Kuljetusalalla ei ole töitä. Mitään työvoimapulaa ei ole

Täytä bluffia tuo ns. työvoimapula. Mitään työvoimapulaa ei tällä alalla ole. Päinvastoin. Duunitorissa 82 avointa paikkaa nimikkeellä kuorma-autonkuljettaja ja 61 avointa paikkaa nimikkeellä yhdistelmäajoneuvonkuljettaja. Koko maassa siis. Noihin paikkoihin ei tuhansia työttömiä kuljettajia saada mahtumaan mitenkään.

Mitä kuljetusalalla on tapahtunut? Miksi aiemmin hyvin työllistävä ala on muuttunut tällaiseksi nopeasti?
5624
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ainahan noita avoimia paikkoja on ollut vaikka kuinka paljon. Tarve on suuri niille työntekijöille ketkä suostuu tekemään alle työehtosopimuksen hommia 16e tunti päivällä ja yöllä ilman ylitöitä ja päivärahoja. Siinä kohtaa kun kerrot että haluut sen minkä kirja kertoo niin kuljettajaa ei tarvittukkaan.

Äänestä
  • No sellainen firma voi pärjätä ilman osaavaa kuljettajaa, jos ei huvita maksaa kohtuullista korvausta (eli palkkaa, jolla tulee toimeen). Ei kunnon palkkaa = Ei kunnollista kuljettajaa. Piste.

    5Äänestä

  • Hyvä edellinen kirjoittaja , edellinen kirjoittaja kertoi juuri ettei avoimia kuljettajan työtehtäviä ole esim. duunitorissa tarjolla kuin kuorma-auton kuljettaja 82 ja yhdistelmäkuskin 61. Se on mahtavaa kun avoimien työpaikkojen määrä on näin pieni koko maassa. Nyt on hyvien kuljettajien marklnnat alalla. Kun rakennusala hiljeni täysin niin sieltä on tullut kuljetusalalle ihmisiä joilla on ammattipätevyys voimassa, Amikset syytä joka vuosi
    uusia kuljettajan alkuja , myöskin puolustusvoimat tuottaa todella laadukasta nuorta miestä ja naista alalle. Puskaradio kertoo parhaat työpaikat ohitse työnvälityksen. Omassa työpaikassa
    kesätuurajien paikat täyttyivät hetkessä armeijasta kotiutuneiden nuorten miesten toimesta. Hyviä nuoria miehiä ovat osaavat työnsä. Se on sellainen median luoma uhka kuva ettei kuljettajia löydy. Iso merkitys on myös miten työnantajat rakentavat imagoa hyvästä työpaikasta.

    Äänestä

Renkiruitti ajaa just sillä hintaa mitä sanotaan. Tulijoita on oven takana vaikka miten.

Äänestä

näin on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täytä bluffia tuo ns. työvoimapula. Mitään työvoimapulaa ei tällä alalla ole. Päinvastoin. Duunitorissa 82 avointa paikkaa nimikkeellä kuorma-autonkuljettaja ja 61 avointa paikkaa nimikkeellä yhdistelmäajoneuvonkuljettaja. Koko maassa siis. Noihin paikkoihin ei tuhansia työttömiä kuljettajia saada mahtumaan mitenkään.

Mitä kuljetusalalla on tapahtunut? Miksi aiemmin hyvin työllistävä ala on muuttunut tällaiseksi nopeasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu