Lakkoon ei ole pakko osallistua, vaikka olisi liiton jäsen. Niin sanoo laki. Lakkoon pakottaminen tahi töihin menon estäminen ovat rikoksia. Jos tällaista esiintyy, niin poliisi paikalle.
IAU:n lakoista ei ole mitään hyötyä. Töihin saa mennä.
Vuoden 2024 poliittiset lakot lisäsivät työttömyyttä yli 20 000 hengellä. Mitä järkeä oli vahingoittaa isänmaata sulkemalla satamat kuukaudeksi vuosi sitten keväällä. AKT ja Teollisuusliitto haloo!!!??? Onko siellä muumit laaksossa?
Lakoista ei ylipäänsä ole mitään hyötyä. Miksi maksaa liitolle 400-500 euroa vuodessa? Pitää olla kassan jäsen, että saa ansiosidonnaisen. YTK:n jäsenmaksun on 100 euroa vuodessa. Lisäksi YTK yhdistyksen jäsenmaksu vajaat 20 euroa, jos haluaa lakimiespalveluja ja muita etuja.
Viime vuoden tilaston mukaan 51% palkansaajista kuuluu liittoon. Luku on laskenut ja laskee koko ajan. Jo yli 500 000 kuuluu YTK:hon, Luku on kasvussa.
Kukaan ei halua lakkoilla. Lakko on ammattiliiton neuvottelijoiden antautuminen. Neuvottelut tuottavat tulosta, ei lakot ja työnantajan vahingoittaminen.
Marraskuusta 2024 lähtien lakot ovat vahingoittaneet Finnairia jo yli 20 miljoonan euron verran. Arvata saattaa, mistä se raha kaivetaan. Mitäs luulet?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.