olis sit tästäkin jotakin hyötyä ihmiskunnalle. Mutta en si tiedä kelpaanko siihenkän hommaan.
    Olisihan tuo kiva.

    No tuo. Ei meidän ruumiit kelpaa enää mihinkään. Ikinä. Luultavasti kielletään hautaaminenkin ja velvoitetaan viemään ongelmajätelaitokseen.

    >simiti<

    Äänestä

Luin joskus Voittamisen anatomia -kirjaa, jossa puhuttiin ihmisen "coresta" johon mahtuisi vain 11 ihmistä, joten sinänsä tuo 8 on ihan pätevä luku. Mitä sitä turhaan kaikkiin luottamaan, huomattu on, että ei se kannata.

Äänestä

monijalkainen kävwelijä eli Walker.

Äänestä

No mä sanoisin, että on minulla yksi jonka puolesta kuolisin. En ole laumaeläjä ja harvemmin lähennyn kenenkään kanssa sillain aikuisten oikeasti. Ehkä hetke saatan jonkun kanssa läheinen olla, mutta en mitään pysyvää. Ja se sopii minulle.

En tosiaankaan kestä mitään paita ja peppu -juttuja.

Äänestä

Puoli. Se nukkuu puolet ajasta vieressä.

Äänestä

Jälkikasvu.

Mutta jos saan valita, niin mieluummin tapan heidän puolestaan, kuin kuolen.

Äänestä
  • Tarkemmin kun tuumii niin näin

    Äänestä

Tiedä nyt tuosta hengen antamisesta mutta 10 henkilöä on aika tärkeitä. Tuttavia on lisäksi kolme, joiden kanssa pidetään yhteyttä, jääneet vanhoista työpaikoista. On nekin aika tärkeitä.

Äänestä

ei yhtäkään, koska olen kiltti ja kunnollinen mies

Äänestä

Sopivasti. Jotkut ystävyydet ovat päättyäkseen. Huonoa käytöstä en siedä yhtään.
Se on pian menneisyyttä.
Vilma

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Palstakamu kirjoitti:

Mietin tätä kysymystä tänään. Laskin että minulla on elämässäni 8 ihmistä, jotka lasken kuuluvaksi omaan laumaani. Siis sellaisia todella läheisiä ihmissuhteita, että antaisi vaikka henkensä toisen puolesta.

Mietin että onko tuo paljon vai vähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu