🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳 JUHLAN AIKA! 🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳
Moni tervehtii ilolla, kun herkästi särkyvistä ja paljon huoltoa vaativista, monimutkaisista polttomoottoreista päästään. Sähkömootttorissa on vain yksi laakerien varassa pyörivä osa. Ei edes hiiliharjoja.
Samalla vapaudutaan kalliista vaihdelaatikoista huoltoineen. Ja kytkimestä.
Loppuu myös läträäminen polttoaineen kanssa.
Auton koriakaan ei enää tarvitse puukottaa vetotapaa muutettaessa, koska vaihdelaatikon ja kardaanin sijaan auton perää kohti viedään taipuisat sähköjohdot.
Pakoputken ja katalysaattorin sekä desibelirajoitukset voi unohtaa.
Harrastaminen muuttuu niin paljon halvemmaksi, että harrastajamäärä kasvaa.
Rallikilpailu ei enää aiheuta pakokaasu- eikä melupäästöjä, raskaista lupamenettelyistä vapaudutaan.
Tehot nousevat hurjasti, mutta rallikäytössä sen siirtäminen tiehen asettaa käytännössä järkevät rajat.
Polttomoottoritekniikan sijaan pitää ymmärtää sähkötekniikkaa. Akulta pitää osata viedä taajuusmuuttajalle paksu plus ja miinusjohto ja taajuusmuuttajalta kolme paksua johtoa moottorille. Voimapolkimen potentiometrille ohut kaapeli ja samoin jarrupolkimen potentiometrille (lataus jarrutettaessa).
Joku sanoo, että sähköisku on vaarallinen. No miksi koskea jännitteisiin osiin? Eihän bensiiniäkään tuikata hallissa palamaan?
Sitten pääsee hieromaan kaasupolkimen vapaaliikettä, lineaarisuutta, moottorijarrua, virtuaalista vauhtipyörää, vääntöä jne. Kaksimoottorisessa pääsee hieromaan virtuaalista tasauspyörästöä. Nelivetoisessa voi säätää etu- ja takavedon suhdetta jne. Vasemmalla jalalla sitominen lataa akkua jne.
Koittaa hienot ajat!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Oliko hiki kun heräsit ?
Siis sähköautot on kyllä kalliimpia . Ota silmät käteen ja katso. Mutta itse tykkään sähköautoista ,kut ei oo rahaa sellaiseen.
Toki rallikrossissa koitettiin sähköautoja mutta luovuttiin juuri sen takia kun tekniikka ei kestänyt ja tuli kalliiksi.
Puhumattakaan yleisökadosta niin paikanpäällä kuin varsinkin tv:ssä
Nyt fossiilikaudella on nähty tiimikato. 😄
Onhan historic-sarjaa muistuttavassa rallin mm-sarjan jäänteissä kokonaiset kaksi tehdastallia plus yksityinen M-Sport. Tehdastalleista toinen aikoo vetäytyä pois.