Ihmisten suhteissa on tavanomaista vastustaa, kieltää, tyrmätä kaikista oleellisemmat suhteet. Missä on kaikista enemmän rakkautta tai järkeä, se pitää tyrmätä suoralta.
Hyväksyä voi kaikki epäilyttävät suhteet vähäksi aikaa, kunnes ne normalisoituvat ja tulee aika tyrmätä niitä suoralla iskulla pois näkyvistä.
Emme yritä vastustaa luonnon perustavan laatuista elämän luonnetta, miksi näin on.
Elämme tämän kanssa joka päivä.
Tästä johdattaen, nähdään, kuinka luonnevikaisia ovat aivan kaikki perheäidit.
Tuletteko heidän kanssaan yhdenkään kanssa toimeen?
Ette tule.
Koska perheäitien kanssa ei yksinkertaisesti olla tehty tulemaan toimeen.
Tarkoitus ei ole tulla toimeen perheäitien kanssa.
Jotkut vielä elävät uskossa, että perheäitien kanssa voisi tulla toimeen ja jokainen mies uskottelee itselleen, että juuri hän on kaikista paras mies puolisolleen ja melkeinpä kaikille naisille yhtä aikaa.
Kestää aikaa kunnes mies pettyy odotuksiinsa olevansa paras mies naisille.
Se on paras opetus miehelle, että 'ei hän, eikä kukaan muu mies sovi millekään naiselle koskaan'.
Silloin mies oppii arvostamaan muita miehiä vähän paremmin, ikään kuin näkee muitakin ympärilleen kuin itseään.
Mielestäni miesten pitäisi nykyistä paremmin todentaa, että puolisonaiset ovat kehitysvammaisen tasolla, luoda yhtenäistä pelastusohjelmaa ratkaisuksi ja ym.
Jos löydetään yksikin, joka tulee toimeen naisensa kanssa, niin se olisi ollut poikkeus ja vääristymä, joka korjaantuu ajan kanssa.
Miehen normaali tila on yksinäisyys, seksittömyys, tarpeettomuus.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.