Nyrkkeilyliiton vuosijuhla eteni aluksi tyylikkäästi – kokovillapuvut, loistekruunut ja konjakintuoksuinen sali täynnä ikääntyviä herrasmiehiä ja heidän tukijoitaan. Sitten tuli vuoroon illan odotettu erikoisnumero: Jari Vanne bändeineen nousi lavalle. Tunnelma tiivistyi, kun ensimmäiset särökitarat pärähtivät ilmoille ja "Kosto käy kuin yöjuna" raikui kuin rangaistus iskemättömistä koukuista.
Keskirivissä istuivat jo puolihumalaiset Espen Bredesen ja Wayne McKerry, molemmat selvästi irti liitoksistaan. Kun Pekka Mäki ja Matti Kelo palasivat baaritiskiltä tuoppien kanssa, Wayne mutisi jotain "jokaisen oikean kehätyöläisen häpeästä", ja ennen kuin kukaan ehti estää, McKerry tönäisi Kelon rintaan. Seurasi täysimittainen tuoppisota: konjakit lensivät, frakit repesivät, ja Bredesen yritti kaataa Mäkiä niskalenkillä – Norjan vanha mäkimies ei ollut unohtanut tekniikkaa.
Hetki huipentui, kun Pekka Mäki päätti poistua paikalta vanhalla Norton Commandollaan, mutta juuri ovella häntä väijytti Arvo Kivelä itse, pitelemässä käsissään massiivista puista nyrkkeilysäkkiä kuin pyhää asemaa. "Minne luulet meneväs, Mäki?" hän murahti, ja Kommandon pakoputket hiljenivät yhtä äkisti kuin tuomariston arvovalta.
Keskirivissä istuivat jo puolihumalaiset Espen Bredesen ja Wayne McKerry, molemmat selvästi irti liitoksistaan. Kun Pekka Mäki ja Matti Kelo palasivat baaritiskiltä tuoppien kanssa, Wayne mutisi jotain "jokaisen oikean kehätyöläisen häpeästä", ja ennen kuin kukaan ehti estää, McKerry tönäisi Kelon rintaan. Seurasi täysimittainen tuoppisota: konjakit lensivät, frakit repesivät, ja Bredesen yritti kaataa Mäkiä niskalenkillä – Norjan vanha mäkimies ei ollut unohtanut tekniikkaa.
Hetki huipentui, kun Pekka Mäki päätti poistua paikalta vanhalla Norton Commandollaan, mutta juuri ovella häntä väijytti Arvo Kivelä itse, pitelemässä käsissään massiivista puista nyrkkeilysäkkiä kuin pyhää asemaa. "Minne luulet meneväs, Mäki?" hän murahti, ja Kommandon pakoputket hiljenivät yhtä äkisti kuin tuomariston arvovalta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lavalla Vanne jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. "Petturin Pelinavaus" repesi käyntiin raskaalla, melankolisella riffillä. Mutta juuri kertosäkeen kohdalla Kivelä käveli lavan eteen, otti taskustaan pistekortit ja kohotti ne koko salin nähtäväksi: "40–37." Koko sali jäi sanattomaksi. Oliko se tuomio juhlan käsikirjoitukselle, kehätaistelulle, vai ehkä koko elämälle?
Hetken hiljaisuuden jälkeen joku huusi takarivistä:
"Arvo! Kenelle se kortti oli?"
Kivelä ei vastannut. Hän vain nyökkäsi hitaasti... ja hymyili.
Juhla jatkui, mutta kukaan ei enää ollut aivan varma, missä vaiheessa siitä tuli legenda.