Neuvoja/vertaistukea

Toivoisin että saisin jotain neuvoja tai vertaistukea. Minulla on päihde riipuvaisuus, ennen kun aloin seurustelemaan olin pitkään kuivilla ja senkin jälkeen kun aloin seurustelemaan en käyttänyt, olin yhteensä 3kk (pieni aika jollekin mutta suuri saavutus itselle, kuitenkin päivittäin käytin) No sitten tapahtui jotain, mikä sai minut sortumaan ja en tietenkään samantien uskaltanut kertoa miehelle sortumisesta (mikä oli todella väärin)
Kävin tuossa vähän aikaa sitten vanhalla paikkakunnalla ja sain samantien mieheltäni kuitailua "no paljos poltit" ja vaikka en siellä kävisi niin vähäisen väliajoin heittelee "mitä oot vetänyt, taasko oot sortunut"
Turhauttavaa pysyä kuivilla kun oma mies tekee tuollaista ja ei tule sillä äänellä et ois välittämisestä vaan suoraan vittuilua.
Onks kellään ollut vastaavaa? Ja en tänne kirjoittaisi, mutta ei oo ystäviä kenen kanssa edes puhua tämmösistä 🙃
9345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hae apua riippuvuuteesi. Parisuhteesi ei liity tähän mitenkään. Tee se vain ja ainoastaan itsesi vuoksi. Sä ansaitsen elämän arvoisen elämän, ja siihen ei kuulu päihderiippuvuus. Hetken saat siitä jotain, mutta lopulta se vie liikaa. Valinta on helpompi aikaisessa vaiheessa.

Äänestä
  • Ai jos oon ollut taas about kuukauden ilman, mutta kyllä tiedostan sen että tarvitsen apua moneenkin asiaan. Mutta se lisää enemmän riskiä sortua kun toinen ei tue vaan vittuilee asiasta, nii kyllähän se parisuhde vaikuttaa siihen myös.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ai jos oon ollut taas about kuukauden ilman, mutta kyllä tiedostan sen että tarvitsen apua moneenkin asiaan. Mutta se lisää enemmän riskiä sortua kun toinen ei tue vaan vittuilee asiasta, nii kyllähän se parisuhde vaikuttaa siihen myös.

    MIksi sitten olet sellaisessa parisuhteessa, joka mielestäsi altistaa sinua päihteiden käyttöön?

    EI miehesi ole vastuussa käytöksestäsi, eikä myöskään riippuvuudestasi mutta päihdekäyttäjän tyypilliseen tapaan, keksit kyllä syitä miksi aloitat tai repsahdat

    Ensimmäinen askel irtiottoon, on myöntää oma vastuu käyttäytymisestä ja pyrkiä pois haitallisista ajatusmalleista

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ai jos oon ollut taas about kuukauden ilman, mutta kyllä tiedostan sen että tarvitsen apua moneenkin asiaan. Mutta se lisää enemmän riskiä sortua kun toinen ei tue vaan vittuilee asiasta, nii kyllähän se parisuhde vaikuttaa siihen myös.

    Hän on pettynyt ja ärsyyntynyt. Anna aikaa ja pyri keskustelemaan tilanteesta.Parisuhteessa pitää voida luottaa siihen mitä toinen sanoo.Ole luottamuksen arvoinen ja avoin.
    Hienoa ,että sinulla on hyvä suunta elämällesi.Pysy vahvana.Jos muut ovat siihen pystyneet ,pystyt sinäkin.

    Äänestä

miehesi kommentit ovat niin ala-arvoisi kuin olla voi. On tosi ilkeää mitä hän sanoo, varsinki tietäessään kuinka kovasti sinä yrität pysyä pinnalla!

Jos mies on muissakin asioissa yhtä tollo, ehdottaisin että laittaisit miehen ulkoruokintaan. On paljon rakentavampaa olla ilman noin ajattelemattomia, ilkeitä ihmisiä.

Sinä pystyt olemaan ilman aivoja tuhoavia aineita, luotamme sinuun.
Nyt olisi hyvä aika etsiä sinulle mielenkiintoisaa tekemistä muiden kanssa, tarkistappa eri harrastusmahdollisuuksia. Tutustuisit erilaisiin ihmisiin ja saisit huomata että suurin osa meistä EI ole pahaa tarkoittavia ja toista alaspäin nujertavia ihmisiä.

Äänestä

Päihderiippuvainen keksii aina selityksiä, millä oikeuttaa oma käyttö. Sitä ei välttämättä itse edes huomaa. Tietysti se näkyy, että käytät ulospäin. Oletko harkinnut avun hakemista. Voisit saada tukea vähentämiseen tai lopettamiseen. Tee hyvä päätös ja poikaystävänkään ei tarvitse sen jälkeen huomautella.

Äänestä
  • Niin keksii kyllä mää sen tiedän ja kyllä myös senkin että huomaa päälle päin jos käyttää, mutta se että en oo käyttänyt kuukauteen ja silti huomauttelee. En nyt välttämättä viitsisi lähteä viemään semmosen ihmisen paikkaa jolla on oikeasti kovemman luokan päihde riipuvaisuus, kuitenkin kykenen olemaan ilmankin vaikka ajatuksiin tuleekin väkisin kun toinen tuo asiaa koko ajan esille vaikka en oo käyttänyt.

    Äänestä

Kokeile hatsia, jos pääs ei sitä kestä niin se on no good

Äänestä
  • No siitähän mää puhun, mitään muuta oo käyttänytkään että ei tarvitse kokeilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toivoisin että saisin jotain neuvoja tai vertaistukea. Minulla on päihde riipuvaisuus, ennen kun aloin seurustelemaan olin pitkään kuivilla ja senkin jälkeen kun aloin seurustelemaan en käyttänyt, olin yhteensä 3kk (pieni aika jollekin mutta suuri saavutus itselle, kuitenkin päivittäin käytin) No sitten tapahtui jotain, mikä sai minut sortumaan ja en tietenkään samantien uskaltanut kertoa miehelle sortumisesta (mikä oli todella väärin)
Kävin tuossa vähän aikaa sitten vanhalla paikkakunnalla ja sain samantien mieheltäni kuitailua "no paljos poltit" ja vaikka en siellä kävisi niin vähäisen väliajoin heittelee "mitä oot vetänyt, taasko oot sortunut"
Turhauttavaa pysyä kuivilla kun oma mies tekee tuollaista ja ei tule sillä äänellä et ois välittämisestä vaan suoraan vittuilua.
Onks kellään ollut vastaavaa? Ja en tänne kirjoittaisi, mutta ei oo ystäviä kenen kanssa edes puhua tämmösistä 🙃

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu