Netissä tavattu tuttava raiskasi

Somessa tutustuneet nainen ja mies lähtivät viettämään baari-iltaa
jonka päätteeksi mies vei naisen perille naisen omaan asuntoon. Alaovella mies
pyysi saada ladata kännykkäänsä. Nainen suostui, mutta meni nukkumaan
miehen jäädessä naisen asuntoon. Yöllä nainen herää siihen, että mies on
hänen päällään ja kielloista huolimatta raiskaa naisen.
Nainen nukahtaa kuitenkin uudelleen ja herää siihen kun mies raiskaa
naisparan toisen kerran.
Nyt palstalaiset voitte arvuutella tuohon miehen kansalaisuutta.
31683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Todennäköistä ainoastaan on se, että tekijä oli mies.

Siitä, jos ihminen joutuu rikoksen uhriksi ei seuraa, että hän on parka.

Äänestä
  • Kansalaisuutta on vaikea arvuutella voi olla ulkomaalainen tai kantasuomalainen.
    Silti voi kysyä miksi jotkut miehet poikkeuksetta raiskaavat.
    Heissä on jotain vikaa, korvien välissä siis. Viallisia miehiä.
    Samaa voi kysyä miehistä jotka groomaavat pikkutyttöjä, 10 vuotiaita ja sen alle, pyytävät alastonkuvia ja masturboivat livenä pienten lasten edessä.
    Päässä vikaa, ehdottomasti. Kemiallinen kastraatio kaikille raiskaajille.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kansalaisuutta on vaikea arvuutella voi olla ulkomaalainen tai kantasuomalainen.

    Ison-Britannian parlamentti on päättänyt ottaa käyttöön lääketieteellisen kastraation seksuaalirikollisille.

    Oikeusministeri Shabana Mahmood sanoi parlamentille antamassaan lausunnossa, että vapaaehtoista kemiallista kastraatiota tullaan käyttämään 20 vankilassa seksuaalirikollisille.

    Mahmood kertoi harkitsevansa menetelmän muuttamista pakolliseksi maanlaajuisesti, CNN ja BBC kertovat.

    Ihmettelen ettei tämä ole käytössä pakollisena osana rangaistusta automaattisesti ainakin lapsiin kohdistuvien ja rikoksen uusijoiden kohdalla kaikkialla sivistyneessä maailmassa.

    Kaikista järkyttävintä on se, ettei kaikista kauheimpien rikostenkaan kohdalla tekijän taustassa välttämättä mikään selitä heidän tekojaan.

    Kun kaikki selitykset kuoritaan pois, jäljelle jää vain yksi selitys ja se on tyhmyys.

    Sama pahimpien diktaattorien kohdalla. Kuvittele niitä kauheuksia joita joku Kim Jong unin suku on jo monen sukupolven ajan tehtaillut viattomille kansalaisille. Kaiken sen kärsimyksen taustalla ei ole mitään muuta syytä kuin Kim Jong unin suvun tyhmyys.

    Tyhmyys on se ainoa "päävika" joka aiheuttaa viattomille sivullisille mittaamattoman suurta kärsimystä ja tuhoaa elämää.

    Pää hajoaa kun ajattelee ettei siihen ole mitään syytä.

    Äänestä

  • Rikoksen uhri, ei siis ansaitse sääliä, vaikka olisi vihreä henkilö Mars planeetalta.
    Seuraa paljon muutakin tietenkin jos ihminen joituu rikoksen uhriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Rikoksen uhri, ei siis ansaitse sääliä, vaikka olisi vihreä henkilö Mars planeetalta.
    Seuraa paljon muutakin tietenkin jos ihminen joituu rikoksen uhriksi.

    Jos olisit itse seksuaalirikoksen uhri, säälikö olisi ensimmäinen ja tärkein asia jota kaipaisit?

    Tyypillinen kommentti ihmiseltä joka ei ole koskaan itse kokenut eikä lähipiirissäkään tapahtunut mitään tarpeeksi kauheaa ymmärtääkseen miten hävytön on ajatus siitä, että vakavan rikoksen uhri tarvitsee sääliä.

    Äänestä

  • Kommenttisi ei oikein avaudu. Eikö kukaan tai mikään johon saattuu ole parka.
    Eläin, joka loukkaantuu, ei siis ole parka.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jos olisit itse seksuaalirikoksen uhri, säälikö olisi ensimmäinen ja tärkein asia jota kaipaisit?

    Tyypillinen kommentti ihmiseltä joka ei ole koskaan itse kokenut eikä lähipiirissäkään tapahtunut mitään tarpeeksi kauheaa ymmärtääkseen miten hävytön on ajatus siitä, että vakavan rikoksen uhri tarvitsee sääliä.

    Eikö sääli ja empatia ole periaatteessa sama asia. Rikoksen tai onnettomuuden uhri
    tarvitsee ennenkaikkea empatiaa, joka on myötäelämistä. Säääli on taasen voivottelevaa sössötystä ja lässytystä, joka ei auta uhria lainkaan, vaan ehkä pahentaa vaan hänen
    tilannettaan. Empatia usein myös puuttuu jopa naispoliiseilta, koska jopa naispoliisi
    saattaa ajatella että uhri hepenissään, vesiraja hame ja avonainen kaula-aukko jotenkin
    OIKEUTTAVAT raiskauksen.
    KYSYMYS KUULUUKIN, miksi pitää esitellä isteään, jos ei halua tulla raiskatuksi.
    Tietenkään mikään ei oikeuta raiskaukseen, mutta... silti miksi pitää näyttää
    kerralla kaikki ja olla ikään kuin tarjolla.

    Säälin ja empatian raja on häilyvä. Kommentistasi päätellen kaikki ne ihmiset
    joiden omainen, ystävä tai he itse eivät ole joutuneet seksuaalirikoksen uhreiksi
    ovat jotenkin kylmiä ja kovia ihmisiä, koska he eivät osaa asettua uhrin asemaan
    eivätkä osaa kohdata häntä oikein. Moni ammattilainenkaan ei osaa toimia
    oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Empatia ja sääli ovat toisensa poissulkevia.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikö sääli ja empatia ole periaatteessa sama asia. Rikoksen tai onnettomuuden uhri
    tarvitsee ennenkaikkea empatiaa, joka on myötäelämistä. Säääli on taasen voivottelevaa sössötystä ja lässytystä, joka ei auta uhria lainkaan, vaan ehkä pahentaa vaan hänen
    tilannettaan. Empatia usein myös puuttuu jopa naispoliiseilta, koska jopa naispoliisi
    saattaa ajatella että uhri hepenissään, vesiraja hame ja avonainen kaula-aukko jotenkin
    OIKEUTTAVAT raiskauksen.
    KYSYMYS KUULUUKIN, miksi pitää esitellä isteään, jos ei halua tulla raiskatuksi.
    Tietenkään mikään ei oikeuta raiskaukseen, mutta... silti miksi pitää näyttää
    kerralla kaikki ja olla ikään kuin tarjolla.

    Empatia ei ole sama kuin myötätunto. Empatia on kyky. Kyky asettua toisen asemaan ja eläytyä sìhen miltä hänestä tuntuu. Empatiakykyä voi käyttää myös esim.sadismiin.

    Erityisen myötätuntoiset ihmiset ovat yleensä huomattavan empatiakyvyttömiä. Yleensä se menee niin että mitä myötätuntoisempi ihminen on sitä empatiakyvyttömämpi.

    Tämä tulee esiin erityisen hyvin esim. sellaisten dokumentaristien tuotoksissa jotka tekevät dokumentteja toisten ihmisten ahdingosta. Eli juuri sellaiset ihmiset joita pidetään erityisen "empaattisina" ovat tosiasiassa usein täysin empatialyvyttömiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikö sääli ja empatia ole periaatteessa sama asia. Rikoksen tai onnettomuuden uhri
    tarvitsee ennenkaikkea empatiaa, joka on myötäelämistä. Säääli on taasen voivottelevaa sössötystä ja lässytystä, joka ei auta uhria lainkaan, vaan ehkä pahentaa vaan hänen
    tilannettaan. Empatia usein myös puuttuu jopa naispoliiseilta, koska jopa naispoliisi
    saattaa ajatella että uhri hepenissään, vesiraja hame ja avonainen kaula-aukko jotenkin
    OIKEUTTAVAT raiskauksen.
    KYSYMYS KUULUUKIN, miksi pitää esitellä isteään, jos ei halua tulla raiskatuksi.
    Tietenkään mikään ei oikeuta raiskaukseen, mutta... silti miksi pitää näyttää
    kerralla kaikki ja olla ikään kuin tarjolla.

    On täysin yksilöllistä mitä rikoksen tai onnettomuuden uhri tarvitsee. Toinen kaipaa myötätuntoa, toinen kaipaa oikeutta ja kostoa, toinen ei koe kaipaavansa mitään. Rikokset ja onnettomuudetkin ovat kaikki erilaisia.

    Äänestä

  • Aivan noin. Kannattaako mennä nukkumaan ja jättää ventovieras asuntoon. Tyhmää.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kansalaisuutta on vaikea arvuutella voi olla ulkomaalainen tai kantasuomalainen.
    Silti voi kysyä miksi jotkut miehet poikkeuksetta raiskaavat.
    Heissä on jotain vikaa, korvien välissä siis. Viallisia miehiä.
    Samaa voi kysyä miehistä jotka groomaavat pikkutyttöjä, 10 vuotiaita ja sen alle, pyytävät alastonkuvia ja masturboivat livenä pienten lasten edessä.
    Päässä vikaa, ehdottomasti. Kemiallinen kastraatio kaikille raiskaajille.

    Olet oikeassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ison-Britannian parlamentti on päättänyt ottaa käyttöön lääketieteellisen kastraation seksuaalirikollisille.

    Oikeusministeri Shabana Mahmood sanoi parlamentille antamassaan lausunnossa, että vapaaehtoista kemiallista kastraatiota tullaan käyttämään 20 vankilassa seksuaalirikollisille.

    Mahmood kertoi harkitsevansa menetelmän muuttamista pakolliseksi maanlaajuisesti, CNN ja BBC kertovat.

    Ihmettelen ettei tämä ole käytössä pakollisena osana rangaistusta automaattisesti ainakin lapsiin kohdistuvien ja rikoksen uusijoiden kohdalla kaikkialla sivistyneessä maailmassa.

    Kannatetaan

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kaikista järkyttävintä on se, ettei kaikista kauheimpien rikostenkaan kohdalla tekijän taustassa välttämättä mikään selitä heidän tekojaan.

    Kun kaikki selitykset kuoritaan pois, jäljelle jää vain yksi selitys ja se on tyhmyys.

    Sama pahimpien diktaattorien kohdalla. Kuvittele niitä kauheuksia joita joku Kim Jong unin suku on jo monen sukupolven ajan tehtaillut viattomille kansalaisille. Kaiken sen kärsimyksen taustalla ei ole mitään muuta syytä kuin Kim Jong unin suvun tyhmyys.

    Tyhmyys on se ainoa "päävika" joka aiheuttaa viattomille sivullisille mittaamattoman suurta kärsimystä ja tuhoaa elämää.

    Pää hajoaa kun ajattelee ettei siihen ole mitään syytä.

    Kyllä se on naisten halveksunta useimmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    On täysin yksilöllistä mitä rikoksen tai onnettomuuden uhri tarvitsee. Toinen kaipaa myötätuntoa, toinen kaipaa oikeutta ja kostoa, toinen ei koe kaipaavansa mitään. Rikokset ja onnettomuudetkin ovat kaikki erilaisia.

    Näinhän se on.

    Äänestä

Kyllä se tilastojen valossa on joku kehitysmaamuslimi joka katsoo olevansa oikeutettu nussimaan ketä haluaa ja milloin haluaa.

Äänestä
  • kyllä se valitettavasti on näin, seikka jota vihervassari feministit eivät halua
    hyväksyä., eihän musta mies raiskaa. Eihän Oulussakaan ollut mitään grooming
    ilmiötä, tytöt olivat vaan keksineet koko jutun. Mikäli hyysäri feministin
    sisko tai ystävä joutuu raiskatuksi ja raiskaaja osoittautuukin mustaksi mieheksi
    niin pistääkö hyysäri silloin välit poikki. Valitettavasti myös vanhat mummot joutuvat
    näiden matu raiskareiden uhreiksi, varmaan oli mummon omaa syytä, kun meni
    pyykkitupaan samaan aikaan, kuin tuo raiskarikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    kyllä se valitettavasti on näin, seikka jota vihervassari feministit eivät halua
    hyväksyä., eihän musta mies raiskaa. Eihän Oulussakaan ollut mitään grooming
    ilmiötä, tytöt olivat vaan keksineet koko jutun. Mikäli hyysäri feministin
    sisko tai ystävä joutuu raiskatuksi ja raiskaaja osoittautuukin mustaksi mieheksi
    niin pistääkö hyysäri silloin välit poikki. Valitettavasti myös vanhat mummot joutuvat
    näiden matu raiskareiden uhreiksi, varmaan oli mummon omaa syytä, kun meni
    pyykkitupaan samaan aikaan, kuin tuo raiskarikin.

    Mitä toivoisit vihervassarimiehille tapahtuvan heidän maahanmuuttopolitiikkansa vuoksi?

    Oletko koskaan ihmetellyt miksi vihervassarimiehet ovat hiljaa maahanmuuttopolitiikan seurauksista tytöille ja naisille?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitä toivoisit vihervassarimiehille tapahtuvan heidän maahanmuuttopolitiikkansa vuoksi?

    Oletko koskaan ihmetellyt miksi vihervassarimiehet ovat hiljaa maahanmuuttopolitiikan seurauksista tytöille ja naisille?

    Tuo tällä palsta, aina heitetään vastapalloon, oikeasti oteta kantaa mihinkään esitettyyn kysymykseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tuo tällä palsta, aina heitetään vastapalloon, oikeasti oteta kantaa mihinkään esitettyyn kysymykseen.

    Kun puhutaan vihervassarifeministeistä kaikki ajattelevat vain vihervassarinaisia. Mistä se johtuu? Vihervassarimies on yleensä aina myös feministi. Miksi ei toivota erityisesti että vihervassareiden maahanmuuttopolitiikan seuraukset osuisi vihervasurimiehiä omaan nilkkaan?

    Osaatko selittää mistä johtuu että jotenkin se toive idioottimaisen politiikan seurausten osumisesta omaan nilkkaan kohdistuu aina naisiin? Jotenkin nainen on se jonka pitää maksaa hinta tyhmyyksistä. Ainakin näin toivotaan. Miesten kohdalla toivotaan aina esim. että miehen omat tyttäret tai vaimo joutuvat ottamaan seuraukset vastaan typerästä politiikasta mutta ei mies itse.

    Äänestä

  • Ja kohteeksi kelpaa vanha mummokin, tyyppi oli ottanut veitsen valmiiksi
    mukaan pyykkitupaan, jos sinne mehdollisesti eksyisi jokin edes naista
    vähänkin muistuttava. Heppu olis voinut yllättyä jos pitkätukkainen
    henkilö olisikin ollut mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kun puhutaan vihervassarifeministeistä kaikki ajattelevat vain vihervassarinaisia. Mistä se johtuu? Vihervassarimies on yleensä aina myös feministi. Miksi ei toivota erityisesti että vihervassareiden maahanmuuttopolitiikan seuraukset osuisi vihervasurimiehiä omaan nilkkaan?

    Osaatko selittää mistä johtuu että jotenkin se toive idioottimaisen politiikan seurausten osumisesta omaan nilkkaan kohdistuu aina naisiin? Jotenkin nainen on se jonka pitää maksaa hinta tyhmyyksistä. Ainakin näin toivotaan. Miesten kohdalla toivotaan aina esim. että miehen omat tyttäret tai vaimo joutuvat ottamaan seuraukset vastaan typerästä politiikasta mutta ei mies itse.

    Sosiaalitoimessahan on paljon näitä Vihervassari miehiä. Siinä yhdessä sarjassa
    vai elokuvassa, sossun mies virkailija ei ole yhtään eroa ja huoltajuutta läpikäyvän
    miehen puolella.

    Äänestä

  • Tilasto on usein väärässä. Se vain persun mielestä on aina muu kuin suomalainen.

    Äänestä

  • Koetahan persu rauhoittua ja juo kahvit välillä
    . Odota vaikka uutista asiasta.eiks niin ?

    Äänestä

Nappi niskaan.

Äänestä
  • Pompannappiko ?

    Äänestä

Se voi olla vaikka Pertti.tietenkin se on somali jos persulta kysytään.

Äänestä

Kolmas kerta toden sanoo. Suom. snl.

Äänestä

Vaikuttaa taas yhdeltä perättömältä metoolta jolla yritetään vain lypsää rahaa kuten Valkeakosken väitetty tapaus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Somessa tutustuneet nainen ja mies lähtivät viettämään baari-iltaa
jonka päätteeksi mies vei naisen perille naisen omaan asuntoon. Alaovella mies
pyysi saada ladata kännykkäänsä. Nainen suostui, mutta meni nukkumaan
miehen jäädessä naisen asuntoon. Yöllä nainen herää siihen, että mies on
hänen päällään ja kielloista huolimatta raiskaa naisen.
Nainen nukahtaa kuitenkin uudelleen ja herää siihen kun mies raiskaa
naisparan toisen kerran.
Nyt palstalaiset voitte arvuutella tuohon miehen kansalaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu