Tarvin läheisyyttä

Tuntuu usein, että tulen hulluksi kun en sitä saa, etenkin erittäin harvinaisen halauksen saannin jälkeen.
Vuosien aikana sain yhden halauksen ja haluaisin niitä viikottain,
eli aikamoinen ero kysynnän ja saannin välillä, yksinäinen nainen kun on.
Olisi tärkeää terveyden ja elämän mielekkyyden kannalta saada toisen kosketusta säännöllisesti
ja omassa tapauksessa haluaisin sitä ilman seksiä ja seurustelua ja ylipäätään ilman mitään taka-ajatuksia.
Kosketus on jopa tärkeämpää, kuin toisen ihmisen seura noin muuten, mutta toki sitäkin kaipaisin.
Pitäisi varmaan hakeutua johonkin ystäväpalveluun ns. hyväntekeväisyyskohteeksi. Haluaisin kyllä, että itsestäni oltaisiin kiinnostuneita ensisijassa muuten, kuin auttamismielessä, mutta on kai sekin parempi, kuin ei mitään.
2297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tinderistä varmaan saisi seksiseuraa ja näin ollen läheisyyttä

Äänestä
  • Ajattelisit ja lukisit viestin ennen tyhjänpäiväistä ohi vastaamista: ” omassa tapauksessa haluaisin sitä ilman seksiä ja seurustelua ja ylipäätään ilman mitään taka-ajatuksia.”
    Useimmitenkaan etenkään naisia ei muutenkaan tyydytä läheisyyden kaipuuseen pelkkä seksiseura ventovieraiden kanssa, eikä sellainen sovi kaikkien arvoihin. Ystävät ovat ensisijaisia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuntuu usein, että tulen hulluksi kun en sitä saa, etenkin erittäin harvinaisen halauksen saannin jälkeen.
Vuosien aikana sain yhden halauksen ja haluaisin niitä viikottain,
eli aikamoinen ero kysynnän ja saannin välillä, yksinäinen nainen kun on.
Olisi tärkeää terveyden ja elämän mielekkyyden kannalta saada toisen kosketusta säännöllisesti
ja omassa tapauksessa haluaisin sitä ilman seksiä ja seurustelua ja ylipäätään ilman mitään taka-ajatuksia.
Kosketus on jopa tärkeämpää, kuin toisen ihmisen seura noin muuten, mutta toki sitäkin kaipaisin.
Pitäisi varmaan hakeutua johonkin ystäväpalveluun ns. hyväntekeväisyyskohteeksi. Haluaisin kyllä, että itsestäni oltaisiin kiinnostuneita ensisijassa muuten, kuin auttamismielessä, mutta on kai sekin parempi, kuin ei mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu