Ajatelkaa, jos meillä olisi nyt demarihallitus!

En keksinyt pelottavampaa ajatusta.

On tärkeää, että vaikeina aikoina on oikeistohallitus. Sitten kun tilanne paranee, voidaan vaihteeksi äänestää demarihallitus.

Joka syöksee Suomen taas suohon.
25566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Riikka sanoi, että seuraavista eduskuntavaaleista tulee säästövaalit.
Teemu aiemmin avasi pelin ja teki seuraavista vaaleista maahanmuuttajavaalit.
1+1= seuraavista vaaleista tulee sekä maahanmuuttajavaalit että säästövaalit. Eli mistä säästetään?

Äänestä

Pahin painajainen että Antti Lindman pääministeri ja Tytti Tuppurainen valtionvarainministeri. Ei enää riittäisi kilo huulipunaa Tytillä päivässä kun meuhkaisi suu vaahdossa .

Äänestä
  • Mitä hyvää demarit on saanut Suomen ja Suomalaisten hyväksi tehtyä , esimerkiksi edellisen hallituskauden aikana?. Ottaneet liikaa velkaa milloin minkäkin ongelman varjolla liian heppoisin perustein , kun olisi voinut jättää ottamatta ja opetella tulemaan toimeen vähän niukemmilla eväillä.

    Äänestä

Haloo. Mitä propagandaa? Tämä hallitushan se on syössyt Suomen suohon. Voisin listata tähän satoja rivejä, kuinka hallituksen tekemät "parannustoimenpiteet" ovat heikentäneet Suomen taloutta.
Ja mikä pahinta, MITKÄÄN LUPAUKSET EIVÄT OLE TOTEUTUNEET. Työllisyys ei ole parantunut, talous ei ole kehittynyt, valtionvelka sen kuin kasvaa. TÄMÄ ON SYÖKSYKIERRE.

Äänestä

Kukaan ei ole yllättynyt, että vasemmistoliitto jää velkajarrun ulkopuolelle.

https://yle.fi/a/74-20188223


“The problem with socialism is that you eventually run out of other people's money.”
― Margaret Thatcher

Äänestä

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011626181.html

– Benin mukaan infarkti voi aiheuttaa vaurioita, jotka eivät koskaan korjaannu, mutta hänen kohdalla ei niin suurta vauriota syntynyt, että hänestä olisi tullut demari, Kilpi kirjoittaa.

Äänestä

Persu sai potkut, Pormestari Ilmari Nurminen perustelee Tampereen kulttuuri­pomojen potkuja arvovalinnoilla.

Tietysti se on arvovalinta, kun demari antaa kenkää persulle.

Äänestä
  • Ja kaiken lisäksi vielä ruskean reiän ritarikin.

    Äänestä

Te persut nyt pelkäätte ihan kaikkea.

Äänestä
  • Miten persu ja pelkääminen liittyvät toisiinsa?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Miten persu ja pelkääminen liittyvät toisiinsa?

    Eilen uutisoitiin edellisen huulipunahallituksen Demari sellaisen holtittomasta velanotosta.Joko demarit vihdoinkin saataisi ymmärtämään että se tie mitä demarit kulkee se vie Suomen lopulliseen tuhoon. Mutta jos järkeä on annettu pikkulusikalla on turha sitä odottaa.

    Äänestä

Vasemmistoliitto haluaa miljonääriveron. Ei riitä, että miljonäärit maksavat eniten veroja, VASEMMISTOLIITTO HALUAA ENEMMÄN. MIKÄÄN EI RIITÄ VASEMMISTOLIITOLLE.

Äänestä

Suomi valitsi oikeistohallituksen liian myöhään. Jouduttiin huonoon seuraan.

Äänestä
  • OIkeistohallitus on tehnyt hyviä tekoja, Suomen talous on jo kääntynyt ja jonkin ajan päästä päässään tarkkailuluokalta pois. Mutta tämä oli hyvä opetus siitä, mitä liiallinen sosiaalidemokratia tuottaa. Ei sentään käyty vielä kuilun reunalla, mutta jos olisi ollut sd-hallitus, olisimme jo ajaneet täyttä vauhtia kuilun yli.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    OIkeistohallitus on tehnyt hyviä tekoja, Suomen talous on jo kääntynyt ja jonkin ajan päästä päässään tarkkailuluokalta pois. Mutta tämä oli hyvä opetus siitä, mitä liiallinen sosiaalidemokratia tuottaa. Ei sentään käyty vielä kuilun reunalla, mutta jos olisi ollut sd-hallitus, olisimme jo ajaneet täyttä vauhtia kuilun yli.

    Vasemmistolle tulee sähkö seinästä, vesi hanasta ja joku muu maksaa muutenkin elämisen. Kun muiden rahat loppuvat, ne loppuvat sitten myös vasemmistolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    OIkeistohallitus on tehnyt hyviä tekoja, Suomen talous on jo kääntynyt ja jonkin ajan päästä päässään tarkkailuluokalta pois. Mutta tämä oli hyvä opetus siitä, mitä liiallinen sosiaalidemokratia tuottaa. Ei sentään käyty vielä kuilun reunalla, mutta jos olisi ollut sd-hallitus, olisimme jo ajaneet täyttä vauhtia kuilun yli.

    Hallitus ajoi Suomen lamaan jo kun näkyy minimaalista valoa elpymisestä niin tototellaan, että on hyvä hallitus?!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Hallitus ajoi Suomen lamaan jo kun näkyy minimaalista valoa elpymisestä niin tototellaan, että on hyvä hallitus?!

    Ei pystynyt tämä hallitus korjaamaan edellisten hallitusten virheitä puolessa hallituskaudessa, vaikka kovasti ja hyvin yritti.

    Äänestä

Ajatelkaapa kuinka hyvin olis asiat jos ei olis hallitusta ollenkaan😊 ihminen on ainoa laji joka valitsee johtajakseen tyhmimmät ja heikoimmat yksilöt 😊

Äänestä

Ajatelkaa jos meillä oli petturipersujen petosjytkyhallitus! ai niin meillähän on... No työttömyys on huippulukemissa, konkursseja ei ole ikinä ollut näin paljoa, kaikki on sössitty ja nyt olemme tarkkailuluokalla.. Petosjytkyhallitus on tosiaan tyrinyt ja muninut aivan kaiken. Fakta.

Äänestä
  • Petosjytkyhallitus ottaa ENNÄTYS Paljon lisää velkaa, ihanaa ihanaa!! Se on upeaa! Se on parempaa Velkaa, huutavat petturipersut. :o)

    Äänestä

Li Andersson: Suomi joutui tiistaina myös toiselle EU:n ”tarkkailu­luokalle”
Anderssonin mukaan asia on osoitus Suomen hallituksen politiikan vaikutuksista.
EU-komissio nostaa Suomen yhdeksi maista, jonka sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu herättää huolta.

Riku Aalto:
Julkisuuteen ja liiton tietoisuuteen tulee jatkuvasti uusia tapauksia, joissa työntekijöitä hyväksikäytetään törkeällä tavalla. Tämä muistuttaa meitä siitä, ettei Suomi todellakaan ole mikään lintukoto.
Maan hallitus tekee kaikkensa heikentääkseen juuri sitä tahoa, joka on tehokkain vastavoima hämäräyrittäjille ja muille harmaan talouden toimijoille: ay-liikettä.

Äänestä

Moskovan-Ano ja Pyssy-Vornanen ovat upeita persuja.. Ja juuso :o) Terveydenhuollon petturipersut lopettivat suomesta, ja sekin on petturipersujen mielestä upeaa !

Äänestä

Tilanne paranee kunhan vaan pääsemme tästä surkeasta kaiken sössineestä petturipersujen , Petosjytkyhallituksesta eroon !! Ja se Tarkkis-Riikka vois lähtee sinne venäjälle Moskovan-Anon seuraksi.. Niin ja olihan se S. Tynkkynenkin siellä venäjällä nuorisoleirillä.. että joo menkää vaan kaikki persulit sinne venäjälle teidän onnelaanne ! #Juuso. # Pyssy-Vornanen.

Äänestä

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/855587b0-6b9e-4196-82b3-0c4b5b0c5c87

– Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus oli täysin laput silmillä tehty opiskelijamaahanmuuton ja perheenyhdistämisen vapautus, Purra kritisoi avajaispuheessaan.

Hänen mukaansa uudistus sai aikaan ”vyöryn oppilaitoksiin suoraan kehitysmaista”. Se myös edesauttoi ministerin mukaan hämärää liiketoimintaa, agentteja ja ihmiskauppiaita. Viimeisimpänä se sai aikaan valtavan perheenyhdistämisen.

– Kun yksi mies tulee opiskelemaan maakunnan ammattikorkeakouluun englanninkieliselle linjalle, mukana tulee perhe, joka on päivästä yksi oikeutettu kaikkeen sosiaaliturvaan ja palveluihin, Purra sanoi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En keksinyt pelottavampaa ajatusta.

On tärkeää, että vaikeina aikoina on oikeistohallitus. Sitten kun tilanne paranee, voidaan vaihteeksi äänestää demarihallitus.

Joka syöksee Suomen taas suohon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu