Asiantuntija lyö tilastot pöytään: Työllisyysasteen noususta pitää kiittää maahanmuuttajia
– Koko 2000-luvun työpaikkojen määrän kasvu on ollut pelkästään maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä varassa, tilastotieteilijä Pekka Myrskylä tulkitsee Ylelle.
Tilastotieteilijän mukaan Suomi olisi pahassa pulassa ilman maahanmuuttajien työpanosta.
Tilastotieteilijä muistuttaa myös, että läheskään kaikki maahanmuuttajat eivät työskentele matalapalkkaisissa töissä, vaihtelua löytyy wolt-kuskeista taannoiseen intialaiseen Nokian pääjohtajaan. Esimerkiksi pelifirmoissa, tutkijoina ja lääkäreinä on paljon ulkomaalaisia.
Ulkomaalaistaustaiset perustavat myös yrityksiä useammin kuin kantaväestö.
YLE

Vastaukset 10
Vanhimmat
Rasistien kalloon ei tieto ole kantautunut.
Tieto ei lävistä niitten aivoja.
Rasismi sumentaa aivot.
Persujen ja persuhallituksen aivot kieltäytyvät myöntämästä totuutta.
Menisi peruste kurittaa maahanmuuttajia.
Onneksi meillä on ahkeria maahanmuuttajia jakamassa taakkaamme niin
saamme työtävieroksuvien Kelapersujen tuet maksettua.
Älä muuta sano !
Kas kummaa , mamu töissä ompa kutkuttava valhe . Nooooo jonkun proffan tutkielma
Joka kymmenes työntekijä on maahanmuuttaja esimerkiksi terveydenhoidossa.
Maahanmuttajia on kaikissa ammateissa.
Mamu Wolt-kuski heitti Oulussa muovisen limsapullon jokeen. Huomautettiin asiasta, niin mamu näytti meille keskaria. Paska kulttuurista tulevilla on paskat tavat! Emme koskaan tilaa mitään Woltilta, Foodoralta, tai muilta paskakuskeilta! Painukaa vittuun Suomesta!!!
...kuinkas se nyt menikään ... valhe , emävalhe .. ja tilasto ...