Linkki keskusteluun auto-onnettomuudesta:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=46732
Tuossa on hyvä kuva paikalta.
Kuvasta voi päätellä tämän: Tuossa on T -risteys, johon Sippolantie päättyy.
Jos paikalle tulee muualta kuin Sippolantieltä, niin liian suuri tilannenopeus voi johtaa auton hallinnan menettämiseen, mutta silloin auto sinkoutuu pellolle/niitylle, eli juuri päinvastaiselle puolelle tietä kuin missä tuo kuvassa näkyvä kallio on.
Muualta kuin Sippolantieltä tultaessa ei ole oikein mahdollista, että liian suuren tilannenopeuden takia auto suistuisi päin kuvassa näkyvää kalliota.
Entä sitten, jos paikalle tulee nimenomaan Sippolantieltä?
Silloin liian liian suuri tilannenopeus voi johtaa siihen, että auto syöksyisi ulos tieltä ja päin kuvassa näkyvää kalliota. Tosin sitä ennen autoilija on laiminlyönyt kärkikolmion osoittaman väistämisvelvollisuutensa.
Jos Sippolantieltä tulee niin suurella nopeudella, että syöksyisi päin kuvassa näkyvää kalliota, niin eihän niin suurella nopeudella mitenkään voi varmistaa, että edessä oleva tie on molempiin suuntiin tyhjä, jolloin ei olisi väistämisvelvollisuutta kehenkään toiseen tienkäyttäjään nähden.
Väitän siis, ettei kyseistä kalliota päin voi ajaa muuten kuin tahallisesti tai ainakin niin, että moinen ajotapa on aina törkeää liikenteen vaarantamista.
Kun tuon keskustelun mukaan paikalla on ennenkin suistunut autoja päin kalliota, niin herää kysymys: onko tuo jokin paikallisten tuntema itsemurhantekopaikka, jossa joku ajaa tahallaan suurella nopeudella päin kalliota ?
Jos on, niin ennemmin tai myöhemmin tuollainen itsemurhaaja aiheuttaa jonkun muunkin kuin oman kuolemansa, koska huonolla onnella tuolta Matarojantieltä tai Alaportintieltä tulee joku muu juuri samaan aikaan kun itsemurhantekijä kaahaa suurta nopeutta Sippolantieltä ohi kärkikolmion ja päin kalliota.
Tällöin seurauksena ei ole vain kaahaajan oma kuolema, vaan myös sattumalta paikalle ajaneen toisen auton kuljettaja ja/tai matkustajat.
Mutta hei, tässä idea rahapulasta kärsivälle valtiontaloudella:
Laitetaan Sippolantielle juuri ennen risteystä nopeusrajoitus 40 km/h ja heti nopeusrajoitusmerkin jälkeen (vain hieman ennen tuota kärkikolmiota) automaattinen nopeusvalvontakamera.
Tuostahan tulee sakot (yli 60 km/h kaahaaminen 40 km/h rajoitusalueella = päiväsakoille menee, ei selviä enää liikennevirhemaksulla), ja vaikka tekijä kuolee, valtio voi toki velkoa sakot tekijän kuolinpesältä.
Näin valtio saa isot sakkotulot jokaista paikalle itsemurhatarkoituksessa reilua ylinopeutta ajavaa kohti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.