Jotenkin tuntuu lehtitietojen mukaan, ettei kovin paljoa kiinnosta tämän pohjalaisperheen lasten oikeudet. Monet vielä puolustelevat perheen pakomatkaa ja piilottelua, vaikka lasten oikeudet on täysin laiminlyöty perheen vanhempien toimesta.
Yksi lapsista on jopa paperiton ja muidenkaan elinolot eivät voi olla kovin hyvät, kun sosiaalinen kehitys ja terveydenhuolto eristyksissä ei voi olla kunnossa. Mitä tälläisen perheen vanhemmat miettivät, kun he lähtevät kaappaamaan lapsensa, eivätkä hoida asiaa virallista tietä???
Jokainen voi miettiä omalta kohdaltaan osaansa tuollaisen perheen lapsena, miltä tuntuisi olla vanhempien aatteiden ja maailmankatsomuksen loukussa. Eihän pieni lapsi osaa kyseenalaistaa vanhempiaan, hehän hyppäisivät vaikka kaivoon, jos vanhemmat käskisivät. Moni tälläinen lapsi sitten aikuisena tajuaa, miten kauheaa se olikaan.
Itse tutustuin yli 45 vuotta sitten perheeseen, jossa perheen isällä oli fanaattinen usko tiettyyn ruokavalioon ja hän sai perheensä hengenvaaraan ja pienet lapset sairaalaan ravitsemukseen liittyvien puutteiden vuoksi. Perheen äiti tuli viimein järkiinsä, kun pienet lapset olivat henkihieverissä sairaalassa ja otti avioeron, sai lasten huoltajuuden, opiskeli jopa ravitsemusalan ammattilaiseksi tämän tapauksen johdosta.
Toivon, että tuo pohjanmaalainen perhe löytyy ja lapset ovat kunnossa!
https://yle.fi/a/74-20169254
https://yle.fi/a/74-20166727
https://yle.fi/a/74-20166636
https://yle.fi/a/74-20165786

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.