EU on mätäpaise ja turha saatanallinen organisaatio, meidän poliitikot kumartavat tuota epäjumalaa ja sanovat sille kyllä herra kyllä herra.. sitten 90 luvun ei ole suomi enää ollut suomalaisten. vaan EU kyllä pitää huolen siitä että suomi on ja pysyy kalliina pahoinvointivaltiona joka voidaan myydä vaikka veli venäläiselle kun on niin köyhä..
EU säädökset ohi suomen lakien
Anonyymi-ap
6306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja mää en muuten osta muuta kun ruokaa enää ja pikkusen laskuja maksan
Puolueille riittää ne EU-virat .Kansaa kusetetaan niin ettei mistään enää välitetä kun energiavarat on tuihlattu ja touhutaan ylihintaisilla korvikkeilla ja tuhotaan kansantalous ja ihmisten omaisuus ja varat tahallaan loppuun hetkellä jolloin pitäisi kaikkien tehdä ruumiillistra työtä koko kansan hyväksi.
Uusi kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa
Käykää allekirjoittamassa, voi olla tie muutokseen!
Ei Suomesta ole luovutettu valtaa ulkoiselle taholle, eikä se toimena on ole edes mahdollista valtiomuotomme puitteissa jossa vallan omistaa kansa ja sen luovuta ulkoiselle taholle osin tai kokonaan on kriminalisoitu. Eli käytännössä toimi olisi laiton poliittisesti suoritettuna toimena ja toimeen osallistuvat syyllistyisivät maan petokseen .
Se jos Eu solmii jonkinlaisia sopimuksia ,hyväksyttämättä tulevia toimia kansallisien valtioiden parlamenttaarisissa hallinnoissa eivät sido kansallisia valtioita. Se sitten on eriasia kuka sellaisista sopimuksista vastaa. Selkeää on että Eu:lla ei ole suoraa lainsäädäntövaltaa yli autonomisten kansallisten hallintojen eikä suoraa budjettivaltaa jolla sitoa kansalliset valtiot velvoitteisiin. Nuo elementit ovat autonomisen valtion ,autonomian kivijalkoja. Ilman niittä ei ole autonomiaa ja kun jompi kumpi luovutettaisiin pois ,luovutettaisiin samalla autonomia pois.
Eu voi tehdä sitoumuksia varojen hallinnan ja käytön suhteen siten kuin se omaa niitä. Ikävä kyllä Eu: lla ei taida olla omia varoja ,joten tuossa suhteessa sopimukset varojen käytön suhteen on sen käytännössä hyväksytettävä kansallisilla tahoilla. Muutoin on ajateltavissa että sopimuksilla joita se tekee itsenäisellä tasolla ovat katteettomia.
Erikoisinta on se että jopa Suomessa haritaan Suometa harkitaan edes verotus oikeuden luovuttamista Eu taholle, kuten yle txt uutisoinnista 10 8 2025 tulee julki. Tuollaista pyrkimyksistä tulee vähintään joutua tuomille maanpetoksillisista hankkeista. Moinen sakki joka tuollaisia edes ajaa joutaa ammuttavaksi tuollaisista maanpetos hankkeita .
Par aikaa on menossa kansalais aloite, äänestyksen järjestämisetä Suomen kuulumisesta Euroalueen jäsenyyteen.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15595