Lämpöennätykset rikottu jo tänäänkin monesti

Kyllähän meidän planeetastamme tulee nykyisellä elämäntavalla elinkelvoton. Outoa ettei kukaan halua puuttua tähän, vaikka hallitseminen on esimerkiksi valtioiden olemassa ololle tärkeää.
18400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kuka johtaisi yli 8 miljardia ihmistä vihervassulaiseen utopiaan

Äänestä

Syy on siinä, ettei tästä planeetasta tule elinkelvoton vielä niiden elinaikana, joiden pitäisi nyt asiaan puuttua.

Äänestä
  • Jotkut eivät sitten usko teknisen kehityksen ja evoluution voimaan.

    Tulevaisuus on aina ollut epävarma. Tulevaisuutta on turha surra liikaa

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Jotkut eivät sitten usko teknisen kehityksen ja evoluution voimaan.

    << Jotkut eivät sitten usko teknisen kehityksen ... voimaan. >>

    Sitä kai tässä ollaan tekemässä: siirrytään toisiin energian tuottomuotoihin ja vaikka liikkumisen menetelmiin. Osa vaan pynkelöitsee vastaan ihan vaan koska periaate on, että "näin tehtiin ennenkin".

    << Jotkut eivät sitten usko teknisen ... evoluution voimaan. >>

    Evoluutio on sukupolvien myötä tapahtuvaa geenialleelien suhteellista muutosta. Evoluutio ei vastaa esim. ihmisellä (tai muilla isoilla selkärankaisilla) mihinkään sadan vuoden säteellä tapahtuvaan. Evoluutiota ei kannata kuitenkaan yliarvioida. Ollaan nähty jo hyvin monia sukupuuttoja kun elinympäristöt ovat muuttuneet. Evoluutio ei ole vaan kyennyt vastaamaan tuohon nopeaan muutokseen, joten suku on sammunut ennenkin.

    << Tulevaisuus on aina ollut epävarma. Tulevaisuutta on turha surra liikaa >>

    Se. Toki ei myöskään kannata paskoa ympäristöä - varsinkin kun tiedämme, mikä sitä ympäristöä tuhoaa ja muokkaa epätoivottuun suuntaan.

    Itse ainakin suhtaudun hyvin viileästi asiaan, mutta sitten kuitenkin niin, että "hommat vaan pitää hoitaa", esim. energiantuotanto ei voi perustua polttoon enää tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Ollaan nähty jo hyvin monia sukupuuttoja kun elinympäristöt ovat muuttuneet"

    Sukupuutot kuuluvat evoluutioon.
    Evoluutiossa pitää sopeutua elinympäristön muutokseen tai väistyä uusien elinlajien edestä.

    Monet ihmiset pitävät itseään "jumalina" ja luulevat pelastavansa kaikki eliölajit yhtä runsaslukuisena kuin ennen.
    ________

    "Evoluutio ei ole vaan kyennyt vastaamaan tuohon nopeaan muutokseen"

    Evoluutio vastaa aina kun on tarve. Aina ei ole tarve kaikkea (esim. "ötököitä" tai kasveja säilyttää).
    _________________

    "Toki ei myöskään kannata paskoa ympäristöä"

    Päästöjä kannattaa aina yrittää vähentää järjen ja talouden rajoissa.
    ________

    "energiantuotanto ei voi perustua polttoon enää tulevaisuudessa"

    Eihän hyviä raaka-aineita kannattaisi polttaa ilmaan. Tietysti kannattaa muistaa huoltovarmuus yms.

    1Äänestä

    SE LAJI, JOKA SOPEUTUU, JÄÄ ELOON

    https://seura.fi/ilmiot/tiede-ja-luonto/suojakerroin-pelasti-ihmiskunnan/?shared=2116193-9e79a92a-1

    Ratkaisevaa oli Homo sapiensin sopeutumiskyky. Kekseliäät esi-isämme eivät ainoastaan jääneet sinnittelemään, vaan kehittivät aktiivisesti keinoja suojautua UV-säteiltä ja kosmiselta säteilyltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    << "Ollaan nähty jo hyvin monia sukupuuttoja kun elinympäristöt ovat muuttuneet"
    Sukupuutot kuuluvat evoluutioon.
    Evoluutiossa pitää sopeutua elinympäristön muutokseen tai väistyä uusien elinlajien edestä. >>

    Mutta ei se ole ihan toivottava menetelmä, että ihmiset tuhoavat eliöiden elinympäristöjä, jotta ne kuolevat sukupuuttoon.

    Ihmistoiminta on tosiaan aiheuttanut jo nyt sukupuuttoaallon. Se on ensimmäinen kerta historiassa, että joku eliölaji aiheuttaa muiden eliöiden massasukupuuton.

    << Monet ihmiset pitävät itseään "jumalina" ja luulevat pelastavansa kaikki eliölajit yhtä runsaslukuisena kuin ennen. >>

    Pyrkimys on, ettemme köyhdytä luontoa aiheuttamalla omalla toiminnallamme ympäristömuutosta, joka johtaa sukupuuttoihin (enää tämän enempää). Ihminen kyllä pystyy siihen vaikuttamaan.

    << "Evoluutio ei ole vaan kyennyt vastaamaan tuohon nopeaan muutokseen"
    Evoluutio vastaa aina kun on tarve. >>

    Ei vastaa. Evoluutiolla ei ole päämäärää tai tarvehierarkiaa.

    << Aina ei ole tarve kaikkea (esim. "ötököitä" tai kasveja säilyttää). >>

    Mutta aika hemmetin monta eläinlajia on jo kuollut sukupuuttoon ihmistoiminnan vuoksi vaikka ne olisi ollut hyvä säilyttää. Kyllähän hirvet, karhut ja kotkat olisi ammuttu jo sukupuuttoon, jos ihmiset itse eivät niitä suojaisi. Eivät ne mistään evoluutiosta apua saa siihen, että ne menee ruuaksi tai niitä pidetään vahinkoa aiheuttavina ihmisten toimesta.

    << "Toki ei myöskään kannata paskoa ympäristöä"
    Päästöjä kannattaa aina yrittää vähentää järjen ja talouden rajoissa. >>

    Kyllä. Ja järki ja talouskysymykset huomioiden meidän pitäisi vähentää vielä nopeammin päästöjä kuin nyt teemme.

    Niin, jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että ympäristöasiat eivät saa vähentää senttiäkään omasta taloudesta - ja siksi kaatavat jäteöljyn maahan. Toiset sitten ymmärtävät asian laajemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    SE LAJI, JOKA SOPEUTUU, JÄÄ ELOON

    https://seura.fi/ilmiot/tiede-ja-luonto/suojakerroin-pelasti-ihmiskunnan/?shared=2116193-9e79a92a-1

    Ratkaisevaa oli Homo sapiensin sopeutumiskyky. Kekseliäät esi-isämme eivät ainoastaan jääneet sinnittelemään, vaan kehittivät aktiivisesti keinoja suojautua UV-säteiltä ja kosmiselta säteilyltä.

    << SE LAJI, JOKA SOPEUTUU, JÄÄ ELOON >>

    Eli karhut, naalit, hirvet kumoon vaan ja kotkat siihen päälle. Voimakkain selviää. Muista ei pidä välittää mitään ?

    Ehkäpä sitä voisi olla viisaampikin ajatus. Onneksi monella on.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    << SE LAJI, JOKA SOPEUTUU, JÄÄ ELOON >>

    Eli karhut, naalit, hirvet kumoon vaan ja kotkat siihen päälle. Voimakkain selviää. Muista ei pidä välittää mitään ?

    Ehkäpä sitä voisi olla viisaampikin ajatus. Onneksi monella on.

    Kaikki lajit eivät aina jää eloon olosuhteiden muuttuessa - evoluutio vaikuttaa vielä maailmassa.

    Tietenkin ihmisten suojelutoiminnalla voidaan auttaa tiettyjen eläinlajien selviytymistä - kunhan se pysyy järjen rajoissa.

    Kaikkia simpukoita ei kannata suojella alkuperäisessä elinympäristössään, vaan ihmisten hyvinvointi ajaa edelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    << "Ollaan nähty jo hyvin monia sukupuuttoja kun elinympäristöt ovat muuttuneet"
    Sukupuutot kuuluvat evoluutioon.
    Evoluutiossa pitää sopeutua elinympäristön muutokseen tai väistyä uusien elinlajien edestä. >>

    Mutta ei se ole ihan toivottava menetelmä, että ihmiset tuhoavat eliöiden elinympäristöjä, jotta ne kuolevat sukupuuttoon.

    Ihmistoiminta on tosiaan aiheuttanut jo nyt sukupuuttoaallon. Se on ensimmäinen kerta historiassa, että joku eliölaji aiheuttaa muiden eliöiden massasukupuuton.

    << Monet ihmiset pitävät itseään "jumalina" ja luulevat pelastavansa kaikki eliölajit yhtä runsaslukuisena kuin ennen. >>

    Pyrkimys on, ettemme köyhdytä luontoa aiheuttamalla omalla toiminnallamme ympäristömuutosta, joka johtaa sukupuuttoihin (enää tämän enempää). Ihminen kyllä pystyy siihen vaikuttamaan.

    << "Evoluutio ei ole vaan kyennyt vastaamaan tuohon nopeaan muutokseen"
    Evoluutio vastaa aina kun on tarve. >>

    Ei vastaa. Evoluutiolla ei ole päämäärää tai tarvehierarkiaa.

    << Aina ei ole tarve kaikkea (esim. "ötököitä" tai kasveja säilyttää). >>

    Mutta aika hemmetin monta eläinlajia on jo kuollut sukupuuttoon ihmistoiminnan vuoksi vaikka ne olisi ollut hyvä säilyttää. Kyllähän hirvet, karhut ja kotkat olisi ammuttu jo sukupuuttoon, jos ihmiset itse eivät niitä suojaisi. Eivät ne mistään evoluutiosta apua saa siihen, että ne menee ruuaksi tai niitä pidetään vahinkoa aiheuttavina ihmisten toimesta.

    << "Toki ei myöskään kannata paskoa ympäristöä"
    Päästöjä kannattaa aina yrittää vähentää järjen ja talouden rajoissa. >>

    Kyllä. Ja järki ja talouskysymykset huomioiden meidän pitäisi vähentää vielä nopeammin päästöjä kuin nyt teemme.

    Niin, jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että ympäristöasiat eivät saa vähentää senttiäkään omasta taloudesta - ja siksi kaatavat jäteöljyn maahan. Toiset sitten ymmärtävät asian laajemmin.

    "Mutta ei se ole ihan toivottava menetelmä, että ihmiset tuhoavat eliöiden elinympäristöjä, jotta ne kuolevat sukupuuttoon"

    Elinlajeja voidaan tarvittaessa siirtää uuteen ympäristöön, ihmisten ja heidän elinkeinonsa tieltä.
    ______

    "Pyrkimys on, ettemme köyhdytä luontoa aiheuttamalla omalla toiminnallamme ympäristömuutosta"

    Ihminen on aina pyrkinyt muuttamaan elinympäristöään paremmaksi itselleen. Joskus siitä kärsii heikommat lajit. Sukupuuttokuolemia voidaan estää erilaisilla siirroilla ja suojelutoimilla, järjen rajoissa.

    Kehitystä yrittää estää vain vanhoilliset ja turhan naivit, jotka ovat pudonneet todellisuuden kelkasta.
    ________
    "Kyllähän hirvet, karhut ja kotkat olisi ammuttu jo sukupuuttoon, jos ihmiset itse eivät niitä suojaisi"

    Nisäkäs- ja lintulajeja kannattaa suojella kohtuuden rajoissa. Kannattaa muistaa myös, että petoeläimet ovat vaarallisia ihmisille ja heidän kotieläimilleen.
    ________
    "Evoluutiolla ei ole päämäärää"

    Joo, evoluutiolla ei ole vihervasemmistolaista päämäärää.

    Evoluutiossa nopeat syövät hitaat ja heikot sortuvat elontiellä
    ________
    "järki ja talouskysymykset huomioiden meidän pitäisi vähentää vielä nopeammin päästöjä kuin nyt teemme"

    Suomen päästövähennyksillä ei ole merkittävää vaikutusta globaalissa ongelmassa.

    Miten meidän päästöjen vähentäminen vähentää Suomen velkaantumista ulkomaille ?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Niin, jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että ympäristöasiat eivät saa vähentää senttiäkään omasta taloudesta"

    viherpiiperryksellä ja vapaaehtoisella köyhyydellä
    ei maailmaa pelasteta

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    << Jotkut eivät sitten usko teknisen kehityksen ... voimaan. >>

    Sitä kai tässä ollaan tekemässä: siirrytään toisiin energian tuottomuotoihin ja vaikka liikkumisen menetelmiin. Osa vaan pynkelöitsee vastaan ihan vaan koska periaate on, että "näin tehtiin ennenkin".

    << Jotkut eivät sitten usko teknisen ... evoluution voimaan. >>

    Evoluutio on sukupolvien myötä tapahtuvaa geenialleelien suhteellista muutosta. Evoluutio ei vastaa esim. ihmisellä (tai muilla isoilla selkärankaisilla) mihinkään sadan vuoden säteellä tapahtuvaan. Evoluutiota ei kannata kuitenkaan yliarvioida. Ollaan nähty jo hyvin monia sukupuuttoja kun elinympäristöt ovat muuttuneet. Evoluutio ei ole vaan kyennyt vastaamaan tuohon nopeaan muutokseen, joten suku on sammunut ennenkin.

    << Tulevaisuus on aina ollut epävarma. Tulevaisuutta on turha surra liikaa >>

    Se. Toki ei myöskään kannata paskoa ympäristöä - varsinkin kun tiedämme, mikä sitä ympäristöä tuhoaa ja muokkaa epätoivottuun suuntaan.

    Itse ainakin suhtaudun hyvin viileästi asiaan, mutta sitten kuitenkin niin, että "hommat vaan pitää hoitaa", esim. energiantuotanto ei voi perustua polttoon enää tulevaisuudessa.

    Hyvin kirjoitettu

    "Suurin este on kuitenkin laajalle levittäytynyt ihmislaji: elinympäristöt muiden eläinlajien suurille elintavan muutoksille ovat hyvin varattuja, jopa pahasti ylibuukattuja"

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kaikki lajit eivät aina jää eloon olosuhteiden muuttuessa - evoluutio vaikuttaa vielä maailmassa.

    Tietenkin ihmisten suojelutoiminnalla voidaan auttaa tiettyjen eläinlajien selviytymistä - kunhan se pysyy järjen rajoissa.

    Kaikkia simpukoita ei kannata suojella alkuperäisessä elinympäristössään, vaan ihmisten hyvinvointi ajaa edelle.

    << Kaikki lajit eivät aina jää eloon olosuhteiden muuttuessa - evoluutio vaikuttaa vielä maailmassa. >>

    Mutta se olosuhteiden muuttaja ei ole nyt luonnollinen lähde. Se olemme me. Siksi me voimme vaikuttaa siihen, kuoleeko eliölajeja sukupuuttoon.

    << Kaikkia simpukoita ei kannata suojella alkuperäisessä elinympäristössään, vaan ihmisten hyvinvointi ajaa edelle. >>

    Kuka päättäisi, mikä olisi sen verran alhainen eliömuoto, että se voisi mennä sukupuuttoon - varsinkin kun minkään sukupuuton välillisiä ja pitkäaikaisvaikutuksia ei tiedetä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Mutta ei se ole ihan toivottava menetelmä, että ihmiset tuhoavat eliöiden elinympäristöjä, jotta ne kuolevat sukupuuttoon"

    Elinlajeja voidaan tarvittaessa siirtää uuteen ympäristöön, ihmisten ja heidän elinkeinonsa tieltä.
    ______

    "Pyrkimys on, ettemme köyhdytä luontoa aiheuttamalla omalla toiminnallamme ympäristömuutosta"

    Ihminen on aina pyrkinyt muuttamaan elinympäristöään paremmaksi itselleen. Joskus siitä kärsii heikommat lajit. Sukupuuttokuolemia voidaan estää erilaisilla siirroilla ja suojelutoimilla, järjen rajoissa.

    Kehitystä yrittää estää vain vanhoilliset ja turhan naivit, jotka ovat pudonneet todellisuuden kelkasta.
    ________
    "Kyllähän hirvet, karhut ja kotkat olisi ammuttu jo sukupuuttoon, jos ihmiset itse eivät niitä suojaisi"

    Nisäkäs- ja lintulajeja kannattaa suojella kohtuuden rajoissa. Kannattaa muistaa myös, että petoeläimet ovat vaarallisia ihmisille ja heidän kotieläimilleen.
    ________
    "Evoluutiolla ei ole päämäärää"

    Joo, evoluutiolla ei ole vihervasemmistolaista päämäärää.

    Evoluutiossa nopeat syövät hitaat ja heikot sortuvat elontiellä
    ________
    "järki ja talouskysymykset huomioiden meidän pitäisi vähentää vielä nopeammin päästöjä kuin nyt teemme"

    Suomen päästövähennyksillä ei ole merkittävää vaikutusta globaalissa ongelmassa.

    Miten meidän päästöjen vähentäminen vähentää Suomen velkaantumista ulkomaille ?

    << "Mutta ei se ole ihan toivottava menetelmä, että ihmiset tuhoavat eliöiden elinympäristöjä, jotta ne kuolevat sukupuuttoon"
    Elinlajeja voidaan tarvittaessa siirtää uuteen ympäristöön, ihmisten ja heidän elinkeinonsa tieltä. >>

    Missäköhän se "joku muu paikka" olisi, jossa herkät ekosysteemit pystyisi tulemaan toimeen.

    Haaveiluahan tuo on.

    << Ihminen on aina pyrkinyt muuttamaan elinympäristöään paremmaksi itselleen. Joskus siitä kärsii heikommat lajit. >>

    Mutta onko se ihmiselle parempi elinympäristö, jos luonto köyhtyy ?

    << Nisäkäs- ja lintulajeja kannattaa suojella kohtuuden rajoissa. >>

    Miksi ?

    Ja tosiaan, miksi vain nisäkäs- ja lintulajeja ? Miksei muita ?

    Ja mikä on kohtuus ?

    Olisiko kohtuus se, että eliölaji ei katoa maailmasta ?

    Se on kuitenkin aina peruuttamaton menetys.

    Mitä jos jollain nilviäisellä onkin vaikka jokin selviytymiskeino vaikka syövästä, jota ei ole osattu ajatellakaan. Ja se osattaisi mimikoida ihmiselle, jos vaan olisi niitä eliölajeja jäljellä.

    << Miten meidän päästöjen vähentäminen vähentää Suomen velkaantumista ulkomaille ? >>

    [Suomessa on kuitenkin varallisuutta paljon enemmän kuin velkaa.]

    Onko kaiken päämäärä vain se, että Suomen velka vähentyy ? Että mitä tahansa voi tehdä ja saastuttaa, jos vaan velka vähenee ?

    Niin, Suomen kannattaisi sitten ohittaa vaikka sellutehtaiden jätevedenpuhdistus, koska se auttaisi sellun kilpailukykyä. Se vähentäisi velkaantumista, mutta saastuttaisi järvet. Eihän siellä järvissä ole kuin kaloja ja nilviäisiä, niin antaa mennä, vai mitä ? Pääasia on, että sellua saadaan kaupaksi ettei valtio velkaannu.

    Vai olisiko tuo idiotismia ?

    << Miten meidän päästöjen vähentäminen vähentää Suomen velkaantumista ulkomaille ? >>

    Se voisi oikeastaan olla se, että Suomessa lyötäisiin tuotekehitykseen nyt rahaa vielä paljon enemmän, niin saataisiin päästöjen vähentämiseen tarkoitettua teknologiaa, jota voidaan myydä muualle. Sillä sitä valtion velkaa saataisiin kuriin. Toki se vaatisi jonkinlaista veronkorotusta tms., mutta kuitenkin. Kuitenkin muutkin valtiot tarvitsevat välttämättä ne samat päästöjen vähentämiseen tarvittavat vehkeet ja menetelmät. Jos meillä olisi sellaiset myynnissä, niin olisimme kohtalaisen hyvässä vedossa tuon velan vähentämisenkin suhteen.

    Samoin päästöjemme vähentäminen tarkoittaa mm. fossiilisten polttoaineiden ostamisen vähentämistä ulkomailta. Silloin siis raha pysyy Suomessa eikä sitä anneta ulkomaisille toimijoille niin paljon. Onko tämänkin asian tajuaminen oikeasti noin suuren kynnyksen takana, että jonkun pitää se rautalangasta taivutella.

    Äänestä

Gröönlanti on ollut ennen sula. Nyt ennallistetaan tuota aluetta.

Äänestä
  • "Gröönlanti on ollut ennen sula. Nyt ennallistetaan tuota aluetta."

    Tuskin sinä aikana, kun Homo sapies sapiens on ollut lajina olemassa. Vai mitä itse olet asiasta mieltä?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    "Gröönlanti on ollut ennen sula. Nyt ennallistetaan tuota aluetta."

    Tuskin sinä aikana, kun Homo sapies sapiens on ollut lajina olemassa. Vai mitä itse olet asiasta mieltä?

    6000v sitten oli jäätikkö pienimmillään.
    Nykyihminen kehittyi n. 300 000v sitten.
    Eli kyllä nykyihmiset ovat olleet kun grönlannissa on ollut lämpimämpää (n. 4 astetta).

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    6000v sitten oli jäätikkö pienimmillään.
    Nykyihminen kehittyi n. 300 000v sitten.
    Eli kyllä nykyihmiset ovat olleet kun grönlannissa on ollut lämpimämpää (n. 4 astetta).

    1. "Gröönlanti on ollut ennen sula."
    2. "6000v sitten oli jäätikkö pienimmillään."
    3. "Nykyihmiset ovat olleet grönlannissa, kun..."

    Väite 1 ei ole sama kuin väite 2.
    Väite 3 pätee väitteeseen 2, mutta ei väitteeseen 1.

    Millä luokalla peruskoulua olet nykyään?

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllähän meidän planeetastamme tulee nykyisellä elämäntavalla elinkelvoton. Outoa ettei kukaan halua puuttua tähän, vaikka hallitseminen on esimerkiksi valtioiden olemassa ololle tärkeää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu