P-karjala on suomalaisten. Odottaisin paikallisilta nöyrää asennetta

Karjalassa eletään kuin valtio valtiossa muita suomalaisia syrjien. Ollaan ylimielisiä ja muka jotenkin parempia. Suomessa ei ole mitään valtiota valtion sisällä jossa voisi elää omien sääntlöjen mukaan lakeja rikkoen.

Muualta maasta muuttavat ovat omassa maassaan kun he Karjalaan muuttavat. Jos joku ajattelee Karjalassa että muualta tulleita on oikein syrjiä, niin hän ei ole sopeutunut omaan kotimaahansa.

Pohjois-karjala on suomalaisten maita siinä missä Kymenlaakso tai Uusimaakin. Kaikkien suomalaisten maita ja mantuja.

Silti täällä moni puhuu muodossa "me ja meidän maakunta" tarkoittaen sillä ajatusta, että tämä todella olisi jokin erillinen valtio joka on tämän heimon omistama. Ei ole. Tämä on suomalaisten maita. Tämä on turkulaisten, oululaisten, hesalaisten ja kaikien muiden suomalaisten maita kuten jokainen maakunta.

Nöyryyttä!
9381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itsetuntoa pitää nostaa, koska esimerkiksi Helsinkiin on täältä lähtenyt valmiiksi koulutettua työvoimaa eritasoisiin työtehtäviin runsaasti pitämään kaupunkia pystyssä. Tällä hetkellä ei Pohjois-Karjalassakaan mene hyvin, joten vastavuoroisuus ei varmaan olisi pahaksi elävöittämään aluetta.

Äänestä
  • Hesaan muuttaneet karjalaiset oppii ettei voi juoruta siellä kaikkea. muuten eristetään yhteisöstä. sama tietysti lännessä ja hyvä niin

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hesaan muuttaneet karjalaiset oppii ettei voi juoruta siellä kaikkea. muuten eristetään yhteisöstä. sama tietysti lännessä ja hyvä niin

    Ihmisellä on jokin syntymäpaikka - eikö se kerro jo jotain ? Kaupunkien sairaaloissa syntyvät lapset eivät saa kaikki ko.kaupunkia ikäänkuin "syntymäpaikaksi" vaan lapsen kotikunnaksi merkitään osoitteen mukainen asuinpaikka,joka voi olla muuallakin kuin kaupungissa ja vaihtua nopeastikin.Mitä se siis kertoo "karjalaisuudesta" ? Jos nyt oikein halutaan saivarrella niin maakuntalaulujen laulamisen ja laulattamisen voisi lopettaa sitten kokonaan.

    Äänestä

Eikös Karjalaiset ja Pohjois-Karjalaiset ole vähän eri juttu, kuka selventää.

Äänestä
  • Tämän maakunnan asukaat on pääosin savolaista alkuperää vaikka he feikkaakin usein karjalaista. lehtikin on nimeltään Karjalainen vaikka oikea nimi olisi Savolainen

    Äänestä

Harvoin täällä Karjalan kieltä kuulee, Savvoo kyllä tulloo kuitennii joka suunnalta.

Äänestä
  • savolaisia nämä on vaikka karjalaista esittävät. ja savo kieron kuuloista. kertookohan kieli paljon ihmisten oikeasta mentaliteetista.

    Äänestä

Savolaiset on järjestäneet itselleen sananvapauden antamalla puheistaan vastuun kuulijalle.

Äänestä
  • Ovelia nuo Savolaiset, siellä ei ujostella, tietkin on parempia kuin pohjois-Karjalassa ja vesiliikenteelläkin menee hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Karjalassa eletään kuin valtio valtiossa muita suomalaisia syrjien. Ollaan ylimielisiä ja muka jotenkin parempia. Suomessa ei ole mitään valtiota valtion sisällä jossa voisi elää omien sääntlöjen mukaan lakeja rikkoen.

Muualta maasta muuttavat ovat omassa maassaan kun he Karjalaan muuttavat. Jos joku ajattelee Karjalassa että muualta tulleita on oikein syrjiä, niin hän ei ole sopeutunut omaan kotimaahansa.

Pohjois-karjala on suomalaisten maita siinä missä Kymenlaakso tai Uusimaakin. Kaikkien suomalaisten maita ja mantuja.

Silti täällä moni puhuu muodossa "me ja meidän maakunta" tarkoittaen sillä ajatusta, että tämä todella olisi jokin erillinen valtio joka on tämän heimon omistama. Ei ole. Tämä on suomalaisten maita. Tämä on turkulaisten, oululaisten, hesalaisten ja kaikien muiden suomalaisten maita kuten jokainen maakunta.

Nöyryyttä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu