Parisuhde joka saa olon merkityksettömäksi

Oon ollut jonkin aikaa parisuhteessa miehen kanssa. Alusta saakka on tullut esille, että miehellä on kuulemma ”matalampi libido” kuin minulla. Seksiä n 1x vko. Kun tulen alasti sänkyyn joka ilta, mies keskittyy poikkeuksetta puhelimen selaamiseen. Aina. Olen kertonut kokevani, etten tule nähdyksi, kuulluksi eikä tarpeeni tule tyydytetyksi. Mies ei ole huomannut edes uusia alusvaatteitani, eikä kiinnitä minuun välttämättä mitään huomiota ollessani alasti/vähillä vaatteilla. Harvoin tämä myöskään herättää hänessä spontaania halua, vaan on enemmänkin neutraali asia. Ihan kun täytyisi tsempata, että jaksaa katsoa minus.

On myös sattunut tilanne, että mies selasi vieressäni ylilautaa. Olimme molemmat alasti omien peittojen alla (aiemmin hän oli jälleen ignoorannut minut tullessani alasti sänkyyn). Mies laittoi alusvaatteilla olevan naisen kuvan välilehteen talteen. Järkytyin ja aloin itkemään. Miehen reaktio oli defenssiivinen. Selitin hänelle noin puoli vuotta lähes päivittäin mikä asiassa tuntui pahalta, ennen kuin hän ymmärsi. Tämä oli kuitenkin kuulemma merkityksetöntä. Ei ole voinut lopettaa ylilaudan käyttöä.

Tämän lisäksi mies on alkanut vahingossa seuraamaan pornotähteä instagramissa. On myös katsellut reelsejä muun naisten perseestä (tuli kuulemma vaan sattumalta vastaan ja sen jälkeen katsoi monta muutakin reelsiä), jonka jälkeen tuli harrastamaan seksiä kanssani. Tätä ennen kävelin alusvaatteilla hänen ohitsensa makuuhuoneeseen eikä mitään reaktiota. Keskustellessamme tilanteesta ei edes muistanut minun olleen alusvaatteilla.

Eilen jäi katselemaan naked attractionia yksin minun mennessä nukkumaan.

Miltä tämä teistä kuulostaa? Itsestäni vaikuttaa, että mies on täysin kykenemätön itsereflektioon eikä pysty tavoittamaan todellisia syitä käytöksensä takana. Kuulemma tällaista vaan sattuisi hänen kanssaan kenen kanssa vain ja ei ole kyse siitä, ettenkö olisi viehättävä. Eikö ole aika kummallista, että muut naiset kiinnostavat näin paljon ja oma kumppani vähemmän mitä parisuhteessa on tavanomaista?

Tämä suhde on saanut mulle todella merkityksettömän olon, itseinhoa ja itsetuhoisia ajatuksia. Eniten turmelee se ettei toinen ole rehellinen itselleen eikä minulle. Riitelemme paljon ja itken lähes päivittäin. Nämä asiat kummittelevat mielessä.
14591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei mitään järkeä jatkaa, pelasta itsesi ennen kuin murenet..

Äänestä

Miksi hän sitten on parisuhteessa sinulla ei selvästikään ole hänelle mitään merkitystä enkä ny tarkoita pelkästään sitä että hän ei innostu seksistä kanssasi se on luultavasti seurausta siitä ettei sinulla ole hänelle merkitystä

Äänestä
  • Eihän hänelläkään ole minulle mitään erityistä niinkuin näet. On kuulemma mun kanssa koska rakastaa mua. Mutta joo niinkuin sanoit, selvästikään en vaan ole riittävä hänelle, sehän tosta rivien välistä paistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eihän hänelläkään ole minulle mitään erityistä niinkuin näet. On kuulemma mun kanssa koska rakastaa mua. Mutta joo niinkuin sanoit, selvästikään en vaan ole riittävä hänelle, sehän tosta rivien välistä paistaa.

    Lue rivien välistä hyvä ihminen: "olen sun kanssa kunnes löydän paremman"

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Lue rivien välistä hyvä ihminen: "olen sun kanssa kunnes löydän paremman"

    Jep

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eihän hänelläkään ole minulle mitään erityistä niinkuin näet. On kuulemma mun kanssa koska rakastaa mua. Mutta joo niinkuin sanoit, selvästikään en vaan ole riittävä hänelle, sehän tosta rivien välistä paistaa.

    Sivusta, sinkkuna ajattelen, että kannattaisi puhua hänen kanssaan enemmän tuntemuksista? Pitääkö sinua jo liian itsestään selvänä tai onko tämä tapa toimia hänellä sellainen, että pitää sinua sillä paremmin kontrollissa (alistetumpaa on helpompi hallita)?

    Minusta hyvä suhde on sellainen, jossa voi puhua asiasta kuin asiasta luottamuksella. Menneellä voi olla merkitystä myös tulevaan. Huonot kokemat voivat olla aina taustalla kummittelemassa ja vaikuttamassa tapaan toimia toisen kanssa.

    Hyvä huomata, että jos hän kokee sinut itselleen merkitykselliseksi, haluaa hän sinulle vain hyviä asioita tuottaa. Viihtyvyystekijät ja itsensä kehittäminen paremmaksi toiselle voi olla merkityksellistä silloin.

    Aina hyvä tiedostaa, että kaikki me olemme omanlaisia myös toimissaan erilaisten ihmisten kanssa. Onko hänellä kuinka oikeanlainen mielikuva jo sinusta tai onko itkut ym. voineet muuttaa hänen mielikuvaa sinusta negatiivisempaan suuntaan? Tämä voi olla häneltä tiedostamatonta toimintaa (spontaania), siksi aina hyvä korostaa puhumista.

    Äänestä

No voi että.

Äänestä

Arvaan että ap on rumapainoinen, wanha tai pilannut ihonsa tatuoinneilla. Mies tarvitsee sytykettä eikä ap:ssä ilmeisesti sellaista ole, vaan päinvastoin.

Äänestä
  • Niin tätä itsekin olen miettinyt että mun kropassahan se vika on. Kiitos kommentista, just tätä vastausta lähdin hakemaan. Koska tältä se itsestänikin kuulostaa jos mietin että kuulisin tilanteesta ulkopuolelta. Olen 52kg ja 155cm pitkä, tiedoksi vielä sekin sulle. 😊

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Niin tätä itsekin olen miettinyt että mun kropassahan se vika on. Kiitos kommentista, just tätä vastausta lähdin hakemaan. Koska tältä se itsestänikin kuulostaa jos mietin että kuulisin tilanteesta ulkopuolelta. Olen 52kg ja 155cm pitkä, tiedoksi vielä sekin sulle. 😊

    No niin, arvasin oikein, olet siis wanha, ryppyinen ja kuivunut.

    Äänestä

Mies on tottunut runkk.. maan puhelimen kanssa. Elävät ihmiset ei häntä kiinnosta.

Äänestä

Miksi ihmeessä olet tuollaisessa suhteessa? Mitä sitä saat?

Olet ilmeisesti nuori ja elämä vielä edessä suurimmalta osin. Miksi pilaat vuosiasi sellaisen miehen kanssa, joka ei todellakaan ole sinun match made in heaven.

Äänestä

Meillä nousi seksikerrat huomattavasti kun mies sai testosteroni tasot kuntoon ja parempaa kuin ikinä. En meinaa itse jaksaa. Mut mulle riittäisi eroon se että mies käy ylilaudalla. 😳 Eti parempi mies.

1Äänestä

Varmaan piilohomoutta tai transsuilutaipumusta taustalla. Kannattaa soittaa miehen työterveyteen ja varata aika yleislääkärille joka ohjaa sitten eteen päin esim. transpolille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oon ollut jonkin aikaa parisuhteessa miehen kanssa. Alusta saakka on tullut esille, että miehellä on kuulemma ”matalampi libido” kuin minulla. Seksiä n 1x vko. Kun tulen alasti sänkyyn joka ilta, mies keskittyy poikkeuksetta puhelimen selaamiseen. Aina. Olen kertonut kokevani, etten tule nähdyksi, kuulluksi eikä tarpeeni tule tyydytetyksi. Mies ei ole huomannut edes uusia alusvaatteitani, eikä kiinnitä minuun välttämättä mitään huomiota ollessani alasti/vähillä vaatteilla. Harvoin tämä myöskään herättää hänessä spontaania halua, vaan on enemmänkin neutraali asia. Ihan kun täytyisi tsempata, että jaksaa katsoa minus.

On myös sattunut tilanne, että mies selasi vieressäni ylilautaa. Olimme molemmat alasti omien peittojen alla (aiemmin hän oli jälleen ignoorannut minut tullessani alasti sänkyyn). Mies laittoi alusvaatteilla olevan naisen kuvan välilehteen talteen. Järkytyin ja aloin itkemään. Miehen reaktio oli defenssiivinen. Selitin hänelle noin puoli vuotta lähes päivittäin mikä asiassa tuntui pahalta, ennen kuin hän ymmärsi. Tämä oli kuitenkin kuulemma merkityksetöntä. Ei ole voinut lopettaa ylilaudan käyttöä.

Tämän lisäksi mies on alkanut vahingossa seuraamaan pornotähteä instagramissa. On myös katsellut reelsejä muun naisten perseestä (tuli kuulemma vaan sattumalta vastaan ja sen jälkeen katsoi monta muutakin reelsiä), jonka jälkeen tuli harrastamaan seksiä kanssani. Tätä ennen kävelin alusvaatteilla hänen ohitsensa makuuhuoneeseen eikä mitään reaktiota. Keskustellessamme tilanteesta ei edes muistanut minun olleen alusvaatteilla.

Eilen jäi katselemaan naked attractionia yksin minun mennessä nukkumaan.

Miltä tämä teistä kuulostaa? Itsestäni vaikuttaa, että mies on täysin kykenemätön itsereflektioon eikä pysty tavoittamaan todellisia syitä käytöksensä takana. Kuulemma tällaista vaan sattuisi hänen kanssaan kenen kanssa vain ja ei ole kyse siitä, ettenkö olisi viehättävä. Eikö ole aika kummallista, että muut naiset kiinnostavat näin paljon ja oma kumppani vähemmän mitä parisuhteessa on tavanomaista?

Tämä suhde on saanut mulle todella merkityksettömän olon, itseinhoa ja itsetuhoisia ajatuksia. Eniten turmelee se ettei toinen ole rehellinen itselleen eikä minulle. Riitelemme paljon ja itken lähes päivittäin. Nämä asiat kummittelevat mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu