Mies pettää yhteisen työkaverin kanssa

Puolisoni käyttäytyy minua kohtaan erittäin kylmästi. Hän on myös ilmaissut halunsa erota. Ilmassa on selvät merkit siitä,. että hänellä on suhde yhteisen työkaverimme kanssa. Myös työkaverilla on lapsia ja avoliitto tahoillaan. Myöntääkö pettäjä koskaan suoraan, jos häneltä asiasta kysyy? En haluaisi toisaalta asiaa ottaa esille, jos onkin vain omaa kuvitelmaa. Voivathan olla vain hyviä ystäviä keskenään ja saavat tukea toisiltaan?
20587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tietenkin kannattaa kysyä. Aikuiset ihmiset tekevät niin. Jos suhde on olemassa, kannattaa samalla kysyä syy miksi näin on käynyt.

Äänestä
  • Syyt kyllä tiedän, mikäli näin on käynyt. Viime vuosina varsin raskasta ollut kaikin puolin ja mies hakenut tukea tästä työkavereista. Sen vuoksi voisi toki olla kyse vain hyvästä ystävyydestä, ja omasta mustasukkaisuuden tunteesta, joka on herännyt miehen käytöksen myötä.

    Äänestä

Joo asioista ehdottomasti puhutaan.
Ei mitään hiljaisuutta.
Mitä tärkeämpi ja koskettavampi asia, sen suurempi meteli.
Kannattaa sopia aika myös työkaverin kanssa puhumiseen ja kertoa huolesta, joka sisälläsi on ja haluat eroon siitä. Tarvittaessa myös hänen puolisolleen.
Tuollaiset asiat tarvitsevat päivänvaloa. Jos olit väärässä, niin mitä sitten? Jos joku sattuu, niin silloin huudetaan. Sen tajuaa jokainen. Se on luonnollista.
Se pahentaa vaan omaa fiilistäsi ja "luulojasi" tai antaa asioiden tapahtua tekemättä mitään.

Äänestä

Harva taitaa myöntää kun kysytään. Yleensä se intuitio on oikeassa. Sinuna alkaisin valmistautumaan ajatukseen elämästä ilman häntä.

1Äänestä
  • En nyt olisi heittämässä kirvestä kaivoon. Ensin kannattaa selvittää mistä on kyse ja sitten miettiä onko puoliso ja suhde säilyttämisen arvoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    En nyt olisi heittämässä kirvestä kaivoon. Ensin kannattaa selvittää mistä on kyse ja sitten miettiä onko puoliso ja suhde säilyttämisen arvoinen.

    Noissa kuvioissa se selvittäminen on lähes mahdotonta jos kyse pettämisen epäilemisestä. Tilanteet pitkittyy ja tilanne syö hiljalleen ihmisen ja luottamuksen. Siinä vaiheessa pettämistä kun pettäjä käyttäytyy jo kylmästi on yleensä jo tunteita muodostunut siihen toiseen ja valinta pettäjän puolelta siihen suuntaan kallellaan. Salasuhde voi toki myös katketa jossain vaiheessa mutta siitä jää silti jälkensä.

    1Äänestä

Olen paljon pohtinut sitä, miten reagoin asiaan. Toki tunnen surua puolisoni käytöksestä, mutta olisin valmis jatkamaan suhdetta pettämisestä huolimatta ja tehdä töitä sen eteen, että suhde voisi jälleen toimia.. Mutta toisaalta jos hän on rakastunut toiseen ihmiseen, niin silloin on turha enää yhteisestä tulevaisuudesta haaveilla. Eron syyksi luettelemansa asiat kuitenkin kuulostivat sellaisilta, että niiden eteen voimme tehdä töitä ja saada suhde jälleen toimivaksi. Mutta toki voi olla itselle kiusallista jatkaa samassa työpaikassa, jos suhteessa on jotain perää. Elämä menee monessa suhteessa solmuun siinä vaiheessa, ja sitä pitää lähteä rakentamaan nollasta. Ehkä sen vuoksi pelkään kysyä asiasta.

Äänestä

Jos noin ajattelet, on luottamus saanut jo kolhun.

Äänestä
  • Totta tämäkin. Voi olla, että nuo miehen eroajatukset saivat mielen mylläämään. Mutta sen vuoksi juuri pohdin tuota kysymistä. Että onko nyt vaan omassa päässä joku ajatus kiepsahtanut kallelleen. Luulisi miehenkin kertovan totuuden eron takana, jos itse haluan sinnikkäästi suhteemme korjata. Tuskin jaksaa kovin pitkään mitään esittää, jos on vahvat tunteet toista kohtaan.

    Äänestä

Nythän ei tiedetä mitä on tapahtunut.

Silloin kun vieraissa käydään taustalla taitaa olla aika usein seksi, tai sen puute. Tai epäsuhta siinä kuinka paljon ja millaista seksiä halutaan. Tätä sitten lähdetään korjaamaan avioliiton ulkopuolisten kanssa.

Äänestä
  • Varmasti totta tämäkin. Meillä ei ole viime vuosina ollut hirveän vilkas seksielämä, mutta tämä ei ole vain minusta riippuvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Varmasti totta tämäkin. Meillä ei ole viime vuosina ollut hirveän vilkas seksielämä, mutta tämä ei ole vain minusta riippuvaa.

    Avioliittoa takana yli 20 vuotta ja yhteisiä lapsiakin useampia. Syrjähyppyjä en ole harrastanut ja käsittääkseni ei vaimonikaan.
    Seksi on kuitenkin miehelle tärkeää. Siitä ei pitäisi joutua puolisonsa kanssa neuvottelemaan, mutta realiteetti lienee että useimmissa pitkissä liitoissa on jonkinlainen kompromissi seksin harrastamisen suhteen. Minä harrastaisin seksiä 4-5 kertaa viikossa, kun taas vaimolleni tuo määrä vastaisi kuukauden tarvetta. Ero on siis melkoinen. Olemme neuvotelleet seksin noin kahteen kertaan viikossa.
    Miksi tämän esille tuominen mielestäni oleellista. Siksi, että jos vaimoni ei olisi tehnyt kompromissia kanssani seksin harrastamisesta, olisin hakenut sitä muualta. Tämä siitä huolimatta että vaimoni on täydellinen äiti lapsillemme ja erinomainen kumppani.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hyvä kun vaimosi suostui kompromissiin. Moni ei suostu tai ehkä puhuu, mutta käytännössä mitään muutosta ei tapahdu. Pätee sekä naisiin että miehiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hyvä kun vaimosi suostui kompromissiin. Moni ei suostu tai ehkä puhuu, mutta käytännössä mitään muutosta ei tapahdu. Pätee sekä naisiin että miehiin.

    Itselleni se olisi kestämätön tilanne. Etenkään keski-ikäistyvä nainen ei voi ymmärtää, kuinka oleellinen asia seksi hänen miehelleen on. Naiselle se voi olla listan numero 10 tai 15, mutta terveet halut omaavalle miehelle se on aina top kolmessa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Itselleni se olisi kestämätön tilanne. Etenkään keski-ikäistyvä nainen ei voi ymmärtää, kuinka oleellinen asia seksi hänen miehelleen on. Naiselle se voi olla listan numero 10 tai 15, mutta terveet halut omaavalle miehelle se on aina top kolmessa.

    Näin olen ymmärtänyt. Silti nykyajan nuorista miehestä kuulee että ei jaksa. Miksi ne ei jaksa, ovatko niin huonossa kunnossa vai työstä uupuneita? Nainen sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Näin olen ymmärtänyt. Silti nykyajan nuorista miehestä kuulee että ei jaksa. Miksi ne ei jaksa, ovatko niin huonossa kunnossa vai työstä uupuneita? Nainen sivusta

    Veikkaan että huonosta ruokavaliosta (sokeri eri muodoissa) kumpuava matala testosteroni.

    Äänestä

  • Silloin kun vieraissa käydään on syynä yleensä huono itsetunto, jota pettämisellä sitten yritetään kohentaa. Tai sitten huonot parisuhdetaidot; pettämisellä peitellään ongelmat. Tai sitten yksinkertaisesti pettäjä ei arvosta parisuhdettaan eikä varsinkaan puolisoa.

    Äänestä

No voi että.

Äänestä

Jompi kumpi hengiltä?

Äänestä

Onko sillä lopulta mitään merkitystä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Puolisoni käyttäytyy minua kohtaan erittäin kylmästi. Hän on myös ilmaissut halunsa erota. Ilmassa on selvät merkit siitä,. että hänellä on suhde yhteisen työkaverimme kanssa. Myös työkaverilla on lapsia ja avoliitto tahoillaan. Myöntääkö pettäjä koskaan suoraan, jos häneltä asiasta kysyy? En haluaisi toisaalta asiaa ottaa esille, jos onkin vain omaa kuvitelmaa. Voivathan olla vain hyviä ystäviä keskenään ja saavat tukea toisiltaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu