Jos merkitsen perunkirjaan Autotallin arvon 3000 e ja myyn sen 4000 e meneekö veroa.

Jos merkitsen perunkirjaan Autotallin arvon 3000 e ja myyn sen 4000 e meneekö veroa.

Kyseessä on siis tilanne jossa puoliso kuoli ja perillisiä on lapset, minä en peri mitään.

Mutta käsittääkseni omaisuus lasketaan yhteen ja lapset perii siitä puolet.

Merkitseekö siis perunkirjaan merkitty summa jotain, Lapset ei saa autotallia, koska on puhdasta rahaa josta heille maksetaan osuudet.
Autotalli on minulla ja jää minulle.

(talli josta ei tiedä saako koskaan myytyä, edes 1 eurolla.)
6273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Perunkirjoituksessa tehdään ositus, eli katsotaan vainajan omaisuus ja velat kuten myös lesken varat ja velat.
Jos vainaja on varakkaampi saa leski tasinkoa niin paljon että puntit ovat tasan.
Jos taasen leski on varakaampi voi hän kieltäytyä luovuttamasta tasinkoa.
Alaikäisten kohdalla on järkevää ettei heille tule omaisuutta josta menee kuluja mutta itsä he eivät hyödy, no tietenkin heidän nimissä voidaan tuo autotalli vuokrata.

Perukirja-arvo on hankintahinta ja jos myy kalliimmalla kuin hankintahinta niin joutuuhan siitä luovutusvoittoveron maksamaan.

En ota kantaa sen kummemmin tuohon autotalliin kun en tiedät teidän varallisuuksista ja kenen nimissä talli on, vaillinaisilla tiedoilla vastauksen antaminen on vain spekulointia.

1Äänestä
  • Kuitenkin vastailet tietämättä esimerkiksi sitä, oliko olemassa avioehtoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kuitenkin vastailet tietämättä esimerkiksi sitä, oliko olemassa avioehtoa.

    Vastasin miten menee pesustilanteessa.
    Tuota jossittelua voitaisiin jatkaa kuinka pitkään hyvänsä.
    Esimerkiksi että avioehto yllätys yllätys ei olekkaan ehhdoton asiakirja vaan sen voi kiistää menestyksekkäästi jos se on kohtuuton.
    Huonosti tehty avioehto voi pitkän oikeusprosessin jälkeen mitätöityä täsysin ta muuttua radikaalisti.
    Eli tuo avioehtokaan ei ole yksiselitteinen.

    Oma henkilökohtainen tapaus oli reilun 20v takaa kun puolisoni kuoli.
    Pesään kuului 3 alaikäistä lasta.
    Omaisuutena yhteinen onakotitalo ja auto sekä jonkin verran muita varoja.
    Omakotitalon kohdalla velat yhteisiä mutta niin vain uskettu mies tuumasi etteihän me aeta rasittamaan lapsia perintöverolla ja veti esiin lainhuudon joka oli minun nimissä.
    Tulkinta oli että talo on yksin minun nimissä joten pesään kuului vain auto ja jotain pientä ja loppuosa asuntovelasta.
    Minullahan olisi ollut leskenoikeudella hallintaoikeus talooni ja lapset olisvat joutuneet maksamaan perintöverot, eli lasten kannalta järkevintä oli sumplia asia niinkuin se tehtiin.

    Eli perintöasiat eivät ole todellakaan selviä tapauksia vaan kaikki faktat on tiedettävä.
    Yleismallina on kuitenkin tuo aiemmin mainitsemani periaate.
    Tuosta yleismallista on sitten tuhansia eri variantteja riippuen tilanteista.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    "veti esiin lainhuudon joka oli minun nimissä."

    Virallisia asiapapereita ei vedetä mistään hatusta. Jos talo oli lainhuudatettu sinun nimellesi, se oli sinun omaisuuttasi. Ei siinä tulkita yhtään mitään, vaan luetaan rekisteristä miten asia on.

    Ei ole muuten kerta eikä kaksi, kun asianosaiset (tai toinen heistä) kuvittelee omistuksen olevan yhteistä, mutta sitten osituksen hetkellä selviääkin että lainhuuto on tehty vain toisen nimelle.

    Äänestä

Kannattaa laittaa tämä kysymys esim. Taloustaidon sivuille, niin saat vastauksen ihan verojuristilta. Omaverossakin voi kysyä, mutta aina on vaarana, että tukitsevat sinun suunnittelevan verinkiertoa. Eihän sen suunnitteleminen vielä ole rikos, mutta joudut todennäköisesti kohtuullisen tarkan verotarkastuksen kokemaan...

1Äänestä

Jos teillä ei ollut avioehtoa ja kyse on siitä, että sinä saat osituksessa oman puolikkaasi yhteisestä pesästä, perintöverotusarvo ei vaikuta sinun myöhempään myyntivoittoverotukseen. Riippumatta siitä, oliko autotalli alun perin sinun vai puolisosi omaisuutta vai kenties yhteistä, sen myyntivoitto lasketaan alkuperäisen hankintahinnan ja hankinta-ajan mukaan.

Huomaa kuitenkin, että perunkirjaan merkitty hinta vaikuttaa tietysti suoraan koko pesän arvoon ja sitä myöten perillisten perintöverotukseen. Lisäksi jos jako tehdään perunkirjan mukaisilla arvostuksilla, se vaikuttaa myös jaon lopputulokseen.
Tietysti riippuu pesän koosta, onko yhdellä tuhatlappusella mitään merkityksellistä vaikutusta.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos merkitsen perunkirjaan Autotallin arvon 3000 e ja myyn sen 4000 e meneekö veroa.

Kyseessä on siis tilanne jossa puoliso kuoli ja perillisiä on lapset, minä en peri mitään.

Mutta käsittääkseni omaisuus lasketaan yhteen ja lapset perii siitä puolet.

Merkitseekö siis perunkirjaan merkitty summa jotain, Lapset ei saa autotallia, koska on puhdasta rahaa josta heille maksetaan osuudet.
Autotalli on minulla ja jää minulle.

(talli josta ei tiedä saako koskaan myytyä, edes 1 eurolla.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu