"Erinomainen" ajo-opettaja

1,5 tunnin ajotunti otti varmaan 20 kertaa ratista kiinni. Niin että oma syy? ... käännyn aivan nitisti linjassa yksi tarra kiinni ja sanoo et menet vastaantulevien kaistalle kun olin aivan oikealla jo valmiiksi huitaisee minut piennar kiveen ja kuulee itsekkin kuinka vanne raapaisee. Olen ympyrässä sanoo etkö näe että on ympyrä ottaa ratista kiinni ja kääntää aivan vittumaisin ajolinjoin mun puolesta kun ajoin jo puoli ympyrää nätisti kaartaen ja ylihiljaa jo valmiiksi että rouvaa miellyttää. Seuraava ympyrä huus että väistä keltaista autoa joka oli liittymästä vasemmalta ympyrään no minä en muuten väistänyt koska näin että valkoisen auton eteen tuli toinen auto joka vilkutti poistuvansa ennen minua joten sujahdin nätisti siihen. sitten ajoin risteystä kohti ja samalla vastaan tuli bussi rouvapa iskeekin jarrut pohjaan ja suunnilleen meni vyö kurkusta läpi ja auto sammui kun en kuulemma mahdu ohi samaan aikaan bussi siinää ihmetteli että mitä hevonvittua teen ja miksi pysähdyin koska juuri nyt sen takia hän ei mahtunut menemään oli tulossa vielä kun ajoin koska siitä olisi mahtunut aivan perus risteys ei edes ahdas. Niin ja motarilla täytyy olla niin suuri turvaväli ja rouvan täytyy aivan täysia äkkinäisesti se turvaväli saada että takana ajaneet suunnilleen perään joko minua tai toisiaan. Sitten käskee ajaa lopuksi vielä hiljempaa koska kuulemma hirveän pelottava vauhti ympyröissä ja risteyksissä kun ajan jo niin hitaasti etä rouva mieltyy että muut tööttäävät takana sittenkun kiihdytän ja tööttäily loppuu niin yksi alkaa valittamaan.
6558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tyypillinen autokouluketjujen ehdoilla koulutettu liikenneopettajan irvikuva. Ikävä kyllä sekä liikenneopettajakoulutuksen nykyinen taso heijastuu suoraan kentälle näiden osaamattomien 0-tuntisopimuslaisten reppanoiden kautta. Ja asiakas maksaa tästä kaikesta...

Äänestä

Oma kokemus autokoulusta 42v takaa.
ajoharjoittelu kuorma-autolla ja ajotunteja oli takana jo hyvän verran ja entuudestaan ajoneuvot oli tuttuja.
Opettajana tuuraaja joka hyppäsi jarrulle kun annoin auton liukua risteyksessä parempaan asemaan, luuli että huomaamatta auto liikkui.

Toinen oli erään kaverin kertoma joskus 25v sitten, autokoulun opettaja sanoi ettei hän aja liikenneympyrän sisäkaistaa kun sieltä ei pääse pois.

Itse olen opettanut opetusluvalla enkä ole montaa kertaa tarvinneut käyttää vänkärin jarrua enkä koskaan ole tarttunut kiinni rattiin.
Jos näitä joutuu käyttämään on se merkki ettei opettaja ole tilanteen tasalla, asiat voidaan käydä suullisesti läpi ennenkuin ajaudutaan tilanteeseen että tarvii käyttää hallintalaitteita.

Äänestä
  • Opetuslupalaiset pärjäävät tutkinnoissaan tilastojen valossa paikoin paremmin kuin ns. autokoulun suorittaneet. Tästä kun vielä entisestään heikennetään liikenneopettajien valintakriteerejä sekä valmistavan koulutuksen tasoa niin hyvä tulee. Asiaan perehtynyt ja vastuullisesti toimiva opetuslupaopettaja pesee 6-0 jonkun ketjun muottiin koulutetun liikenneopettajan.

    Äänestä

Ehkä sitten parempi ettet ainakaan vielä saa korttia jos et itsekään tiedä ajelevasi päin honkia...

Äänestä

Nämä CAPin ja Epicin +45 vuotiaat naiset opettajan roolissa on kammottavia. He tietävät kaiken, mutta ei osaa mitään.

Äänestä
  • Kuten tuossa ylempänä mainitsin niin ongelmatilanteet pitää käydä ennakkoon läpi.
    Eli kuten aloittaja kertoi opettajan toimista niin oli päästänyt asiat menemään liian pitkälle, esim. bussin kohtaamisessa, opettajan olisi pitänyt esittää kommentti ennen kohtaamista että mahtuuko 2 autoa rinnakkain ja onko sopiva tilannenopeus, onko ajolinja oikea jne.
    Kun kajotaan hallintalaitteisiin on jo paska housussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1,5 tunnin ajotunti otti varmaan 20 kertaa ratista kiinni. Niin että oma syy? ... käännyn aivan nitisti linjassa yksi tarra kiinni ja sanoo et menet vastaantulevien kaistalle kun olin aivan oikealla jo valmiiksi huitaisee minut piennar kiveen ja kuulee itsekkin kuinka vanne raapaisee. Olen ympyrässä sanoo etkö näe että on ympyrä ottaa ratista kiinni ja kääntää aivan vittumaisin ajolinjoin mun puolesta kun ajoin jo puoli ympyrää nätisti kaartaen ja ylihiljaa jo valmiiksi että rouvaa miellyttää. Seuraava ympyrä huus että väistä keltaista autoa joka oli liittymästä vasemmalta ympyrään no minä en muuten väistänyt koska näin että valkoisen auton eteen tuli toinen auto joka vilkutti poistuvansa ennen minua joten sujahdin nätisti siihen. sitten ajoin risteystä kohti ja samalla vastaan tuli bussi rouvapa iskeekin jarrut pohjaan ja suunnilleen meni vyö kurkusta läpi ja auto sammui kun en kuulemma mahdu ohi samaan aikaan bussi siinää ihmetteli että mitä hevonvittua teen ja miksi pysähdyin koska juuri nyt sen takia hän ei mahtunut menemään oli tulossa vielä kun ajoin koska siitä olisi mahtunut aivan perus risteys ei edes ahdas. Niin ja motarilla täytyy olla niin suuri turvaväli ja rouvan täytyy aivan täysia äkkinäisesti se turvaväli saada että takana ajaneet suunnilleen perään joko minua tai toisiaan. Sitten käskee ajaa lopuksi vielä hiljempaa koska kuulemma hirveän pelottava vauhti ympyröissä ja risteyksissä kun ajan jo niin hitaasti etä rouva mieltyy että muut tööttäävät takana sittenkun kiihdytän ja tööttäily loppuu niin yksi alkaa valittamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu