Pääsivät pandoineen kriisikuntalistalle.
Joko on tutustuttu Ähtärin matkailuun?
Anonyymi-ap
19498
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei taida ihan pelkästään Pandoista johtua. Kaupunki on pitkään ollut vaikeuksissa, tämän hallituksen päätökset vaikeuttavat kuntien tilannetta
Kriisiin joutunut kunta liitetään väkirikkaimpaan naapurikuntaan. Ähtäri Alavuteen ja Lappajärvi Kauhavaan, jos Lappajärvi joutuu talousvaikeuksiin. Onneksi on mahdollisuus saada tuulivoimaloita.
Emme tule ikinä Kauhavaan!
Kauhavalla on tekemistä omissa veloissa. Liittyminen Lapuaan taitaa olla edessä
Kauhava on todellinen jussipaita junttila. Viimeinen paikka mihin haluaisin muuttaa.
Väkirikkan naapurikunta on LAPUA ei kauhava, pitäisi tutustua maakuntaan ennen kun tyhmyyksiä kirjoittaa.
Kivitippu myyntiin vaikka eurolla.
Vaihtaa levyn
Kauhavalla on enemmän asukkaita kuin Lapualla.
Kauhavalla on huomattavasti enemmän asukkaita kuin Lapualla
Kauhavalla on jotain 5000 ja lapualla 12500, pitää muistaa ettei sivukyliä lasketa mukaan.
Kauhavan rikkaat kihlaa köyhän Lappajärven.
Onhan se hotelli Järvisydänkin talousvaikeuksissa:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011419239.html
Ja Samppa Lajusen hotelli Helsingissä meni menojaan myös. Taisi kyseinen herrasmies olla vuosi sitten Lappajärvellä puhumassa bisneksistään helluntailaisten pyynnöstä. Hetken päästä tulikin ilmi että hotelli menee nurin.
Lavian kunta ajautui kriisikunnaksi. Lavian valtuusto halusi liitosta lähempänä olevaan Kankaanpään kaupunkiin, mutta valtioneuvosto määräsi liitossuunnan Poriin. Lavia kuuluu nyt Poriin.
Kauhava on pohjanmaan persreikä.
Niin notta ennen tuumittihin Taunon ja muire isääntien kans notta miten piretähän lappajärvi pystys.
Otettihin lasipullo kaljaa ja tuumittihin notta perustetahan Lappajärvelle minkkiturkis opisto.
Olisi het kymmeniä tarhaajia jatkamas toimintaa notta superpesis.
Liitymme Kauhavaan. Ihan hyvä asia.
Ei ne kohta kunnan päättäjät kohta lähde opintomatkalle Ähtäriin
Minnehän sun pitäisi lähteä. Ehdottaisin kansalaiopiston yleissivistävää kurssia