Uutinen kertoo
Uudessa ohjeessa on erikseen mainittu, että varhaiskasvatuksen katsomuskasvatus ei voi pitää sisällään uskonnon harjoittamista, esimerkiksi ruokarukousta tai muutakaan rukousta.
Tässä on hyvä esimerkki rationaalisesta ja älykkäästä päätöksentekokyvyistä, mainiota.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Loistavaa! Tätä täytyy juhlia.
YLE Areenassa myös dokumenttisarja siitä miten uskonnot vahingoittavat lapsia
Katso Yle Areenassa:
https://areena.yle.fi/1-62703703
Kannattaa katsoa.
Enemmän vahinkoa aiheuttaa tuo uskonnonvastaisuuden varjolla tapahtuva ihmisten jakaminen eri leireihin.
Eihän aiheuta, miksi valehtelet?
Itse valehtelet ja toimit yhteiskuntaa vahingoittavasti.
Enhän toimi, miksi valehtelet?
Aika paljon helluntailaisten lapset kertovat karmeita tarinoita tuossa sarjassa.
HYVÄ.
Tuon ikäinen ei tarvitse sellaisia. Isommille koululaisille voi opettaa jonkun äänettömän rukouksen, jos haluaa. Siitä ei tarvitse tehdä mitään showta.
Kaikkinainen uskonnon opetus, pitää lopettaa kouluissa. Koska uskonnot on ns. mututietoa. Ei siis perustu faktiseen tietoon.
Ihminen on ihan itse keksinyt jumalat ja profeettansa.
Uskonnoilla alistetaan ja alistettiin tietämätöntä, lukutaidotonta väkeä.