Ihmisille olisi auennut aivan uusi näkemys tapahtuneeseen.

Hilkka -kirjoittelussa ja sen tutkinnan selvittämisessä oli selvä laadukas tilanne Zed- seinän toimiessa. Silloin mukana olleet poliisitkin selvästi kirjoittivat seinään. Zed lopetti ja asia siirtyi tänne. Taso putosi ja asioissa mukana olleet häipyivät.
Suomi24 mennessä Bonniersin omistukseen taso romahti uhkailuksi ja uudeksi Auliksen kimppuun käymiseksi. Ne, jotka pettyivät 1971 eivätkä saaneet "poikaa linnaan", kuten Jussin huuto oli, purkivat kaunansa, pettymyksensä ja epätoivonsa silloin.
Paljon aloituksia poistettiin ja yksi poistattaja oli kai Aulis juristinsa kanssa. Kylällä liikkui silloin Paavo ihailtuna sankarina, eikä hävennyt tai kiistänyt tekoaan. Se oli kova pala hegemoonille ja muulle murhasuvulle.
Jotenkin Paavo kammettiin nuorisoseurassa sivuraiteelle ja paljonhan hän oleilikin vanhentuneiden naisten luona Ilmajoella, Kuortaneella ja Nurmossa.
Kotisaaren kirjan jälkeen oli havaittavissa uusi muutos, joka pohjautui tietoihin, joita monet peitteli kylällä 35 vuotta. Kirja olisi pitänyt ilmestyä jo 1980 -luvulla ja kuulustelupaperien kuvilla muutamien nimihenkilöiden kohdalla. Ihmisille olisi auennut aivan uusi näkemys tapahtuneeseen.
26700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tiivistä tietoa muutamalla rivillä. Itsekin muistan jotakin tuosta, vaikka perheemme vain kesäisin oli Sydänmaalla huvilalla.
Paikkakunnan kaupat ja nuorisoseura olivat kuin joitakin tautipesä levittämään muutaman mielipuoleksi Hilkasta muuttuneen myrkkyajatuksia. Ala-Lauesniemi ja Sääskiniemen Kyntäjä olivat pahimmat. Jälkimmäiseen ei viitsinyt isäni 1971 kesällä mennäkään, kun melkein huutamalla Hilkkaan jotkut saarnasi. Ruoka tuotiin junassa Seinäjoeltta saakka.

Äänestä
  • Olen äidin kanssa ollut Sääskiniemen Kyntäjässä kai 1972 pikkuisena poikana. Paavo oli jo tuomittu, mutta yhä äijät jauhoi sitä "vääränä tuomiona". Oliko se sitten Jussi joka sitä puhetta kovaa piti ja muut myönteli. Äiti ei meinannut saada ostettua tavaroitaan kun kauppiaskin yhtyi välillä paasaamaan "joku toinen sen teki!"
    Jäi alle kouluikäiselle mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olen äidin kanssa ollut Sääskiniemen Kyntäjässä kai 1972 pikkuisena poikana. Paavo oli jo tuomittu, mutta yhä äijät jauhoi sitä "vääränä tuomiona". Oliko se sitten Jussi joka sitä puhetta kovaa piti ja muut myönteli. Äiti ei meinannut saada ostettua tavaroitaan kun kauppiaskin yhtyi välillä paasaamaan "joku toinen sen teki!"
    Jäi alle kouluikäiselle mieleen.

    Jos kauppa olisi siinä vielä niin sama meno jatkuisi pojan poikien kanssa.

    Äänestä

Sivukaupalla olikin vähän toinen meininki
Itse oon naapurikylästä kotoisin ja kyllä heti murhan jälkeen kylillä puhuttiin että Paavo ei ollut tekijä vaan ostettiin rahalla
Sukulaiseni Sydänmaalla Dalbossa olivat myös samaa mieltä.
No sen näkee kun salatut arkistot aukee

Äänestä

Mikä mahtaa olla se oikea tutkintalinja nyt.
Mihin ne muuttaneet nokiottat hävisivät.
Kaarankajärvellekkö taas ajeltiin Niemistön,Hunnakkomäentien ja Mäyryn kautta
Löytöpaikka ei välttämättä ole murhapaikka.
Polkupyöräkin johonkin vietiin ja sitä siirreltiin urakalla.
Onko rämisevän ja kovaäänisen auton kuljettaja jo iloittautunut.
Kiersi järven ja ajoi Hunnakkomäentielle Saukkomäen tai Niemistön kautta.

Äänestä
  • Hilkkaa ei tutkita, eikä avata asiaa, vaikka sinä tunnustaisit sen nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Hilkkaa ei tutkita, eikä avata asiaa, vaikka sinä tunnustaisit sen nyt.

    Mistä tiedät? Taidankin heti ilmoittaa Seiskalle ja poliisille tappaneeni.

    Äänestä

Murha ei vanhene koskaan.
Kaivakas haudat auki.DNA näytteitä ottamaan niin selviää.Hilkan vaatteet tavarat ovat poliisin hallussa.
Eiköhän veritahroja ym .löydy niistä

Äänestä
  • Pyh! sääntö Suomessa on, venyessään yli kolme kuukautta ratkeamatta, selvitysprosentti putoaa alle 50% ja puolen vuoden kuluttua se on 10%.
    Ei poliisi olisi Hilkkaakaan selvittänyt, ellei sivulliset siviilit sitä tehneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Pyh! sääntö Suomessa on, venyessään yli kolme kuukautta ratkeamatta, selvitysprosentti putoaa alle 50% ja puolen vuoden kuluttua se on 10%.
    Ei poliisi olisi Hilkkaakaan selvittänyt, ellei sivulliset siviilit sitä tehneet.

