Kuka Vesilahtelainen kehtaa myöntää olla äänestämättä Perussuomalaisia?

Suomessa tulisi olla Perussuomalaisten johtama yksipuoluejärjestelmä, se on ainoa mahdollisuus selvitä.
16741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Edesmennyt Linkolakin kannatti yksipuolujärjestelmää. Muttei persuista ei silloin sanottu sanaakaan.

Äänestä

Kehtaan äänestää persuja. Demareita en kehtaisi.

Äänestä

Persua kun äänestää se on aina pois muilta puolueilta.Äänestäkää siis persua.

Äänestä

Persujen yksinvalta = Putin hallitsee Suomea

Äänestä

Saako Persua vetää turpaan kun sellaisen tapaa, ainakin Suomi kiittäisi siitä.

Äänestä
  • Noin sanoo joku sosiaalipummi ammattityötön luuseri kun kelan tuet on kutistuneet,eikä ole yhtä paljon varaa ryypätä kokopäiväisesti yhteiskunnan piikkiin. Paa sinä vaan naru kaulaas ja hyppää likakaivoon.

    Äänestä

Persut haluaa höllentää törkeiden huumekauppojen tuomioita mm. mutta syyttömäksi todetun ihmisen rangaistuksia koventaa vähentämällä korvauksia 🤔
Jaa, että isänmaallinen puolue.
Jatkuvasti heikentämässä eri asioissa suomalaisten asioita, herää vaan kysymys että kenenköhän pussiin sitä pelataan?
Kannattaa olla varuillaan noitten kanssa todellakin.

Äänestä
  • Käykää äänestämässä niin ei tarvitse täällä puskista huudella ja valittaa kurjuuttaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Käykää äänestämässä niin ei tarvitse täällä puskista huudella ja valittaa kurjuuttaan.

    Kuka on Vesilahden tunnetuin demari?.

    Äänestä

Ajatelkaa mikä älämölö, jos persut olisivat käyttäytyneet sopimattomasti. Joka ilta olisi a-studiossa kesskustelua.

Mutta koska olivatkin demareita, niin melko hissukseen ollaan.

Koska demarit hyviå, persut pahoja.

Äänestä
  • Jos demari toimii väärin, hän on edelleen hyvä ihminen, koska on demari.
    Jos persu toimii erinomaisesti ja mallikkaasti, hän on edelleen paha ihminen, koska on persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos demari toimii väärin, hän on edelleen hyvä ihminen, koska on demari.
    Jos persu toimii erinomaisesti ja mallikkaasti, hän on edelleen paha ihminen, koska on persu.

    Ja jos demari tuhlaa kaupungin rahat, siinä ei ole mtään väärää, koska demari.
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e50b4ac1-77bb-4f20-9ec5-9dba1bb1b9e5
    Eihän se ole keltään pois.

    Joskus.

    Joskus.

    Me suomalaiset vihdoin opimme olemaan äänestämättä demareita.

    Äänestä


  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Demari hyvä, persu paha.

    Demari on hyvä koska demari. Persu on paha koska persu.

    Äänestä

"Häirintäkohun keskellä oleva Marko Asell nauttii demari­pomon luottamusta Nokialla"

Tietysti nauttii! Asellhan on demari.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa tulisi olla Perussuomalaisten johtama yksipuoluejärjestelmä, se on ainoa mahdollisuus selvitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu