Hallitus on väärässä, kun tuollaiseen riittää rahaa. Autokanta uusiutuu luonnollisella tavalla omaan tahtiinsa, siinä se.
Suomessa ei tarvita autojen romutuspalkkiota, ei nyt eikä koskaan.
Anonyymi-ap
98998
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
Käytännössä saman alennuksen saa käteisostolla.
Ja se austin jää omalle pihalle
varastoksi.
Eukkokin kehuu
ja on tyytyväinen
( saat torttua ).
Onko luumu hillolla. 🤔🤔🤔 Eihän sinulla mitään muijaa ole.
Et ole tainnut koskaan tehdä uuden auton kauppoja?
Viimeksi kun tein , niin 4% oli " käteisalennus " , kun ei ollut vaihtoautoa .
Taitaa olla jo suurimmalla osalla autonkäyttäjistä eli pientuloisilla se tilanne että uuden auton hankinta ei ole kiinni siitä 2 tuhannesta eurosta vaan sen 30-50 tuhannen euron vajauksesta. Meidän käyttöautojen keski-ikä on 22,6 vuotta emmekä uutta autoa osta. Suomessa ei myydä sellaista uutta autoa mikä edes kiinnostaisi. Eikä edes ole halua tärvätä niin paljon rahaa johonkin autoon kun vanhatkin ajaa asiansa luotettavasti.
Eli kiitos, ei kiitos.
Onneksi meillä on avaajan kaltaisia suuria tietäjiä ja osaajia jotka tietävät kaiken parhaiten ja vielä osaavat ne perustella kiistattomasti.
Veikkaan, että kyseessä on huippukoulutettu ja kokenut Persu.
Ja siinä yksi onneton kommentoija joka pillastuu heti kun oman näkökannan tuo asiaan
Kysymys tulee vähän myöhään kun en huomannut, mutta kysyn:
Minkä tason koulutusta täällä Suomi24 palstalla pidetään ns. huippu-
koulutuksena?!
Jos ajan vanhalla autollani vielä 15 vuotta niin sen päästöt on kuin hyttysen pieru verrattuna uuden sähköauton valmistus ja elinkaaripäästöihin.
Nerokasta. Mitä pidempään ajat polttomoottorilla, sitä enemmän saastutat. Sähköauto ei saastuta. Molempien valmistus saastuttaa.
Eläminen saastuttaa ja nyt onkin tavoite vähentää päästöjä ilmastoon joka aiheuttaa ilmaston lämpenemistä.
Sähkis levittää yhtälailla katupölyä kansan hengitettäväksi
Eikä saastuta 2001+ vuosimallien polttomoottoriautot ilmaa mitenkään merkittävästi ulkona. Sähköautolijat, ilmastonmuutokseen uskovat ihmiset ovat kyllä melkoisia hörhöjä jotka luulevat tietävänsä asioista vaikka eivät todellisuudessa tiedä juuri mitään asioista. "ilmastoteot ja päästövähennykset" ovat pelkkää moraaliposeerausta eikä mitään muuta. Sähköautot, datakeskukset, lentomatkailu, lemmikkieläinten ja ihmisten määrien liääntyminen. Lisäksi mamujen tuleminen lämpöisistä maista kylmiin maihin tekevät kaikki ns.ilmastotekosi täysin merkityksettömiksi ja turhiksi. Jo yksittäinen datakeskus kuluttaa sähköä jopa yli 10000 ihmisen asunnon verran.
Viimeisimmässä romutuskampanjassa kävi niin, että ne jotka olivat joko muutenkin ostamassa uutta autoa tai ostivat uuden ja myivät sen eteenpäin, haalivat näitä romuautoja, jopa useita yhden auton ostoa varten eli ei ne romuautojen alkup. omistajat mitään osta.
Muistelen, että eräskin kaveri maksoi uuden kalliin Volvon hinnan kokonaan isolla erällä romuautoja (hämmästeltiin mediassa).
Jos nyt ajatellaan, että kyseessä olisi ns. ympäristöteko, ne jotka romuttavat vanhan käyttöautonsa ja sitoutuvat olemaan ostamatta toista vanhaa tilalle (eli ainoastaan vähäpäästöisen), saisivat myös sen romutuspalkkion ja oikeastaan palkkio pitäis heidän kohdalla olla reilumpi, koska moni saattaisi tällöin luopua kokonaan autosta ja autoilusta jolloin päästöt vähenisivät maksimaalisesti.
Ehkä ovat tuosta oppineet ja sääntöihin tehdään korjaukset?
Sääntöjä on muutettu .
Onkohan tämä joku urpaanilekenda tms ?
Silloinhan autoliike on virheen tehnyt jos on monta romutustodistusta yhden uuden auton kaupassa ottanut vastaan. Ei perkele !
Se oli ihan lainsäätäjän juosten kustessa tapahtuu... Ja yleinsähän näissä juosten kustaan.
Vai jos se olikin tarkoitus. Saatiin edes muutama jättimaasturi lisää liikenteeseen.
Ei ollut mitään virhettä . Nykyään ei onnistu .
joo, ei ollut virhettä, ja virhe jota ei ollut korjattiin.
Tässä edellisessä yhdyssanat ovat oikein ja paikallaan - kiitos siitä, hienoa -
mutta samaan aikaan omituista, ettei sama kirjoittaja tiedä, että sana on
urbaanilegenda!
Romutuspalkkio on yritystuki autoliikkeille. Ei tuollaisia pitäisi olla.
Palvelualan tukeminen ei tuota mitään pitkäaikaista kasvua ja autoalan tukeminen tuottaa vain kauppataseen vajetta, joten sen tukeminen vain lisää Suomen taloustilanteen kurjuutta. Jos autoille ja eritysesti sähköautoille on tarvetta, niitä kyllä ostetaan on tukia tai ei.
Tällainen tuki on myös omiaan nostamaan autoliikkeiden katetuottoa, joka ei ole auton ostajan etu, vaan tosiaan osa tätä yritystuen vaikutusta.
Totta, eikä maailma pelastu sillä, että valtio lisää verovaroilla autojen määrää kustantamalla kansalaisille lähes ilmaisia autoja. Kuten sanoin, autosta kokonaan luopuvia tässä pitäisi palkita jos nyt silläkään mitään saavutetettaisiin koska romuauto ei tuota ilmastopäästöjä vaikka sitä ei varsinaisesti romutettaisikaan. Ja jos niistä jokunen on liikenteessä (vielä vuoden pari), sillä ei ole mitään merkitystä mihinkään.
Totta. Valtion ei pidä subventoida sentilläkään myöskään autokauppaa
Ei noita eu byrokraattien pilaamia uusia autoja kukaan edes halua ostaa jotka pimputtelee milloin mistäkin mitättömästä asiasta virheellisestikin.
rikkaita varten se tukiraha on...sellainen joka on työelämässä niin ei mitään tukirahoja tarvitse autonvaihtoon..autokanta uudistuu viidenvuoden sisään nopeaan kun nämä hybridipaskat menee puristimeen. näihin ei köyhät koske tikullakaan..
ensin annetaan rahaa autoliikkeille ja sitten seuraavaksi rakentamiseen,,sama orvanpyörä alkaa pyörimään aina kun suomella menee huonosti..lisää velkaa vaan valtiolle...velkasi eläminen pitää loppua..sama virsi päättäjillä
Valtion tukemat taloyhtiöiden remontit ovat hyvä esimekki tuesta, josta ei ole mitään iloa saajalleen, vaan se muuttuu yritystueksi kyseisiä remontteja tarjoaville yrityksille. Remontit ovat aika hyväkatteisia, kun aikarajaan mennessä pitää homma suorittaa, jotta on oikeutettu tukeen.
Autoliikkeiden tarjouksissa, tuki muuttuu maksuvälineestä katteeksi. Ja mikä pahinta myös autonvalmistajien hinnoittelu Suomeen tulee huomioimaan romutuspalkkion. Valtion tukea Teslalle...
Ja vielä annettiin auarinkopaneleihin yrittäjille tukea..miljoonia
Auto maatalous metsä teollisuus on suurimmat edun saajat ja saastuttajat maailmassa.🥵
lentäminen... kyllä maailma pahasti korruptoitunut kun luulevat että sähköautot pelastaa ilmaston..montako tuhatta sähköautoa makaa merenpohjassa ja mitä myrkkyjä niistä liukenee mereen..onko kohta aivoissamme litiumia ..tiedä vaikka muisti paranee..hih
Onko päättäjät näin saatanan voideltuja, korruptoituneita ja vielä idiootteja kun miĺoin mikäkin taho vinkuu ahdinkoaan olivat ne sitten autokauppiaita tai mitä. Sama kuvio toistuu ylihintaisten putki sähkö ja muiden remppaajien tuen ,kotitalousvähennysten kohdalla. Ostovoimaltaan heikentynyt suuri kansanosa kun valittaa ahdinkoaan niin mikään ei muutu !
kaikki rahantulo yritetään estää esim uusi taxilaki ... erikoiskilvet ja taximittari...ei ,ei ja ei...semmosta se on, riidellään vaan..kellä lie oma lehmä taas ojassa..
Samaan sarjaan kuuluu asumistukikin, mikä valuu suoraan kohonneina vuokrina auntoja vuokraavalle. Siinä olisi yhteiskunnalla selvä säästämisen paikka. Vuokrataso tervehtyisi, kun kukin maksaisi vuokraa kykyjensä mukaan, tai muuttaisi halvempaan asuntoon.
Muuttuuhan! Tavallisen kansalaisen elämä muuttuu koko ajan kalliimmaksi ja käteen saa koko ajan yhä vähemmän rahaa!!
Eipä se käytännössä näin mennyt kun asumistukia leikattiin. Vuokrat kallistuivat heti ennennäkemättömän paljon ja halvempia asuntoja ei ole.
ja sitä enempi säästetään... ylisuuret sähkölaskut ovat opettaneet säästämään....joko palelet tai maksat sähkölaskut...itsekkin olen säästänyt sähkölaskuun vuoden rahat...ei siis voi kuluttaa kun hinnat paisuu kuin pullataikin...usb-c johdostakin peritään kymppi..
tuo on totta...vuokra-asuntoja ei ole ei edes maaseudulla ...ihme politiikkaa että käsketään muuttamaan ,mutta tilalle ei halvempaa löydy..veneen allekko väki muuttaa..jos väki tarvitsee vuokra-asuntoja niin miksi niitä ei nyt rakenneta...siinähän olisi työtä tuhansille jota nyt kaivataan...jos valtio ei rahoita niin sitten yksityiset voi rahoittaa.
siksi ei rakenneta kun asuntosijoittajille pitää saada asunnon hintaan nousua.
Vähemmän vuokrat kallistuivat kuin samaan aikaan kyseisten asuntojen vastikkeet. Vastikenousuja ei saanut täysimääräisesti siirrettyä vuokriin. Näin ainakin yksityisten vuokramarkkinoilla, kuntien ja säätiöiden vuokrat seuraavat paremmin yleistä kustannuskehitystä, mutta yksityisten vuokrat joutuivat reagoimaan vuokralaisten heikentyneeseen tukitasoon. Monella sijoitusasunnon omistajalla vastikkeet nousivat 10-15% ja samaan aikaa vuokralainen sai nauttia ilmoituksesta, ei vuokran korotusta vuoden vaihteessa, vesimaksu nousee 2 euroa/asukas...siis sen ainoan vastikkeen osan joka on yleensä suoraan sidottu taloyhtiön hinnoitteluun sai ulosmitattua vuokralaiselta...
Eivät kallistuneet ja ihmisiä on muuttanut halvempiin asunyoihin . Tukitasoa pitää laskea vuosittain .
Ei tietenkään taksamittaria takseihin , sehän vaikeuttaisi yrittämistä . Verojen välttelyä tuo vähentäisi tietenkin , mutta pystyykö nykyhallitus edes tuohon muutokseen .
Juuri näin . Joka vuosi tukea 10 % vähemmän .
Se on just näin ja vielä hinta- ja vuokrakatto mokomiin betonikomeroihin. Ihmisten ostovoima kohenee kummasti.
Laitetaan mielummin korkea minimiraja vuokriin, niin saadaan puoli kansaa mieron tielle alta aikayksikön. Näin me kokoomuksessa haluamme
Mitä hyötyä teille on siitä että puoli kansaa on asunnottomana? Sadistinen mielisairas tyydytys?
Vuokrakatto oliskin hyvä idea. Vielä kun sais taloyhtiön kustannuksille vastaavan katon. Jos pelkät hoitovastikkeet vie kohta puolet vuokrasta, siinä ei kohta jää vuokraajalle kuin vuokraamisen ilo etenkin kun vanhojen huoneistojen hinnat ei juuri ole noussut (kaikki muut kyllä). Itse lopetin moisen harrastelun.
vanhat kiinteistöt jää käsiin.... niitä ei kukaan osta..
Hyvä vaan jos asuntokeinottelu vähenee .
Taitaa olla niin. että autokauppiaat ovat lobanneet asiaa voimakkaammin kuin auton ostajat.
Toki on niin, että monessa perheessä on emännän kauppakassi tallessa odottamassa tällaista romutuspalkkiota. Mutta lain säätäjä ei ymmärrä sitä, että vähän väliä käyttöön otettava romutuspalkkio ei käytännössä nopeuta liikenteen sähköistymistä vaan hidastaa sitä. Jos romutuspalkkioita ei odoteltaisi, oltaisiin jo hankittu sähköauto vuosi pari aiemmin. Nyt palkkio kyllä pistää muutaman tuhat autonostajaa liikkeelle, mutta nämä ostokset olisi joko jo tehty vuosi tai pari sitten tai tehtäisiin vuoden parin kuluessa joka tapauksessa. Romutuspalkkio aiheuttaa myyntipiikin ja sen molemmille puolille normaalia syvemmät laaksot.
Ja vaikka tämä on käytännössä yritystuki autoliikkeille ja autojen maahantuojille...sekä ulkomaalaisille valmistjille, niin yritystukenakin tämä on aivan hölmö juuri tuosta kysyntäpiikistä johtuen. Kysyntäpiikki on aina häiriö yritystoiminnassa, siinä ei saada voitettua markkinaosuutta, joka olisi tie kestävään kasvuun. Sen sijaan siinä taotaan hetki kovaa tulosta ja sen jälkeen pidetään yt-neuvottelut kun kysyntä uudelleen sakkaa.
Tätä Olaf Scholz ollessaan vielä liittokanslerina oli vinkumassa että Euroopan valtioiden pitää lisätä sähköautotukia reippaasti. Oli pojulla oma lehmä jo sillloin ojassa
Romutuspalkkion saa myös bensa ja diisel autoihin 2000 € . Sähkäreihin 2500 € .
Kyllä on kovapäinen hallitus, kun aikoo viedä romutuspalkkion toteutukseen vaikka vastustajia on kansan keskuudessa paljon.
Tuolla yritetään vauhdittaa vanhojen romujen romuttamista ja se on ihan yleinen keino ja kun ehdot ovat kohdillaan niin se myös toimii.
Ei ole mitään järkevää syytä edistää vanhojen autojen romuttamista.
Arvelen olevasi ns. nuori henkilö.
On siis vähintään omituista ettet ymmärrä, että oma hengitysilmasi
loppuu jossain vaiheessa, koska saasteita alkaa olla ilmassa happea
enemmän!
Tämä on ystävä hyvä se syy, vai onko tämäkin asia sinulle sama!
Uusien autojen valmistus saastuttaa, joten edelleenkään en löydä yhtäkään syytä edistää vanhojen autojen romuttamista. Eikä suomalaisten tarvitse ajaa yhtään nykyistä uudemmilla autoilla, pikemminkin autojen käyttöikää pitäisi pidentää nykyisestä.
Enkä ole erityisen nuori henkilö vaan keski-ikäinen.
Romutukseen päätyy kuitenkin todella paljon melkoisen hyvää tekniikkaa.
Tyypillisesti joku 15-20 vuotias halpa pikkuauto päätyy romutukseen, vaikka se on paitsi vähän polttoainetta kuluttava ja myös varsin vähäpäästöinen.
Se emännän kauppakassi romutetaan vaikka mittarissa on vasta 140 000 km ja suurin vika on se, että jakohihna pitäisi vaihtaa ja koiranluut uusia, renkaatkin vetelevät viimeisiään. Mutta koska auton arvo huitelee tonnissa, niin siihen ei haluta tehdä enää 400€ jakohihnan vaihtoa, eikä 200 hintaista koiranluiden vaihtoa, eikä todellakaan siihen haluta enää ostaa 500€ rengassarajaa. Tuollainen auto, joka keveän painonsa takia aiheuttaa vain vähän tiestön kulumista ja sen takia vähän hiukkaspäästöjä, pistetään sitten romutukseen ja ostetaan tilalle painavampi ja sen takia paljon hiukkaspäästöjä aiheuttava sähköauto.
Ja kaiken lisäksi romutuspalkkion takia maahantuoja on pidättänyt itselleen valmistajan hinnanalennusta ja autoliike tekee samoin. Joten pieniruokainen pikkuauto on romutettu pois markkinoilta ja maahantuoja sekä autoliike pääsevät tekmään tulosta autolla, jonka ilman romutuspalkkiota olis todennäköisesti voinut ostaa romutuspalkkion verran halvemmalla hinnalla ja pieniruokainen, vähän saastuttava kauppakassi olisi jatkanut elämäänsä 1000€ kauppahinnalla tee-se-itse miehen emännän kauppakassina.
Koiranluut pikkuautoon maksaa 10 € kappale ja vaihto vie 10 minuuttia kotipihalla .
Jos autot olisivat puolet halvempia, niin aika moni ajaisi uudella autolla.
Jossittelu muutamissa asioissa on turhaa.
Ehkä sitten kun kaikki lehmät lentävät!
Suomi on kuitenkin armollinen vanhoilla autoilla ajaville esim Japaniin verrattuna. Siellä ei tarjota porkkanaa vaan keppiä niin että tuntuu.
Japanissa pidetään autonvalmistajien tulos kunnossa sillä että vanhoilla autoilla ajaminen tehdään niin kalliiksi että autokanta uusiutuu jo 10-15 vuoden iässä. Sitä vanhemmilla ajamista ei kestä kenenkään perse.
Ja kuka piittaa paskaakaan mitä Japanissa tehdään?
Autoteollisuus on japanin tukijalkoja. Ja sillä väkimäärällä maan sisäisilläkin markkinoilla on suuri merkitys japanin kansantaloudelle.
Uudenkaupungin autotehdastako tässä nyt pelastetaan? No olisi sitten ehdot autovalinnalle sen mukaiset.
Japanin mallista ainakin meijän kokoomus tykkäisi. Köyhät kyykkyyt, rahat pois ja kävelemään
lisää velkaa vaan valtiolle.. suomi on osakeyhtiömaa jossa kaikki yritykset menee konkurssiin ja velat jää maksamatta kun laki sen suo..
Minulla yli 10v. Vanha auto. Toimii paremmin,kuin uusi. Uutena piti viat korjata takuuseen,kuten aina!
Pitäiai olla mahdollisuus myös käytettyyn vähäpäästöiseen saada vaikka puolet palkkiosta, luulisin että sen kokonaisvaikutus olisi jopa isompi kuin nykyinen malli. Eli 2× enemmän vanhoja autoja poistuisi liikenteestä ja autokanta nuortuisi nopeammin.
Ei autokannan tarvitse nuortua yhtään eikä vanhojen autojen tarvitse poistua liikenteestä yhtään nopeammin kuin nyt.
Tiukasti valmistajan huolto-ohjelmaa noudattamalla varmistetaan se ettei
esim. polttomoottoriauto ole 10 vuotta/150th:n jälkeen ole liikenteessä..
Vaikkapa DSG:n VW vaihtestot.
Kukaan todellinen autoihminen, mies tai nainen ei toivo autojen romuttamista ennen aikojaan. Vähänkään vanhempiin autoihin on vaikea löytää varaosia purkamoilta jo nyt.
Vielä käyttökelpoisten autonosien, varaosien romuttaminen metalliksi tai muiksi materiaaleiksi on kansantaloudellista tuhlausta. Monella paikkakunnalla Suomessa auton varaosien höytykäyttö, kierrätys toimii huonosti, pitäisi olla yhteiskunnan ylläpitämää purkamotoimintaa myös ja riittävästi toimintatilaa purkamoilla.
Kun romutuspalkkio idea aikoinaan rantautui saksasta suomeen ja maamme poliitikot toteutti sen sitten ekaa kertaa niin..
Romutettavaksi kelpasi myös aito romuauto eikä tätä tarvinnut pakosti pitää liikennekäytössä.
- Nythän sitten pitää, käyttömaksujen juostessa trafille vuoden omistusajan, plus myös liikennevakuutuksen kulut päälle. Mitä helevetin järkeä tällaisessa muutoksessa?
no eihän sitä ole tarkoitettu kepulihommia varten ostaa ..eli ostaisi satasen auton ja veisi vaihdossa uuteen..ei näitä hommia köyhät harrasta.ei köyhillä ole edes varaa ostaa uutta auto tai edes pitää sähköautoa kalliiden ylläpitokustannuksien takia ,vakuutukset ,arvonalennukset jne.. ottakaa selvää mitä uuden auton pito maksaa ennen kuin viette luotettavan sotaratsun paaliin,,
Teknoromantikot eivät hyväksy useimpien autojen romutusta siten kuin se länsimaissa ja Suomessa tehdään. He vaativat autojen purkamista materiaaleihin ja varaosiin sivistyneesti.
vauhti kiihtyy romuttamoilla kunhan hybridit ja sähköautot tulevat 10v ikään ,osa jopa ennemmin. näitä kun ei enää vanhana kannata korjaamoille viedä korjattavaksi...no suomen hallituksen on tapana pyörittää taloutta velalla ja ottamalla valtion kirstusta "lelurahahoja" perustaa omille sukulaisilleen työpaikkoja. eläkemaksuja pitäisi nostaa kun eläkkeet nousee kokoomuslaisilla tulevaisuudessa,mutta ei kun pitää nostaa eläkeikää köyhemmälle väelle että eläkerahat riittää rikkaiden eläkkeisiin,,köyhemmät ajetaan sairauseläkkeelle tai kunnan päiväkerhoon askartelemaan siihen asti että täyttää 70v,,
Miksi niitä ei kannata korjata?
Kai ne jarrulevyt vaihtuu sähköautoon siinä kuin polttikseenkin ja tuskin ovat sen kalliimpia.
no eihän 80.000 hintaaisen auton arvo ole kuin 10.000 jos sitäkään kun akku on sökö..ei kannata korjata
Eduskunnan enemmistö teki vikaliikkeen, 124 edustajaa äänesti jaa, 40 urhoollista vastusti ja 35 kelvotonta oli poissa. Demokratian heikkouksia on, että enemmistö voi erehtyä.
Eikös markkinat aina hoida asiat kuntoon. Vai mitä kokoomus
Uudet autot ovat täys paskoja jos vertaa 20-30 vuotta vanhempiin autoihin. Onneksi vanhoja tojotia vielä löytyy tosin on niissä hinnat nousseet.
Kannustakaa siihen, miten saa romun pelaamaan.
Onhan se köyhemmälle viimeinen sähköauto jos ostaa...jos ajatellaan että 100.000 ostaisi 30.000 arvoisen sähköauton ,tukea 2000€ ja viiden vuoden päästä puolet auton arvosta pois...aikamoinnen kansatappio taloudesa..laskekaapa..
Mutta kun osa maksaa 80.000
Tekniikka on parhaimmillaan kuin taidetta, eihän taideteoksistakaan makseta romutuspalkkiota.
vaihdetaan vaan kaikki sähköautoon ja aletaan sitten vaihtamaan 8 vuoden päästä..
Romuautopalkkioon menevät autot menisivät romutukseen ilman palkkiotakin vuoden sisällä.
samaa mieltä..taas yksi esimerkki hallituksen rahankäytöstä..rikkaille jaetaan ja köyhille osamaksulla uusi auto..sitten ihmetellään miksi kansa ei kuluta,,,no ei kuluta kun auto syö kaiken pääoman..kalliit vakuutkset, suuret arvonalennukset sähköautoissa.
Vanhan auton ylläpito on ekoteko, jos auto on pienikulutuksinen ja sillä ajaa vain vähän, kuten itse ajan, alle 3000 km / vuosi.
En hyväksy yhdenkään Ford Caprin romuttamista metalliksi, on niin onnistunut automalli että jokainen valmistettu tulee jättää olemaan olemassa.
Länsimaat, jotka romuttavat autoja runsaasti, saisivat ottaa mallia Kuubasta miten vanhoja autoja pidetään kunnossa.
Ei kannata romantisoida. Ei siellä se autoilu ja niiden korjaaminen mitään herkkua ole. Joo, helppo katsoa kiiltokuvakuvia netistä mutta todellisuus on toista.
Näin varmasti on Kuubassa, jossa tarvittavat varaosat on
sananmukaisesti tehtävä itse.
Koska autot kuitenkin liikkuvat, joku kuitenkin toimittaa niitä
osia lännestä.
Ladat on helppo pitää kunnossa, mutta 1950-luvun jenkki
lienee jo vaikeampi.
Länsimaissa Euroopassa on romutettu paljon Ford Capreja ja monia muitakin onnistuneita automalleja.
Köyhästä ei rikasta saa keinotekoisesti, jos sitä yritetään.
Vielä käyttökelpoisten auton varaosien romuttaminen ennen aikojaan on kansantaloudellista tuhlausta. Autojen kierrätyksessä pitäisi olla myös julkisen sektorin ylläpitämä hitaan kierrätyksen vaihtoehto, niin autojen käyttöikä kasvaisi.
Romuttamisesta ennen aikojaan pitää rangaista eikä palkita, sillä auton romuttamisesta syntyy aina jonkin verran ongelmallista jätettä, mikä täytyy loppusijoittaa luontoon.
suomalaiset ostaa nyt kiihtyvällä tahdilla sähköautoja...polttoaine on kallista ja pitkällä työmatkalla saa hyvät verotusedut..mitään romutuspalkkioita ei tarvita..