    Avointapaus se on edelleen niinkun JFK. Molemmissa on muodollisesti joku tuomittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Avointapaus se on edelleen niinkun JFK. Molemmissa on muodollisesti joku tuomittu.

    Trumppi antoi JFK- materiaalia 180 mapillista kopioitavaksi lehdistölle. Mapit olivat toisarvoista 1965 - 1999 välillä tullutta soopaa. Ei siis Trumppi uskaltanut avata FBI tosiarkistoa.

    Äänestä

  • Eihän se ollut murha! Hovin päätöksen mukaan tappo.

    Äänestä

Näinhän se meni ja samoin pelkään että näin käy Hilkan murhassakin.
Bodomin murhissakin Assmania kuulusteli vain yksi siviilipoliisi 10 minuuttia.
Poliisit ja poliisijohto puuhaili omiaan sisäministeriön käskystä

Äänestä
  • Oikea tekijä Eikan suojeluksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Oikea tekijä Eikan suojeluksessa.

    Oikea tekijä näytteli järkyttynyttä surullista.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Oikea tekijä näytteli järkyttynyttä surullista.

    Moni kylällä näytteli tietämätöntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Moni kylällä näytteli tietämätöntä.

    Edelleen näyttely jatkuu. Kesäjuhlilla voisi aloittaa puhuttamisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Edelleen näyttely jatkuu. Kesäjuhlilla voisi aloittaa puhuttamisen.

    Milloin sellaine on? Tulen parin kanssa "juttelemaan":

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Milloin sellaine on? Tulen parin kanssa "juttelemaan":

    Tiedustelut johtokunnalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tiedustelut johtokunnalta.

    Asman oli Bodom-järvellä mökissä, mutta ei kai se alavurelle olisi ehtiny...?

    Miksi suomi24 viivytteli Alavus-palstan alottamista yli 5 vuotta?

    https://web.archive.org/web/20141109080100/http://keskustelu.suomi24.fi/debate/6244

    Laajempi kysymys, virroilla kepu kansanedustaja Matti Maijala, oli mm Kekkosen valitsijamies, jne,onko tuossa mitään yhteyttä tähän tapaukseen?

    Äänestä

Ei ihmisille pidä aina kaikkea totuutta kertoa, näyttää tai selittää. Ne tulee totuudesta sairaaksi, saavat ryppyjä naamaan ja vähenee eteenotto housussa.

Äänestä
  • Muunneltua totuutta on kerrottu kautta-aikojen. Aivan normaali käytäntö. Hilkka jutussa varsinkin jo yli 50vuotta.

    Äänestä

Ikola, Klemola ja Jussi olisi pitänyt eristää koko jutusta ensimmäiseksi.

Äänestä
  • Niinpä. Muuten juttu olisi jo
    selvitetty..

    Äänestä

Sellainen kirja tulisi pirun kalliiksi Oikeusministeriön hinnoittelun mukaan yksi A4 sivu maksaa n.3 euroa. Jos ostaa poliisitutkinnan kuvamateriaalia on sivuhinta 8 euroa, joten muutaman kymmenenkin kuvan kanssa ollaan sadoissa euroissa ja tekstisivut päälle. Mikä hauskinta vielä 25,5 prosenttia alveroa mukaan palvelusta. Saadakseen palvelua on oltava tarkkaan kansionimi sekä tietää kuulustelupaperin diarinumero tai kuulustelun tapahtuma-aika nimineen. Kuvissa samoin muutamaa päivää ennen annettava kuvan päiväys ja tieto kuva-aiheesta. Näitä 1970- luvun alun oikeuspapereita ei ole filmattu tietokantaan. Kaikki on manuaalista etsintää.

Äänestä

Kaikki oli parempaa ennen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hilkka -kirjoittelussa ja sen tutkinnan selvittämisessä oli selvä laadukas tilanne Zed- seinän toimiessa. Silloin mukana olleet poliisitkin selvästi kirjoittivat seinään. Zed lopetti ja asia siirtyi tänne. Taso putosi ja asioissa mukana olleet häipyivät.
Suomi24 mennessä Bonniersin omistukseen taso romahti uhkailuksi ja uudeksi Auliksen kimppuun käymiseksi. Ne, jotka pettyivät 1971 eivätkä saaneet "poikaa linnaan", kuten Jussin huuto oli, purkivat kaunansa, pettymyksensä ja epätoivonsa silloin.
Paljon aloituksia poistettiin ja yksi poistattaja oli kai Aulis juristinsa kanssa. Kylällä liikkui silloin Paavo ihailtuna sankarina, eikä hävennyt tai kiistänyt tekoaan. Se oli kova pala hegemoonille ja muulle murhasuvulle.
Jotenkin Paavo kammettiin nuorisoseurassa sivuraiteelle ja paljonhan hän oleilikin vanhentuneiden naisten luona Ilmajoella, Kuortaneella ja Nurmossa.
Kotisaaren kirjan jälkeen oli havaittavissa uusi muutos, joka pohjautui tietoihin, joita monet peitteli kylällä 35 vuotta. Kirja olisi pitänyt ilmestyä jo 1980 -luvulla ja kuulustelupaperien kuvilla muutamien nimihenkilöiden kohdalla. Ihmisille olisi auennut aivan uusi näkemys tapahtuneeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu