Perunat on parasta istuttaa metsään. Lietevoimaa ei silti saa unohtaa.

Nykyisen viljelytietämyksen mukaan on vanhanaikaista enää koneellisesti tehdä peltoon isoja vakoja, ja istuttaa perunoita noihin vakoihin. Nykyaikana perunat on järkevintä istuttaa metsään. Silloin saadaan täysin sileitä, hyvänmakuisia ja virheettömiä perunoita laareihin ja pöytään.
https://yle.fi/a/74-20166226

Kuitenkin myös metsäviljelyksille suositellaan nomaalia, keskivahvalla sikalanoitteella tehtyä maapohjan rikastamista.
15602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jos sitä metsää itsellä on.....

Äänestä
  • Putinilla on

    Äänestä

Näitä Huittisen alueen tarpeettomaksi käyviä perinteisiä pernapeltoja pitää alkaa metsittää. Jos kerta peruna haluaa juuri metsässä kasvaa, niin puustoa on alettava hommata pelloille.

Äänestä
  • Perna on elin.

    Äänestä

Sinänsä mettäsä pernan kasvatus ei ole uusi irea sillä sitä kokeiltiin jo kuuskytäluvulla huittisjärven mettisä!
Mettäsä kasvatettu perna myös käytettiin siälä samantien tietynlaisen virvoikkeen valmistamiseen.

Äänestä

Olen kasvattanut metsässä perunaa yli 10-vuotta sitten ihan kokeena, että kuinka käy. Hyvin on peruna tuottanut satoa ja erilainen maku kuin vuoroviljellyllä pellolla kasvatettu. Puutarha vadelmaa kymmenen ja niistäkin satoa hyvin ja ai että se vadelman koko ja maku. Suurimman sadon, kun se oli raakileita täynnä, että varvut ihan notkollaan maata päin. Menin katsomaan ja kypsyminen oli melkein ohi. Poimimaan menin ja ei marjaakaan enää ollut. Ilmeisesti räkättirastaat ja muut linnut kekkassu punaiset marjat. Se vaan, että marjojen nokkijat niin suuria, että risut ja ruohikko tallaantunut vatukon ympäriltä. Tupakan natsojakin löytyi maasta.

Äänestä

Jokamiehen oikeus on, mutta perunapeltoa ei saa kuokkia toisen metsään. Lupaa voi kysyä omistajalta ja syksyllä kappa perunoita maksuksi. Voi sanoa, että maksun saat luonnosta.

Äänestä

Ajattelin laittaa kokeeksi pari vakoa kasvamaan naapurin puolelle metikköön.

Mutta miten on, pitääkö suurempi puusto kuitenkin ensin kaataa pois?

Kertokaa te joilla on enemmän kokemusta mettäperunan kasvatuksesta. Isot männyt voi varjostaa aika pahastikin kasvavaa perunantainta.

Äänestä
  • Muista lannoittaa lietteellä myös naapurin metsikkö, jotta perna saa kasvuvoiman!

    Äänestä

  • Eipä saa laittaa naapurin metsään ilman lupaa....

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Eipä saa laittaa naapurin metsään ilman lupaa....

    Venäjän vallan aikaan vietiin viljaa piiloon metsään Vammalan Vilkkilän kylässä koska ryssä kävi varkaissa. Kylässä oli paljon kissoja, jotka piti huolen ettei hiiret ja rotat päässeet viljaan käsiksi ja vilja oli kissojen ansiosta täysin puhdasta. Tästä tulee sanonta että " on kissoja kuin Vilkkilässä"....
    Nyt kai sitten viedään perunat metsään kun Venäjällä kova perunapula...😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Venäjän vallan aikaan vietiin viljaa piiloon metsään Vammalan Vilkkilän kylässä koska ryssä kävi varkaissa. Kylässä oli paljon kissoja, jotka piti huolen ettei hiiret ja rotat päässeet viljaan käsiksi ja vilja oli kissojen ansiosta täysin puhdasta. Tästä tulee sanonta että " on kissoja kuin Vilkkilässä"....
    Nyt kai sitten viedään perunat metsään kun Venäjällä kova perunapula...😂😂😂

    Vammalasta on Hämeessä olevaan Villkkilään matkaa Google Mapsin mukaan 119 kilometriä.
    https://www.keski-hame.fi/paikalliset/4111281

    Entisenä vammalalaisena olisin kyllä tiennyt, jos Vilkkilä-juttu olisi paikkakunnalta kotoisin.

    Äänestä

Kaikki puun juuret tuppaa haittaamaan perunaviljelystä. Muutenkin varmaan maistuu perunat metsänpohjalta, en sitä sano etteikö perunat kasvaisi. Kasvaahan nuo ihan missä vaan, vaikka mätenevässä ruohokasassa.

Äänestä

Metsässä kasvaneisiin perunoihin tulee riistan maku. Kaikki hirvieläimet ja peurat käy niitä siellä lannoittamassa koko kesän.
Syksyllä nostetaan sitten lihan veroista riistaperunaa mettätonteilta.

Äänestä

Tuli kokeiltua takapihalla, sain satoa kahtena vuonna kun yksi peruna unohtui maahan. Maanpuolustussyistä tuota pitäisi kehittää, kokeilla mm. paras istutusaika, toki villisiat saattavat ottaa osuutensa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykyisen viljelytietämyksen mukaan on vanhanaikaista enää koneellisesti tehdä peltoon isoja vakoja, ja istuttaa perunoita noihin vakoihin. Nykyaikana perunat on järkevintä istuttaa metsään. Silloin saadaan täysin sileitä, hyvänmakuisia ja virheettömiä perunoita laareihin ja pöytään.
https://yle.fi/a/74-20166226

Kuitenkin myös metsäviljelyksille suositellaan nomaalia, keskivahvalla sikalanoitteella tehtyä maapohjan rikastamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu