Retkelle taas käy Peukaloinen...

Hiljattain näkemäni päiväuni esitti ikään kuin televisiovastaanottimen ruudulla nähtävää, VHS-kameralla kuvattua kotivideomateriaalia, jossa koolla olivat mun isä, äiti ja kaikki heidän yhteiset lapsensa. Minä sekä kaksi veljeäni ja kaksi siskoani.
Isä lauloi vuonna 1980 valmistuneesta, japanilais-itävaltalaisesta ”Peukaloisen retket” –piirrossarjasta tutun biisin suomenkielisestä versiosta tuttuja säkeitä: ”Nils Holgersson, korkeella ilmassa on”… Säveltäjänä Karel Svaboda.
Ihan ekan kerran oon kyseisen sarjan nähny pienenä poikana 1980-luvun loppumetreillä, ja oon katsonut sitä yhdessä nuorempien sisarusteni kanssa. Vanhemmat sisarukseni todennäköisesti viihtyivät toisenlaisten TV-ohjelmien kuten Frank Zappa Show'n, Ylikomisario Morse'n, Ketun, Kahden Keikan tai Miami Vice'n parissa.
Mutta mikä ehkä kaikkein mielenkiintoisinta: päikkäreiltä herättyäni minua itketti siis niin ku ihan tosissaan ja vuolaasti – edes kummankaan vanhempani hautajaisissa, joista jälkimmäisestäkin on jo aikaa vuosia, en itkenyt niin paljon.
0285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hiljattain näkemäni päiväuni esitti ikään kuin televisiovastaanottimen ruudulla nähtävää, VHS-kameralla kuvattua kotivideomateriaalia, jossa koolla olivat mun isä, äiti ja kaikki heidän yhteiset lapsensa. Minä sekä kaksi veljeäni ja kaksi siskoani.
Isä lauloi vuonna 1980 valmistuneesta, japanilais-itävaltalaisesta ”Peukaloisen retket” –piirrossarjasta tutun biisin suomenkielisestä versiosta tuttuja säkeitä: ”Nils Holgersson, korkeella ilmassa on”… Säveltäjänä Karel Svaboda.
Ihan ekan kerran oon kyseisen sarjan nähny pienenä poikana 1980-luvun loppumetreillä, ja oon katsonut sitä yhdessä nuorempien sisarusteni kanssa. Vanhemmat sisarukseni todennäköisesti viihtyivät toisenlaisten TV-ohjelmien kuten Frank Zappa Show'n, Ylikomisario Morse'n, Ketun, Kahden Keikan tai Miami Vice'n parissa.
Mutta mikä ehkä kaikkein mielenkiintoisinta: päikkäreiltä herättyäni minua itketti siis niin ku ihan tosissaan ja vuolaasti – edes kummankaan vanhempani hautajaisissa, joista jälkimmäisestäkin on jo aikaa vuosia, en itkenyt niin paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu