Liikenteen prioriteetit

Liikenneonnettomuuden sattuessa sivistysmaissa varmistetaan liikenteen sujuminen siirtämällä osalliset sivuun, ja siivoamalla tienpinta.
Suomessa sensijaan suljetaan koko tie määräämättömäksi ajaksi
ja suoritetaan "rikospaikkatutkintaa" ilman turhaa kiirettä parhaaseen ruuhka-aikaan.
Miksi näin?
41456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Kuvittelet, että missään muualla ei toimita samalla tavalla.

Äänestä
  • Suomessa prioriteetit on valittu niin, että ensin huolehditaan onnettomuudessa osallisena olleiden, vielä elävien asioista. Sen jälkeen siirretään mahdolliset kuolleet ja tehdään pikainen onnettomuuspaikkakuvaus. Seuraavaksi siivotaan tietä niin paljon, että liikenne saadaan taas kulkemaan edes jollain nopeudella.

    Liikenteen sujuvuus on muutakin kuin nopeutta. Mieluummin tasainen hidas autovirta onnettomuuspaikan ohi, kuin kovasti vaihtelevat nopeudet ja kohta uusi kolari samoilla tienoilla. Näin pelastushenkilökunnankin on turvallisempaa tehdä työnsä tiellä loppuun.

    Valittajille: "Mietippä omalle kohalles", siis onnettomuuden uhrina. Onnettomuuteen joutumista ei yleensä voi valita. Mitä silloin haluaisit ensimmäisenä..?

    Äänestä

No siksi kun ne asiat pitää selvittää. Vois jättää ne ruuhka-ajan kolarit ajamatta.

Äänestä
  • Mutku pyöräliitto käskee ajamaan niitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mutku pyöräliitto käskee ajamaan niitä.

    Keksi parempi vitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Keksi parempi vitsi.

    Totta turisit.

    Äänestä

Prioriteeteistä tuli mieleen, että sujuvuus ei aina edellytä suurta nopeutta. Nopeus ja sujuvuus eivät ole toistensa synonyymejä.

Äänestä
  • Se mitä milloinkin kenenkin mieleen muljahtaa ei kumoa sitä tosiasiaa, että turhaan hidasteleva liikenne on sujuvuuden jarru.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Se mitä milloinkin kenenkin mieleen muljahtaa ei kumoa sitä tosiasiaa, että turhaan hidasteleva liikenne on sujuvuuden jarru.

    Minun ylinopeuteni on sinun ylinopeuttasi tärkeämpi, eikö niin?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Se mitä milloinkin kenenkin mieleen muljahtaa ei kumoa sitä tosiasiaa, että turhaan hidasteleva liikenne on sujuvuuden jarru.

    Älä sitten hidastele turhaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Minun ylinopeuteni on sinun ylinopeuttasi tärkeämpi, eikö niin?

    Ja mitäpä ylinopeus asiaan liittyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä sitten hidastele turhaan.

    Enhän minä turhaa hidastelua harrasta, koska sehän on sinun tapa liikkua liikenteessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ja mitäpä ylinopeus asiaan liittyy?

    Ylempänä lukee "turhaan hidasteleva liikenne on sujuvuuden jarru."

    Jos sinun ylinopeutesi on hitaampaa kuin minun ylinopeuteni, niin hidastat minun ja muiden nopeampaa ylinopeutta ajavien etenemistä. Olet siis väitteen logiikan mukaan sujuvuuden jarru, vaikka itse ajat ylinopeutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä sitten hidastele turhaan.

    Turhaan en hidastele. Siihen on aina jokin syy.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ylempänä lukee "turhaan hidasteleva liikenne on sujuvuuden jarru."

    Jos sinun ylinopeutesi on hitaampaa kuin minun ylinopeuteni, niin hidastat minun ja muiden nopeampaa ylinopeutta ajavien etenemistä. Olet siis väitteen logiikan mukaan sujuvuuden jarru, vaikka itse ajat ylinopeutta.

    Selittelysi on selittelyä jolla ei ole asian kansaa mitään tekemistä.
    Se mitä olet huomannut ylempänä lukevan pitää toki paikkansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Selittelysi on selittelyä jolla ei ole asian kansaa mitään tekemistä.
    Se mitä olet huomannut ylempänä lukevan pitää toki paikkansa.

    Looginen ajatuksenjuoksu ei kaikilta onnistu.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä sitten hidastele turhaan.

    "Älä sitten hidastele turhaan."
    Ai sinäkö se olit, joka soitti torvea, kun hidastin kolmeenkymppiin liikennemerkin mukaan tietyön kohdalla alkuviikolla? Mistä minä voin tietää, että se oli sinun mielestäsi turhaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Looginen ajatuksenjuoksu ei kaikilta onnistu.

    No, tulithan todistaneeksi, että se mitä pidät loogisena ajatuksen juoksuna, onkin kohdallasi vain typerää selittelyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    No, tulithan todistaneeksi, että se mitä pidät loogisena ajatuksen juoksuna, onkin kohdallasi vain typerää selittelyä.

    Looginen ajatuksenjuoksu ei teikäläisellä juokse.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    "Älä sitten hidastele turhaan."
    Ai sinäkö se olit, joka soitti torvea, kun hidastin kolmeenkymppiin liikennemerkin mukaan tietyön kohdalla alkuviikolla? Mistä minä voin tietää, että se oli sinun mielestäsi turhaa?

    En ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Looginen ajatuksenjuoksu ei teikäläisellä juokse.

    Toki aina sen verran, että huomaa kuvittelemasi loogisuutesi olen pelkkää selittelyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Se mitä milloinkin kenenkin mieleen muljahtaa ei kumoa sitä tosiasiaa, että turhaan hidasteleva liikenne on sujuvuuden jarru.

    Liikenne sujuu ihan hyvin hitaammallakin vauhdilla. Nopeus ja sujuvuus eivät ole toistensa synonyymejä. Sujuvuus on pikemminkin vaivattomuutta ja tasaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Liikenne sujuu ihan hyvin hitaammallakin vauhdilla. Nopeus ja sujuvuus eivät ole toistensa synonyymejä. Sujuvuus on pikemminkin vaivattomuutta ja tasaisuutta.

    Tasaisuuden ja vaivattomuuden osalta onkin nopeusjojoilu ja nopeuserot myrkkyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Liikenne sujuu ihan hyvin hitaammallakin vauhdilla. Nopeus ja sujuvuus eivät ole toistensa synonyymejä. Sujuvuus on pikemminkin vaivattomuutta ja tasaisuutta.

    Se sujuvuus ja vaivattomuus on mahdollista reippaalla ajonopeudella.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Se sujuvuus ja vaivattomuus on mahdollista reippaalla ajonopeudella.

    Sujuvuus on mahdollista kaikissa nopeuksissa. Jotkut sitten vinkuvat ja valittavat, että hitaampi ajoneuvo on sujuvuuden haitta. Nopeuserothan ovat sen sujuvuuden haitta. Jos joku ajaa lujempaa, niin hän muodostaa myös nopeuseron muihin ja haittaa sitä yhteistä sujuvuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Hitaampi sitä yhteistä sujuvuutta haittaa, ei se ripeästi liikkuva.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Hitaampi sitä yhteistä sujuvuutta haittaa, ei se ripeästi liikkuva.

    Kenen sujuvuutta? Sinun sujuvuutta tietenkin. Se ei välttämättä ole sama, kuin jonkun muun sujuvuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Hitaampi sitä yhteistä sujuvuutta haittaa, ei se ripeästi liikkuva.

    Pippeli.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kenen sujuvuutta? Sinun sujuvuutta tietenkin. Se ei välttämättä ole sama, kuin jonkun muun sujuvuus.

    Kyllä se kaikkien sujuvuus on samaa kuin minun sujuvuus, jota se hitaampi ajo haittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Pippeli.

    Terävä ja ansiokas kommenttisi ei avaa näkökulmaasi kyseessä olevaan asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kyllä se kaikkien sujuvuus on samaa kuin minun sujuvuus, jota se hitaampi ajo haittaa.

    Ei, vaan minun sujuvuuteni on tärkeämpi asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei, vaan minun sujuvuuteni on tärkeämpi asia.

    Totta kai se sinun sujuvuus on tärkeämpi, muille riittää se kaikkien sujuvuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Totta kai se sinun sujuvuus on tärkeämpi, muille riittää se kaikkien sujuvuus.

    Ja mikä sellainen kaikkien sujuvuus mahtaa olla?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ja mikä sellainen kaikkien sujuvuus mahtaa olla?

    Älkää vastatko kyselijäpösilölle.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ja mikä sellainen kaikkien sujuvuus mahtaa olla?

    Tietenkin sellainen, että liikenne liikkuu/toimii kaikkien kannalta sujuvasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tietenkin sellainen, että liikenne liikkuu/toimii kaikkien kannalta sujuvasti.

    Mutta kun kaikki eivät halua ajaa samalla nopeudella. Silloin ei voi niin koskaan olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mutta kun kaikki eivät halua ajaa samalla nopeudella. Silloin ei voi niin koskaan olla.

    Se ettei voi, on taas asia erikseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Se ettei voi, on taas asia erikseen.

    Jos ei niin voi olla, niin silloinhan niin ei ole.

    Äänestä

Arabimaissa liikenneonnettomuuden osapuolet laitetaan riviin tienpenkereelle.
Allah pelastaa
jos joutaa.
Ambulanssi voi tulla jos Allah suo.

Äänestä

Ja tuolla Aasian vilkkaassa liikenteessä kuorma-auton akselin katketessa, akseli irroitetaan ja viedään korjattavaksi. Autoa ei siirretä vaan korjataan tiellä.

Äänestä

Turvallisuuden taso tulisi liikenteessä olla kaikille sama. Velvollisuudet turvallisuuden saavuttamisen suhteen ovat sitten eri tienkäyttäjäryhmillä eritasoisia ja erilaisia, koska tienkäyttäjäryhmiä on erilaisia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Liikenneonnettomuuden sattuessa sivistysmaissa varmistetaan liikenteen sujuminen siirtämällä osalliset sivuun, ja siivoamalla tienpinta.
Suomessa sensijaan suljetaan koko tie määräämättömäksi ajaksi
ja suoritetaan "rikospaikkatutkintaa" ilman turhaa kiirettä parhaaseen ruuhka-aikaan.
Miksi näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu