Seksuaalinen uni - esittelin asuntoa Turussa

Näin seksuaalisen unen. Olin unessa asuntoesittelijä. Olin matkustanut Porista Turkuun esittelemään rintamamiestaloa ostajalle. Kyseessä oli paritalo Marttin kaupunginosassa. Nuori nainen oli tullut kahden kaverinsa kanssa katsomaan asuntoa. Kiersimme asuintilat läpi. Asunnossa oli kaksi asuinkerrosta ja kellari. Kierroksen päätteeksi asunto pääasiassa katsomaan tullut nainen kysyi, mitä erään oven takaa löytyy. "Haluatko nähdä?" kysyin häneltä.

Kahden kaverin jäädessä katselemaan asunnon muita huoneita, minä ja asunnon varsinainen katsoja lähdimme oven kautta käytävillä, jotka veivät paljon talon fyysisiä mittoja suurempiin tiloihin. "Täällä on ennen ollut koulu" kerroin ostajalle. "Satoja koululaisia, mutta nyt kaikki on suljettu." Luokkahuoneiden ovia oli rivi-rivissä monessa kerroksessa. Tilat olivat olleet vuosikausia hylttyjä ja käyttämättömiä. Paikat ränsistyneet, maali lohkeili ovista ja seinillä.

Aloin tuntea niin vastustamonta vetoa asunnon katsojaan, että kävelin takaapäin ihan häneen kiinni. Voimakkaasti jännittinyt etumukseni oli osin hänen pakaroidensa välissä. Nainen ei ollut ollenkaan pahoillaan, vaan alkoi puristella pakaroitaan yhteen. Tämä stimuloi minua odottamattoman voimakkaasti. Pyysin naista lopettamaan ennen kuin tulen.

Sitten käytäviltä alkoi kuulua ääniä. Asunnonkatsojan kaverit olivat löytäneet tiensä käytäville ja olivat tulossa tutkimaan asuntoon kuuluvan entisen koulun tiloja. Tähän uni päättyi.
0220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin seksuaalisen unen. Olin unessa asuntoesittelijä. Olin matkustanut Porista Turkuun esittelemään rintamamiestaloa ostajalle. Kyseessä oli paritalo Marttin kaupunginosassa. Nuori nainen oli tullut kahden kaverinsa kanssa katsomaan asuntoa. Kiersimme asuintilat läpi. Asunnossa oli kaksi asuinkerrosta ja kellari. Kierroksen päätteeksi asunto pääasiassa katsomaan tullut nainen kysyi, mitä erään oven takaa löytyy. "Haluatko nähdä?" kysyin häneltä.

Kahden kaverin jäädessä katselemaan asunnon muita huoneita, minä ja asunnon varsinainen katsoja lähdimme oven kautta käytävillä, jotka veivät paljon talon fyysisiä mittoja suurempiin tiloihin. "Täällä on ennen ollut koulu" kerroin ostajalle. "Satoja koululaisia, mutta nyt kaikki on suljettu." Luokkahuoneiden ovia oli rivi-rivissä monessa kerroksessa. Tilat olivat olleet vuosikausia hylttyjä ja käyttämättömiä. Paikat ränsistyneet, maali lohkeili ovista ja seinillä.

Aloin tuntea niin vastustamonta vetoa asunnon katsojaan, että kävelin takaapäin ihan häneen kiinni. Voimakkaasti jännittinyt etumukseni oli osin hänen pakaroidensa välissä. Nainen ei ollut ollenkaan pahoillaan, vaan alkoi puristella pakaroitaan yhteen. Tämä stimuloi minua odottamattoman voimakkaasti. Pyysin naista lopettamaan ennen kuin tulen.

Sitten käytäviltä alkoi kuulua ääniä. Asunnonkatsojan kaverit olivat löytäneet tiensä käytäville ja olivat tulossa tutkimaan asuntoon kuuluvan entisen koulun tiloja. Tähän uni päättyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu