Jeesus oli isän puolesta leeviläinen ja äidin puolelta juutalainen.

Neitsyt Mariasta tiedetään, että Hän oli 15- vuotiaaksi asti juutalaisen synagoogan "nunna". Jeesus syntyi Korkeimman Voiman Varjon salaisuudessa, joka tarkoittaa pimeäksi verhoutunutta totuutta. Jeesuksen Isä oli melko varmasti joku Israelilaisten synagoogan papeista, eräät esittävät että Johannes Kastajan Isä, Sakarias olisi ollut myös Jeesuksen Isä.

Jeesus sai ylipappeuden koko Maailman Messiaaksi, hebrealaiskirjeen mukaan, mutta ei olisi saanut, jos ei olisi ollut Isän puolelta leeviläinen. Jeesusta pidettiin silti juutalaisena, mutta Hänen biologisesta Isästään ei olla varmoja, mutta Jeesuksen tiedetään sanoneen, että "täällä Isäni asustaa" kun Hän karkasi vanhemmiltaan synagogaan, keskustelemaan pappien kanssa. Se lienee ollut kirjaimellisesti totta. kun Hän oli 12-vuotiaana Joosefin ja Marian kanssa Jerusalemissa, verollepanon aikana,

Jeesuksen tiedetään lähteneen 12-13 vuotiaana, Itään - karavaanin mukana, ja Hän oli 16-17 vuotta elämästään Intiassa, Kiinassa ja Nepalissa. Hän palasi 29 vuotiaana Israeliin, mistä muutama Raamatun evankeliumeista alkaa. Jeesus halusi oppia Buddhan opit, ja Hän saavutti Kiinassa jo nuorena aikuisena toiseksi alimman pappeuden ja sen valkoisen kaavun, sitä huonompi pappihomma oli vain mustakaapuisuus... Korkeimmaksi "rankatut" Buddhan papit verhoutuvat oranssiin tai punaiseen.
4498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jumala rakasti sinuakin syntistä niin, että tuli ihmiseksi ja vuodatti verensä meidän kaikkien syntien sovitukseksi. Pyhä henki tuli Marian ylle ja hedelmöitti hänet. Ron Wyatt, joka löysi liiton arkin Golgatan alta luolasta, vei sen kannelle valunutta verta tutkittavaksi. Maa järisi Jeesuksen kuollessa, ja tuota railoa pitki veri pääsi valumaan sinne, minne pitikin, liiton arkin kannelle. Se osoittautui ainutlaatuiseksi vereksi. Ihmisen verta, mutta ei 46 kromosomia, vaan 24; 23 äidiltä, yksi, sukupuolen määräävä kromosomi Isältä.

Te juutalaisetkin pelastutte tässä armon ajassa (kirkon ajassa) vain Jeesukseen uskomalla. Jeesus tempaa omansa pian pois. Sitten alkaa Jakobin ahdisuksen aika. Tuon seitsenvuotisen kauhujen kauden lopussa Jeesus palaa näkyvästi, kuninkaana. vasta, kun juutalaisten vielä hengissä oleva jäännös huutaa yhteen ääneen Häntä, Messiastanne, avukseen. Jeesus lyö vihollisensa ja asettuu hallitsemaan Jerusalemiin tuhanneksi vuodeksi.

Äänestä

Raamattu kertoo, että Jeesus totteli äitiään ja kasvatusisäänsä, eli toimi todennäköisesti puuseppänä Joosefin tapaan. Hänen matkansa itään ovat ateistien ja muiden harhaoppisten keksimiä satuja. Miksi Jumalan poika olisi 'etsinyt totuutta' pakanauskontojen harjoittajilta?

Äänestä

VALHEITA VAPHEITA idiootti,

Äänestä

Te valhetiedon tuputtajat olette aivan väärällä palstalla. Salaliittopalsta olisi sopivampi tai sadut ja tarinat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Neitsyt Mariasta tiedetään, että Hän oli 15- vuotiaaksi asti juutalaisen synagoogan "nunna". Jeesus syntyi Korkeimman Voiman Varjon salaisuudessa, joka tarkoittaa pimeäksi verhoutunutta totuutta. Jeesuksen Isä oli melko varmasti joku Israelilaisten synagoogan papeista, eräät esittävät että Johannes Kastajan Isä, Sakarias olisi ollut myös Jeesuksen Isä.

Jeesus sai ylipappeuden koko Maailman Messiaaksi, hebrealaiskirjeen mukaan, mutta ei olisi saanut, jos ei olisi ollut Isän puolelta leeviläinen. Jeesusta pidettiin silti juutalaisena, mutta Hänen biologisesta Isästään ei olla varmoja, mutta Jeesuksen tiedetään sanoneen, että "täällä Isäni asustaa" kun Hän karkasi vanhemmiltaan synagogaan, keskustelemaan pappien kanssa. Se lienee ollut kirjaimellisesti totta. kun Hän oli 12-vuotiaana Joosefin ja Marian kanssa Jerusalemissa, verollepanon aikana,

Jeesuksen tiedetään lähteneen 12-13 vuotiaana, Itään - karavaanin mukana, ja Hän oli 16-17 vuotta elämästään Intiassa, Kiinassa ja Nepalissa. Hän palasi 29 vuotiaana Israeliin, mistä muutama Raamatun evankeliumeista alkaa. Jeesus halusi oppia Buddhan opit, ja Hän saavutti Kiinassa jo nuorena aikuisena toiseksi alimman pappeuden ja sen valkoisen kaavun, sitä huonompi pappihomma oli vain mustakaapuisuus... Korkeimmaksi "rankatut" Buddhan papit verhoutuvat oranssiin tai punaiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu