Raamatun luomiskertomuksella on selkeä ja looginen rakenne

Raamatun ensimmäisessä luomiskertomuksessa on selkeä kolmijakoinen logiikka. Kolmena ensimmäisenä päivänä luodaan tai pikemminkin erotetaan ulottuvuudet (domainit). Sen jälkeen kolmena seuraavana päivänä luodaan elävät olennot noihin ulottuvuuksiin samassa järjestyksessä kuin itse ulottuvuudet luotiin.

1. päivänä Jumala erotti valon ja pimeyden omiksi ulottuvuuksiksi. Valo eli päivänvalo oli auringosta erillinen entiteetti. Myös pimeys oli fyysinen entiteetti. Kaiken kaikkiaan Raamatullinen valo ja pimeys oli juuri samanlaista kuin hölmöläistarinassa, pimeyttä saattoi kantaa säkissä ulos tuvasta ja tuoda valoa tilalle.

2. päivänä Jumala erotti vedet yläpuolisiin vesiin ja alapuolisiin vesiin. Jumala takoi vahvan holvin kuin pronssisen peilin vesien väliin estämään se, ettei yläpuoliset vedet romahda taivaalta alas. Jumala nimitti tätä holvia taivaankanneksi. Raamatun kirjoittajan johtopäätös yläpuolisista vesistä oli varsin looginen. Kun hän katsoi rannalta Välmeren ulapalle, sininen meri yhtyi horisontissa täsmälleen saman väriseen siniseen taivaaseen. Yläpuolella täytyi siis olla samanlaista vettä kuin alapuolellakin.

3. päivänä Jumala erotti alapuoliset vedet mereksi ja maaksi. Jumala täydensi maata luomalla sinne kasvit. Raamatun kirjoittaja ei pitänyt kasveja elävinä vaan kiinteänä osana maata. Siksi ne luotiin yhtä aikaa maa -ulottuvuuden kanssa.

4. päivänä aloitetaan elävien olentojen luominen. Ensin luodaan olennot ulottuvuuksiin, jotka erotettiin ensimmäisenä eli valoon ja pimeyteen. Valoa hallitsemaan Jumala loi auringon. Pimeyttä hallitsemaan Jumala loi kuun ja tähdet. Nämä elävät olennot möngersivät hitaasti pitkin taivaankantta omilla radoillaan Jumalan käskyjen mukaan. Raamatun kirjoittajalla oli varsin looginen johtopäätös siitä, että nämä olennot olivat eläviä. Elävät olennothan liikkuvat itsestään, joten miksipä aurinko, kuu ja tähdet eivät olisi olleet eläviä?

5. päivänä luotiin olennot yläuolisiin vesiin ja alapuolisiin vesiin.

6. päivänä luotiin eläimet ja ihminen maalle.

Näin looginen on Raamatun luomiskertomus.
3181
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Raamattu ei ole looginen. Mutta hyvää fantasia kirjallisuutta, ihan kaikkea ei kannata ottaa tosissaan.

Äänestä

Jumala teki sen!

Äänestä

Ja tämä todistaa maan olevan litteä. Maan yllä on taivaankansi, jossa on tähdet. Ja sen yllä vettä.

Kuu tuottaa omaa kylmää valoa ja on erillinen tämän takia auringosta.

Maan reunoilla oleva jäävalli todistaa vedenpaisumuksen. Vedet tulivat taivaankannen yllä olevista vesistä.

Tieteilijät ympäri maailmaa ovat alkaneet jättämään maapallo ja painovoima teoriat, koska niistä ei ole mitään todisteita. Kaikki todisteet viittaavat Raamatun mukaiseen litteään maahan.

Tämä toki oli parodiaa, joka perustuu ihan oikean porukan juttuihin. Mutta kuten voimme huomata, on taso sama kuin nuoren maan kreationisteilla.

Kyllähän litteän maan kannattajat näyttävät esimerkiksi mittauksia kuun kylmästä valosta, mutta tämä johtuu heidän kyvyttömyydestä ymmärtää fysiikkaa.

Kyllähän he näyttävät videoita missä saavat zoomattua pitkällä olevan veneen takaisin. Mutta tässäkin on epärehellisyys mukana, josta jäävät kiinni jos pidemmällä sattuu olemaan laiva.

Ja tässä on jo enemmän oman uskomuksen testejä mitä YEC porukka on ikinä tehnyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


The_Raven kirjoitti:

Raamatun ensimmäisessä luomiskertomuksessa on selkeä kolmijakoinen logiikka. Kolmena ensimmäisenä päivänä luodaan tai pikemminkin erotetaan ulottuvuudet (domainit). Sen jälkeen kolmena seuraavana päivänä luodaan elävät olennot noihin ulottuvuuksiin samassa järjestyksessä kuin itse ulottuvuudet luotiin.

1. päivänä Jumala erotti valon ja pimeyden omiksi ulottuvuuksiksi. Valo eli päivänvalo oli auringosta erillinen entiteetti. Myös pimeys oli fyysinen entiteetti. Kaiken kaikkiaan Raamatullinen valo ja pimeys oli juuri samanlaista kuin hölmöläistarinassa, pimeyttä saattoi kantaa säkissä ulos tuvasta ja tuoda valoa tilalle.

2. päivänä Jumala erotti vedet yläpuolisiin vesiin ja alapuolisiin vesiin. Jumala takoi vahvan holvin kuin pronssisen peilin vesien väliin estämään se, ettei yläpuoliset vedet romahda taivaalta alas. Jumala nimitti tätä holvia taivaankanneksi. Raamatun kirjoittajan johtopäätös yläpuolisista vesistä oli varsin looginen. Kun hän katsoi rannalta Välmeren ulapalle, sininen meri yhtyi horisontissa täsmälleen saman väriseen siniseen taivaaseen. Yläpuolella täytyi siis olla samanlaista vettä kuin alapuolellakin.

3. päivänä Jumala erotti alapuoliset vedet mereksi ja maaksi. Jumala täydensi maata luomalla sinne kasvit. Raamatun kirjoittaja ei pitänyt kasveja elävinä vaan kiinteänä osana maata. Siksi ne luotiin yhtä aikaa maa -ulottuvuuden kanssa.

4. päivänä aloitetaan elävien olentojen luominen. Ensin luodaan olennot ulottuvuuksiin, jotka erotettiin ensimmäisenä eli valoon ja pimeyteen. Valoa hallitsemaan Jumala loi auringon. Pimeyttä hallitsemaan Jumala loi kuun ja tähdet. Nämä elävät olennot möngersivät hitaasti pitkin taivaankantta omilla radoillaan Jumalan käskyjen mukaan. Raamatun kirjoittajalla oli varsin looginen johtopäätös siitä, että nämä olennot olivat eläviä. Elävät olennothan liikkuvat itsestään, joten miksipä aurinko, kuu ja tähdet eivät olisi olleet eläviä?

5. päivänä luotiin olennot yläuolisiin vesiin ja alapuolisiin vesiin.

6. päivänä luotiin eläimet ja ihminen maalle.

Näin looginen on Raamatun luomiskertomus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu