VALITUS VÄÄRISTÄ TYÖTAVOISTA, KUN RAHAA KERÄTÄÄN ELÄKELÄISILTÄ
Suomessa elävät heikosti ymmärtävät eläkeläiset ovat
vaarassa. Pankkitilit tyhjentyvät helposti, kun heikoille
eläkeläiselle luvataan suuria etuja.
Pahinta on, että kukaan ulkopuolinen ihminen ei saa tietää,
että pankkitilit tyhjentyvät tai testamentteja kumotaan
ja varallisuus siirtyy Sleyn, Suomen Luterilaisen
Evankeliumiyhdistyksen hyväksi. Lasten hyväksi varat,
testamentissa. Testamentti kumottiin, varat Afrikkaan.
Sama toistui. Ei lapsille varoja, vaan varat testamentissa
Karkun Opistolla tuolien ja pöytien hankintoihin. Todisteita
on näyttää vääristä työtavoista.
Asiantuntijat ovat sanoneet, että väärät työtavat johtavat
ihmisten vahingoksi. Kukaan ei pysty varoittamaan,
koska Sleyn puolelta tulee kielto kotikäyntien aikana:
”Ei puhuta kenellekään, että Sleylle siirtyy rahaa.
Salauksen paljastumisesta syntyy vain riitaa ja
kateutta. Kun annat rahaa Jumalan työlle, ylösnousemus
varmistuu. Useita salakuunteluita ja todistajien
lausuntoja pystytään näyttämään”.
Tilitietojen ja kirjanpidon mukaan rahaa siirtyi jo 203 000
euroa. Kun epäselvyyttä selvitetään, kirjeissä sanotaan:
Yksi 0 pois summasta: oikea rahamäärä on 20 000 euroa.
Ja kirjoittajan allekirjoitus kirjeessä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.