Seksilinjan lukion vaihto oppilas vuosi Kongossa

Suomessa alkoi uusi painotelukio, jossa tutkitaan ihmisen seksuaalisuutta.
Uusi hanke on SETA:n ja Suomen Lääkäriliiton aikaansaama muoto.
Seksilukio on solminut tällä hetkellä suhteita ystäväkouluihin Afrikassa Kongoon.
Tilastollisesti Kongossa elää maailman isoin musta penis yli 14 cm pitkä.

Kotimainen älymystö ei suvainnut, että pohjoismainen seksologia olisi pahasti alikynteinen ja päätti panostaa oikeasti sivistykseen.

Yksi merkki rappiotilasta, barbaarisesta seksologiasta on kotimaisen aikuisviihteen olemattomuus.

Keneksi voi abiturientti pyrkiä opiskelemaan opintojen jälkeen?
Ala on nuori niin kuin moni muukin nykyinen uusi kehityksen toimikenttä.
Siksi ei voi varmuudella sanoa, mihin konkreettisesti voisi työllistyä tai saatikka saada jatko opiskelua.
Ala on alkuvalloittajien käsissä, jossa ulkomaan kokemuksella on valtavan iso hyöty.

Tutkijat nytkin harvalukuisina, toisin kuin sokeat nationalistit, tutkivat kriittisesti sitä, mitä oikeasti kotimaista seksuaalisuutta vaivaa.
On helpommin tunnustaa tänään, että Suomi on seksitön maa kuin lähteä väittämään, että ihmiset saavat seksiä täällä.

Mielenkiintoinen havainto on kun toisessa maassa, jossa seksi ei ole julkiseksi tehty, niissä saatetaan saada seksiä enemmän kuin toisenlaisessa massa, jossa seksiä tuodaan julkisesti avoimesti, mutta siitäkään huolimatta yksityiset ihmiset saa seksiä tehtyä.
Suomessa voimme nähdä alastomuutta avoimesti yhteiskunnassa, mutta siitä huolimatta kansa ei saa seksiä löydettyä.

Iso osa yhteiskunnan rakentajista vannoutuvat käsi sydämellä ja jalka raamatulla, että tulevaisuus on oikeinpäin ilman seksiä Suomessa. Seksittömyys ei ole häpeä, eikä vältettävissä, mutta hyvin tervetullut asia.
0161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa alkoi uusi painotelukio, jossa tutkitaan ihmisen seksuaalisuutta.
Uusi hanke on SETA:n ja Suomen Lääkäriliiton aikaansaama muoto.
Seksilukio on solminut tällä hetkellä suhteita ystäväkouluihin Afrikassa Kongoon.
Tilastollisesti Kongossa elää maailman isoin musta penis yli 14 cm pitkä.

Kotimainen älymystö ei suvainnut, että pohjoismainen seksologia olisi pahasti alikynteinen ja päätti panostaa oikeasti sivistykseen.

Yksi merkki rappiotilasta, barbaarisesta seksologiasta on kotimaisen aikuisviihteen olemattomuus.

Keneksi voi abiturientti pyrkiä opiskelemaan opintojen jälkeen?
Ala on nuori niin kuin moni muukin nykyinen uusi kehityksen toimikenttä.
Siksi ei voi varmuudella sanoa, mihin konkreettisesti voisi työllistyä tai saatikka saada jatko opiskelua.
Ala on alkuvalloittajien käsissä, jossa ulkomaan kokemuksella on valtavan iso hyöty.

Tutkijat nytkin harvalukuisina, toisin kuin sokeat nationalistit, tutkivat kriittisesti sitä, mitä oikeasti kotimaista seksuaalisuutta vaivaa.
On helpommin tunnustaa tänään, että Suomi on seksitön maa kuin lähteä väittämään, että ihmiset saavat seksiä täällä.

Mielenkiintoinen havainto on kun toisessa maassa, jossa seksi ei ole julkiseksi tehty, niissä saatetaan saada seksiä enemmän kuin toisenlaisessa massa, jossa seksiä tuodaan julkisesti avoimesti, mutta siitäkään huolimatta yksityiset ihmiset saa seksiä tehtyä.
Suomessa voimme nähdä alastomuutta avoimesti yhteiskunnassa, mutta siitä huolimatta kansa ei saa seksiä löydettyä.

Iso osa yhteiskunnan rakentajista vannoutuvat käsi sydämellä ja jalka raamatulla, että tulevaisuus on oikeinpäin ilman seksiä Suomessa. Seksittömyys ei ole häpeä, eikä vältettävissä, mutta hyvin tervetullut asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu