Mikäpä radioasema tahdittaa kahavin juontia paremmin kuin POOKI. Kyä Pooki soppii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Saunassa soi Pooki. Häissä ja hautajaisissa soi POOKI. On kokemusta!
Pooki päälle ja kahavin tekkoon
Anonyymi-ap
931265
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 93
Vanhimmat
olet sekaisin kuin seinäkello. kukkuu
Tottahan tämä on. Meillä pooki soi aamuviidestä iltakymmeneen
Hyvältä maistuu aamukahvi ja pooki. Linnut laulaa parhaillaan niin pidän pookia pienemmällä. Kesä ja pooki 5/5
Kahavi on lienee pookikaupunni oulun murretta tosijjaan 👍
No nyt on kona ketju 👍🍺
Itse olen kuullut Pookin olleen päällä ristiäisissäkin. Kehdosta hautaan Pooki päällä. Sellainen elämä on laiffii. Samalla siihen kiteytyy kaikki hyvän elämän elementit.
Älä kirjoittele jatkuvasti tätä samaa sekavaa soopaa. Kuuntelu on rajallista sillä radiolla. Miksi kirjoitat näitä putkeen, saatko edes rahaa tästä?
Mitä? Ensimmäisen viestini kirjoitin ja heti vittuillaan
Kuinka kahvia tehään? Olen aina luullut että sitä kasvaa metsissä jossain vinkutooppiassa.
Pookin kuuntelijalle kelpaa kitkerin maku, luultavasti juhlamokkaa.
Pookin kuuntelija juo tyypillisesti Hennessy XO konjakkia. Rahamiehiä nääs
Itse käytän moccamasteria. Metsissä kasvaa kahvipapu. Siitä tehään juotavaa kahavia... ja kuunnellaan Pookia
Olet tämänkin kirjoittanut aiemmin jo muutamaan kertaan.
Juhlamokka on ihan ok. Mutta mitään oikeaa mokkaa se ei ole koska suklaa puuttuu. Just ostin 27 pakettia juhlista tarjouksesta.
Pooki soittaa paljon hyviä kipaleita. Ei soi sama biisi toista kertaa päivässä. Pookin soittolista on kuin kellopeliappelsiini. Jokaisen kipaleen soitolla on tarkoituksensa ja merkityksensä.
Tekoälykö näitä kirjoituksia luo? Tämäkin on useamman kerran jankutettu täällä.
Olen ymmärtänyt, että Pooki on radio, joka paskimmillaankin on parasta
Ei ole. Seurojen ainana Aito Iskelmä kuuntelussa.
Pookissa mielistellään uskonlahkolaisia. Muuten mainokset eivät kävisi kaupaksi ja siitäkin pitäisi vääntää popäffämmä parissa viikossa. Säälittävää mielistelyä. Mutta sieltä mennään missä rima on matalin - Pooki.
Mitä mielistelyä se on? Ei ne seurat ilmaiseksi radiosta kuulu. Se on maksettua lähetysaikaa. Eikä se Pookin laaja kontenttitarjonta myöskään ilmaista ole. Henkilöstökulut kysyy rahaa ja jostakin sitä on otettava. Mutta ethän sinä mitään sellaisesta ymmärrä. Minusta silloin mennään aidan matalimmasta kohdasta, kun soitetaan vain tauotonta musiikkia. Onneksi Pooki ei ole sellainen radio.
Pooki soittaa ilta ja yöaikaan tauotonta musiikkia. Olettaisin, että juhannuksen aikaan vieläkin enemmän. Eli Pooki on myös sellainen radio jonkalaiseksi kuvailet, jos vain tilaisuus antaa varkaan. Lahkojen toimintaa pitäisi muutenkin rajoittaa entisestään. Näkee miten sekoittaa täälläkin uskovaisten ajatusten juoksua.
Pookilla on nytkin juonnettua ohjelmaa
uutiset lukee tekoäly. Oikeat ammattilaiset, journalistit heitetty mäkeen. Se on halpuuttamista.
Pooki on viihderadio. Juonnot kontenttia, ei siihen journalistia tarvita. Kuunnelkoon yleä ne jotka journalismia kaipaavat 🍺
En kuuntele Pookia. Yle tarjoaa parempaa ja aikuisempaa sisältöä. Siinä ei tekoälykeskustelija täällä vakuuta. Menehän offline tilaan.
Ny rillataan ja pookia kuunnellaan. Täällä meillä kaikki tykkää koska pooki soittaa hyvää musaa
Eipä kuunnella Pookia. Vaikka tekoälykeskustelija tätä jälleen toistaa.
Kahavia kun terästää bacardilla niin se on hyvää! Kannattaa testata.
käykö viski?
Parasta kotimaista tanssimusiikkia kuulee Pookilta. Suomen virallinen juhannusradio. Sitähän se on.
Pookia on kiva kuunnella kun siellä on juonnettua ohjelmaa niin paljon. Nyt juhannuksena myös. Radioon kuuluu puhe. Valitsen spotifyn jos kaipaan jukeboksia.
Top51 on paras jukeboxiradio 👍
Olipa yllätys, kun on Bauerin jukeboksiradio. Heti kummasti kelpaa. Onko taas tekoälyn viestejä vai Bauerin palkollinen näin juhannuksenakin haaskaa aikaansa vakuuttelemalla ihmisille asioita Pookista ja Bauerista, jotka eivät ihmisiä kiinnosta?
Tekoäly joka kirjoittelee ei edes itse kuuntelisi Top51:stä. Sekin luultavammin tehty tekoälyllä alusta loppuun nykyisin.
Sinuakin kiinnostaa Pooki ja Bauer 👍
Tämä on totta. Laulajan laulu soi äsken.
rss feedin perusteella tulevaa turhanpäiväistä tietoa.
Top51 radio on paskaa mutta nerokas toteutus radiolla on. Topilta kuulet vain soitetuinta musiikkia.
Classic on paras. Bauer saisi laajentaa kanavan kuuluvuutta ja sassiin!
Muutamankymmenta eri kappaletta vuoden aikana, oikeasti? Helppo se on sanoa, kun et sitäkään kuuntele.
Olet väärässä. Pooki, City, Iskelmä ja Classic on kovassa kuuntelussa. Välillä otan maistiaisia Top51 ja Suomirock ja Kasari radioista. Toisinaan päällä on myös Nostalgia.
Pooki on paras ja radioasemien ykkönen. Joillekin se ei välttämättä sovi, jos on se nepsymäinen pakkomielle saksalaisuudesta. Vaikeaa on varmasti elämä silloin muutenkin. Radio pistetty päälle nyt! Tästä tulee kuulkaas hyvä pookipäivä.
Netistä löytyy myös venäläisiä asemia kuunneltavaksi, jos karttaa suomalaisia.
Ei kiitos, kuuntele russkoje radioita vain yksinäsi 💩
Mut joo autossa olen joskus Venäjän radioita kuullut tuolla Lappeenrannan seudulla ajellessa. Ihan kivan kuuloista musaa soitti joku doroznoje radio. Mitäpä muita bongasin.. avtoradio ja vanja
Kartan ainoastaan huonoja asemia
On niin kuuma ja on niin hikikin. Ei tässä unta saa mutta viideltä pitäis herätä ja ajaa Helsinkiin. Isolle kirkolle tosijjaan. Laitoinpa Pookin päälle. Hyvää yömusiikkia
Sleepy Sleepers biisi toi On niin hikikin
Hämeenlinnassa pooki ois aika kona
itsekseen keskustelun tahti kiihtyy...
Sinähän sen parhaiten tiedät 🤣
Pookin parhaus on parasta. Ei sitä sen selvemmin voi sanoa.
Hoet koko ajan samoja asioita, mikä sinulla on hätänä?
Meillä pooki päällä kello 7 lähtien. Kahvit juotu
Iltakahavit juotu ja Pooki on päällä tykittämässä kontenttia kuumaan kesäiltaan 👍🍺
Kuuntelehan välillä suomalaisia radioita, kuten Sandels tai Järviradio. Pookissa pihisee saksalaisen oligarkin sielu.
Rakastan saksalaisen oligarkin radioita ♥️
Aamukahavia juodaan meillä pookia kuunnellen
miksi tästä keskustelusta tällä palstalla on tullut yhden tai kahden ihmisen terrorisoima pooki aiheineen? Seuraus tästä tulee olemaan, ettei kukaan enää seuraa näitä aiheita täällä.
Eikä varmasti eksy Pookin taajuudelle. Tällaisen vaikutus on täysin päin vastainen kuin on ehkä tarkoitus. Vähä-älyistä ölisemistä.
ula bandin kovin tykki on tää pooki. Kuuluu vaikka on autossa antenni poikki
Nyt on kona innovaatio! Laitoin kahavit ja vedet keittimeen valamiiksi. Ajastin käynnistää aamulla kahavin keiton ja meikämandoliini sit vaan pistää pookin päälle. On aika easy living. Siitäki biisistä on Piirimyyjä niminen käännöskipale. Ei oo soinu pookilla
No nyt on peisettiä 👍
Täydellistä keskustelualueiden terrorisointia, ja samojen jankutuksia.
Höpö höpö
Jaaha! Se on kuulkaas iltakahavin aika. Pooki päällä tottahan toki. Just äsken loppui Pookin juonnettu kontentti tältä päivältä mut kuudelta taas Pooki pärisee.
Pooki meni äsken päälle. Aamukahavi valmistuu moccamasterissa. Kattilassa keitän aamupalaksi OHRApuuroa 👍👍
Ohra ja Pooki 👍🍺
Kuuntelin tänään ensimmäisen kerran elämässäni tätä Pookia. Ihan hyviä melodisia kappaleitahan se soitti, mutta puolen tunnin aikana kaikki kappaleet olivat suomenkielisiä. Onko tämä jokin bönderadio, jonka kuuntelijat osaavat vain suomea?
Hyvää muuten oli, että kukaan ei pälättänyt minkäänlaista "juontoa" kappaleiden lomaan, vaikka oli tällaisille höpinöille hyvä aika (klo 17.15 eteenpäin).
Voin hyvin palata joskus asemaa kuuntelemaan lyhyeksi ajaksi. Koko päivää en aseman parissa varmasti viihtyisi. Paras "asema" onkin omien cd-levyjen satunnaissoitto tietokoneella hyvien kaiuttimien kautta tällä ilmaisella ohjelmalla:
https://www.sony.fi/electronics/support/articles/MC4PC020001
Ohjelma on täysin ilmainen, eikä koskaan tuputa mitään maksullista versiota itsestään, ei myöskään koskaan mitään mainoksia. Rekisteröitymistä ei vaadita, eikä se ole edes mahdollista. Mitään henkilökohtaisia tietoja, kuten sähköpostiosoitetta, ei pyydetä.
Itse olen kopioinut ohjelmaan noin 115 cd-levyllistä musiikkia, joten tarjonta on huomattavasti laajempi kuin tavallisella kaupallisella radioasemalla.
Mikään radio ei voita omaa musakokoelmaa, jossa kaikki musiikki on aina mieluista. Kotimainen tanssimusiikki ja iskelmä käsittääkseni pääasiassa on suomeksi esitettyä. Sitä toi pooki soittaa. On siellä joskus soinut hurriganes.
Meri fm voittaa
Onko onko onko jossakin tarjouskahavia hyvään hintaan tosijjaan?
Eipä oikein enää ole hyviä boomerien hamstraustarjouksia 👎
Kyllä nääs kahavia aina pitää olla!
Me juodaan kohta vaimon kanssa iltakahavit ja Pooki hyvin soi
Ass marketissa on nyt halapaa tarjouskahavia. Kannattaa muidenkin kuin pookifanien hamstrata
no nyt on kona 👍
Kahavi kusettaa koska se on diureetti. Siitä johtuen kahavin kanssa kannattaisi juoda vettä. Vettä kannattaa juoda myös silloin kun juo viinaa, koska se ehkäisee darran.
Vaatehuoneen ylähyllyllä on 29 pakettia tarjouskahavia. Silloin ostetaan kun halavalla saa. Näin se menee. Ja nyt on pistetty POOKI päälle ja on päiväkahavin aika. Kohta saunatakkitanssitaan. Pihasauna lämpiää ja on virvokkeita ja turvokkeita. Tää on kuulkaas hyvä pookittelupäivä. Päivä ei voi olla huono, kun ratiosta on ruuvattu mekaahertsit Pookin taajuuelle.
Hauskasti kirjoitettu 😄
Paljonko maksoi?
On aamukahavin aika. Pookin aamu pärisee radiossa silloin kun aamun megahertsit on ratiossa enemmän kuin kohillaan
Just näin eikä melkein !!
Ostin tänään pari pakettia tarjouskahavia, mut se oli 8 euroa paketti.. perkeleen kallista kahavia
Tää kalevi heräsi äsken, meni aamukuselle ja laittoi tieysti heti samalla pookin päälle. Nyt täällä juuaan aamukahavia Pookin tahtiin.
Kahavin juontiakin tahdittaa parhaiten Pooki
Just näin eikä melekein
Soon päiväkahavin aika. Pooki tykittää toiveita.
Jännä juttu et uni ei tuu ollenkaan jos ei juo iltakahavia kymmenen aikaan. Kahavin pitäis piristää mut mul se toimii iltasin päinvastoin
Kusettaa yöllä jos juo liian myöhään kahavia, koska kahavi on diureetti.
Mun Tivoli kelloradiolla on ikää jo 21 vuotta. Aina siinä on ollut pooki viritettynä. Äskenkin se mut ihanasti herätti ja nyt on aamukahavin aika. Pooki päällä mikäs muukaan.
Keksittyjä kirjoitelmia. Veikkaan saman ihmisen kirjoittamaksi suurinta osaa tuossa yläpuolella. Viestit ihan samanlaisia..
Ihania aamuisia ajatuksia
Marja Ollakka kun on juonnossa, on pakko vaihtaa kanavaa . Typerin ohjelma Marjan kanssa kahavilla , huonoin juontaja mitä koskaan olen kuullut.
Nyt on päiväkahavin aika. Pooki päällä mikäpä muukaan!