Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja

Vihreä siirtymä pilaa Suomen vesistöt, ellei haitallisille aineille ole selkeitä rajoja jätevesipäästöissä.

Suomeen on syntymässä uutta ja entistä suurempaa Vihreän siirtymän teollisuutta, joiden vaikutukset vesistöihin ovat merkittävät. Jätevesipäästöjä aiheuttavat erityisesti akkumateriaalitehtaat ja metallimalmikaivokset. Suomen lainsäädäntö ei ole ajan tasalla. Tästä seuraa haitallisia ympäristövaikutuksia ja vesien tilan heikentymistä. Selkeät raja-arvot jätevesissä ovat kaikkien etu. Reunaehdot selkeyttävät myös kaivos- ja akkuteollisuuden päätöksiä aloittaa liiketoiminta Suomessa. Lainsäädännöstä puuttuu jätevesipäästöjen osalta keskeisiä haitta-aineiden raja-arvoja. Raja-arvot tarvitaan sulfaatille ja ksantaateille. Sulfaatin raja-arvo tulee olla erikseen sisävesille ja murtovedelle. Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista on vuodelta 2006, joten asetus liitteineen tulee päivittää pikimmiten.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462
961308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Pelastakaa Kongon lasten työpaikat. Ei vihreää siirtymää Suomeen.

Äänestä
  • Ei aloitteella vastusteta vihreää siirtymää, kunhan varmistellaan, ettei Suomesta tule Villin Pohjolan Kongo.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei aloitteella vastusteta vihreää siirtymää, kunhan varmistellaan, ettei Suomesta tule Villin Pohjolan Kongo.

    Tätä aloitettava on rummutettava kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla alustoilla Ylilaudasta peflettiin nousevassa arvojärjestyksessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tätä aloitettava on rummutettava kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla alustoilla Ylilaudasta peflettiin nousevassa arvojärjestyksessä.

    Saisikohan tähän koplattua lisäksi väestönvaihtoteoriaa ja rokotekriittisyyttä? Sopisi paremmin pirtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Saisikohan tähän koplattua lisäksi väestönvaihtoteoriaa ja rokotekriittisyyttä? Sopisi paremmin pirtaan.

    Parempi olla koplaamatta. Faktat ovat puolellamme.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tätä aloitettava on rummutettava kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla alustoilla Ylilaudasta peflettiin nousevassa arvojärjestyksessä.

    UGH! Olen rummuttanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    UGH! Olen rummuttanut.

    Aloite on päässyt hyvään loppukiriin, mutta yli 6000 allekirjoitusta pitäisi vielä kerätä 27.5. mennessä. Viimeisen vuorokauden aikana on kertynyt noin tuhat allekirjoitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tätä aloitettava on rummutettava kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla alustoilla Ylilaudasta peflettiin nousevassa arvojärjestyksessä.

    Tätä aloitetta on rummutettava, tarkoitin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aloite on päässyt hyvään loppukiriin, mutta yli 6000 allekirjoitusta pitäisi vielä kerätä 27.5. mennessä. Viimeisen vuorokauden aikana on kertynyt noin tuhat allekirjoitusta.

    Kyl se siit, sanoi valtiomies.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kyl se siit, sanoi valtiomies.

    – Jotain tarttis tehrä, hän sanoi sitä ennen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    – Jotain tarttis tehrä, hän sanoi sitä ennen.

    Tärkeä pointti.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tätä aloitetta on rummutettava, tarkoitin.

    Ymmärsimme kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aloite on päässyt hyvään loppukiriin, mutta yli 6000 allekirjoitusta pitäisi vielä kerätä 27.5. mennessä. Viimeisen vuorokauden aikana on kertynyt noin tuhat allekirjoitusta.

    Ehkäpä aloitteella juuri valmistellaan kaivostoimintaa Suomessa, kun paperilla rajoitukset olisivat kunnossa ja käytössä paras teknologia. Toteutuisivatko ympäristötavoitteet todella ja ottaako aloite huomioon kaivostoiminnan muut riskit? Joku minua valistuneempi voisi kertoa. Periaatteessa suhtaudun aloitteeseen myönteisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Nuo ovat ongelmia, jotka liittyvät, mihin tahansa lakiin. Ei kaikkea ikinä pystytä ottamaan huomioon. Nuku hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Nuo ovat ongelmia, jotka liittyvät, mihin tahansa lakiin. Ei kaikkea ikinä pystytä ottamaan huomioon. Nuku hyvin.

    Kiitos. Nyt on huojentunut olo.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ehkäpä aloitteella juuri valmistellaan kaivostoimintaa Suomessa, kun paperilla rajoitukset olisivat kunnossa ja käytössä paras teknologia. Toteutuisivatko ympäristötavoitteet todella ja ottaako aloite huomioon kaivostoiminnan muut riskit? Joku minua valistuneempi voisi kertoa. Periaatteessa suhtaudun aloitteeseen myönteisesti.

    Kyllä aloitteessa aivan suoraan sanotaan, että "[r]eunaehdot selkeyttävät myös kaivos- ja akkuteollisuuden päätöksiä aloittaa liiketoiminta Suomessa".

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllä aloitteessa aivan suoraan sanotaan, että "[r]eunaehdot selkeyttävät myös kaivos- ja akkuteollisuuden päätöksiä aloittaa liiketoiminta Suomessa".

    Päätösten selkeyttäminen voi tarkoittaa yhtä hyvin puolesta kuin vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Päätösten selkeyttäminen voi tarkoittaa yhtä hyvin puolesta kuin vastaan.

    Tuohan avasi vyyhteä merkittävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aloite on päässyt hyvään loppukiriin, mutta yli 6000 allekirjoitusta pitäisi vielä kerätä 27.5. mennessä. Viimeisen vuorokauden aikana on kertynyt noin tuhat allekirjoitusta.

    Toivotonta, vaan ei mahdotonta – tai päinvastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei aloitteella vastusteta vihreää siirtymää, kunhan varmistellaan, ettei Suomesta tule Villin Pohjolan Kongo.

    Suomi on jo tuomittu Naton etuvartioksi. Ylikansallisten kaivosyhtiöiden likaviemäri on seuraava kansallinen brändimme.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei aloitteella vastusteta vihreää siirtymää, kunhan varmistellaan, ettei Suomesta tule Villin Pohjolan Kongo.

    Pimeyden sydän.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Pimeyden sydän.

    Apocalypse Now.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tuohan avasi vyyhteä merkittävästi.

    Kyllä sillä investointeja Suomeen houkutellaan viherpesulakien avulla. Vaikuttaa eettisemmältä harjoittaa kaivostoimintaa Suomessa kuin Kongossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kyllä sillä investointeja Suomeen houkutellaan viherpesulakien avulla. Vaikuttaa eettisemmältä harjoittaa kaivostoimintaa Suomessa kuin Kongossa.

    Kansalaisaloitteen tarkoitus on suojella vesistöjä, Suomen luontoa. Sekö on viherpesua?

    Äänestä

  • Emmepä me juuri Kongon kanssa investoinneista kilpailekaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Pimeyden sydän.

    Kongo on riiston tyyssija, sen tiesi jo Joseph Conrad.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Saisikohan tähän koplattua lisäksi väestönvaihtoteoriaa ja rokotekriittisyyttä? Sopisi paremmin pirtaan.

    Halpa populismi ei sovi ekologeille. Rahvaaseen tehdään vaikutus sulfaattien ja ksantaattien raja-arvoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    UGH! Olen rummuttanut.

    Rummuta lisää, mutta jätä "UGH" pois – se on kulttuurista omimista.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aloite on päässyt hyvään loppukiriin, mutta yli 6000 allekirjoitusta pitäisi vielä kerätä 27.5. mennessä. Viimeisen vuorokauden aikana on kertynyt noin tuhat allekirjoitusta.

    46 515 allekirjoitusta tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Suomi on jo tuomittu Naton etuvartioksi. Ylikansallisten kaivosyhtiöiden likaviemäri on seuraava kansallinen brändimme.

    Maailman vähiten korruptoituneen ja onnellisimman kansakunnan ohella, Pisa-sukellusennätystä unohtamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aloite on päässyt hyvään loppukiriin, mutta yli 6000 allekirjoitusta pitäisi vielä kerätä 27.5. mennessä. Viimeisen vuorokauden aikana on kertynyt noin tuhat allekirjoitusta.

    47 968 allekirjoitusta tällä hetkellä.

    Äänestä

Pidetään aloitetta pinnalla ainakin 27.5. saakka. Aika on käymässä vähiin, mutta vielä on realistiset mahdollisuudet kerätä 50 000 allekirjoitusta.

Äänestä
  • Mitä hyvää siitä on minulle?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mitä hyvää siitä on minulle?

    Et huku paskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Et huku paskaan.

    Allekirjoitan.

    Äänestä

Entä maatalouden päästöt?

Äänestä
  • Whataboutismia par excellence.

    Äänestä

Jakakaa tätä aloitetta somessa kuin viimeistä päivää, vaikka onkin vielä puolitoista viikkoa aikaa.

Äänestä
  • Me ollaan hävitty tää peli.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Me ollaan hävitty tää peli.

    Tällä loppukirillä 50 000 nimeä ehditään kyllä saada kokoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tällä loppukirillä 50 000 nimeä ehditään kyllä saada kokoon.

    Ehkäpä arvoisa anonyymi tarkoitti isompaa peliä, varsinaista hevosenpeliä Maan elollisen luonnon kustannuksella eikä yhtä kälyistä kansalaisaloitetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ehkäpä arvoisa anonyymi tarkoitti isompaa peliä, varsinaista hevosenpeliä Maan elollisen luonnon kustannuksella eikä yhtä kälyistä kansalaisaloitetta.

    Tuolla asenteella kansalaisaloitteet otetaan vastaan eduskunnassa. Siksi kampanjan pitää jatkua, ettei 51 190 allekirjoitusta mene hukkaan.

    Äänestä

Dystopia vai utopia? Vihreällä siirtymällä saadaan jompikumpi, muttei molempia.

Äänestä
  • Kruuna vai klaava? Musta vai valkoinen? Mies vai nainen? Kuulostaako reilulta?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Kruuna vai klaava? Musta vai valkoinen? Mies vai nainen? Kuulostaako reilulta?

    Asiat eivät todellakaan ole mustavalkoisia: harvojen utopia on monien dystopia.

    Äänestä

Skeptisyys tai jopa vihamielisyys Vihreää siirtymää kohtaan yhdistää radikaalivihreät ja polttomoottoreihin kiintyneet ilmastonmuutosdenialistit. Epäpyhä allianssi, todellakin.

Äänestä
  • On tyypillistä, että samaa aloitetta kannattavat eri syistä maailmankatsomuksiltaan hyvin erilaiset ihmiset, joskus kyllä samastakin syystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    On tyypillistä, että samaa aloitetta kannattavat eri syistä maailmankatsomuksiltaan hyvin erilaiset ihmiset, joskus kyllä samastakin syystä.

    Näin oli esimerkiksi aikoinaan EU-kansanäänestyksessä: Thomas Wallgren ja Sulo Aittoniemi vastustivat, Pekka Siitoin ja Esa Saarinen kannattivat.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Näin oli esimerkiksi aikoinaan EU-kansanäänestyksessä: Thomas Wallgren ja Sulo Aittoniemi vastustivat, Pekka Siitoin ja Esa Saarinen kannattivat.

    Jörn Donner kannatti ja Jan-Magnus Jansson vastusti, vaikka molemmat olivat habitukseltaan suomenruotsalaisia naistenmiehiä, ehkäpä muutenkin kielitaitoisia intellektuelleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Jörn Donner kannatti ja Jan-Magnus Jansson vastusti, vaikka molemmat olivat habitukseltaan suomenruotsalaisia naistenmiehiä, ehkäpä muutenkin kielitaitoisia intellektuelleja.

    Tuon olinkin unohtanut, nimittäin Jan-Magnus Janssonin. Eikös hän ollut Tove Janssonin pikkuserkku? Uskokaa pois, jos Tove eläisi, hän kirjoittaisi Muumilaaksosta Suuren Vihreän Harppauksen uhan alla.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tuon olinkin unohtanut, nimittäin Jan-Magnus Janssonin. Eikös hän ollut Tove Janssonin pikkuserkku? Uskokaa pois, jos Tove eläisi, hän kirjoittaisi Muumilaaksosta Suuren Vihreän Harppauksen uhan alla.

    Ei. Tove kirjoittaisi siitä, kuinka Muumilaakson matriarkaatti torjuu ilmatonmuutoksen. Mutta miten? Ei ainakaan Muumipapan fallisella järjellä, jonka embleemi on piippu. Piippu puolestaan on metonyymi fossiilikapitalismille.

    Äänestä

Myrkynvihreä horisontti.

Äänestä
  • Sentään horisontti siintää – vaiko kiiltää?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Sentään horisontti siintää – vaiko kiiltää?

    Ei tätä troblematiikkaa metaforalla oteta haltuun, vaan tieteellisellä metodilla

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei tätä troblematiikkaa metaforalla oteta haltuun, vaan tieteellisellä metodilla

    Juicen "Myrkytyksen oireet" on aina vain ajankohtainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Juicen "Myrkytyksen oireet" on aina vain ajankohtainen.

    Yhä ajankohtaisempi.

    Äänestä

Olli Tammilehdolla on hyvä kirjoitus kaivos- ja akkuteollisuudesta: "Vaietut ympäristöuhat ja näennäisratkaisut". Se porautuu syvämmälle kuin sinänsä tarpeellinen kansalaisaloite.
https://tammilehto.info/vaietut-ja-vaarat-art118.php

Äänestä
  • Parhaat palat Tammilehdon kirjoituksesta:
    "Kun ympäristöuhkien koko kirjosta vain muutamat ovat julkisuudessa, hyväksytään helposti ympäristöongelmien ratkaisuja, jotka vievät ojasta allikkoon. Esimerkiksi sähköauton ostoa pidetään ympäristötekona, vaikka sen pitkän, pääasiassa köyhiin maihin sijoittuvan tuotantoketjun materiaalinen jalanjälki on yli kaksi kertaa suurempi kuin polttomoottoriauton."
    Huitaisu esim. Elon Muskin suuntaan: "Transhumanismi on suosittua varsinkin miljardöörien ja muiden globaalin tason vallankäyttäjien keskuudessa. Superrikkaan hiili- ja ympäristöjalanjälki on kymmeniä tuhansia kertoja suurempi kuin tavallisen suomalaisen. Silti epädemokraattista valtaa käyttävä globaali yläluokka voi PR-rahoillaan luoda itsestään kuvan ympäristön pelastajana."

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Parhaat palat Tammilehdon kirjoituksesta:

    Siteerattu hieman valikoiden: Tammilehto on kyllä sitä mieltä, että autoilua pitää vähentää, eikä vain sähköautoilua.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Parhaat palat Tammilehdon kirjoituksesta:
    "Kun ympäristöuhkien koko kirjosta vain muutamat ovat julkisuudessa, hyväksytään helposti ympäristöongelmien ratkaisuja, jotka vievät ojasta allikkoon. Esimerkiksi sähköauton ostoa pidetään ympäristötekona, vaikka sen pitkän, pääasiassa köyhiin maihin sijoittuvan tuotantoketjun materiaalinen jalanjälki on yli kaksi kertaa suurempi kuin polttomoottoriauton."
    Huitaisu esim. Elon Muskin suuntaan: "Transhumanismi on suosittua varsinkin miljardöörien ja muiden globaalin tason vallankäyttäjien keskuudessa. Superrikkaan hiili- ja ympäristöjalanjälki on kymmeniä tuhansia kertoja suurempi kuin tavallisen suomalaisen. Silti epädemokraattista valtaa käyttävä globaali yläluokka voi PR-rahoillaan luoda itsestään kuvan ympäristön pelastajana."

    Just toi on tosi ärsyttävää!

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Just toi on tosi ärsyttävää!

    Sanna Marin! Muistakaa! Sanna Marin! Reissaa ympäriinsä!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Sanna Marin! Muistakaa! Sanna Marin! Reissaa ympäriinsä!

    Me olemme kaikki eliittiä, joka syö kongolaisilta riistettyä kobolttia ja juo lapsiorjien verta.

    Äänestä

Pelastin toisesta, ylipitkästä keskusteluketjusta hyvän puheenvuoron:

Kyllä tosiaan Kongon lapsien kärsimys on suuri, kun "ympäristö-tietoiset" m--kut hinkuvat sähköautoja velaksi nollakäsirahalla. Kongon demokraattinen tasavalta (Kongo) on yksi maailman suurimmista akkumateriaalien, erityisesti koboltin, tuottajista. Se tuottaa yli 60 % maailman koboltista, joka on tärkeä sähköautojen akkujen raaka-aine.

Ja kaiken tämän koboltin kaivaa lapsiorjat ilman minkäänlaisia suojavarusteita, hengenvaarallisissa olosuhteissa. Herätys sähköpelle: SINÄ olet syyllinen tähän kammottavaan lasten kärsimykseen. Lopeta se Jeesuksen esittäminen ja ota vastuu teoistasi.

Anonyymi

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus, ja asiallinen verrattuna tähän ketjuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus, ja asiallinen verrattuna tähän ketjuun.

    Samoin kuin tämä:
    Anonyymi: "Haminan akkumateriaalitehdas aikoo päästää vuorokaudessa 300 tonnia puhdistamatonta sulfaattia mereen. Todella vihreää. Ainakin merivesi kun sitä muutamakin vuosi jatketaan." – Tuo on niin rikollista bisnestä, ettei huvittaisi enää neuvotella edes raja-arvoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Anteeksi. Käytin sanaa "rikollinen" harkitsemattomasti. Kuohuttavaa on päinvastoin toiminnan laillisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Anteeksi. Käytin sanaa "rikollinen" harkitsemattomasti. Kuohuttavaa on päinvastoin toiminnan laillisuus.

    Myöhäistä. IP-osoitteesi jäljitetään ja joudut oikeuteen laillisen liiketoiminnan haittaamisesta törkeällä syytöksellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Myöhäistä. IP-osoitteesi jäljitetään ja joudut oikeuteen laillisen liiketoiminnan haittaamisesta törkeällä syytöksellä.

    Auts.

    Äänestä

Hallitus on säätämässä lakia, joka sallisi akku- ja kaivoshankkeille poikkeuksia ympäristötavoitteista.

Lakiesityksessä perustellaan, että vaikutukset vesistöihin olisivat vähäisiä ja paikallisia.

Dani Widjaja on työskennellyt Indonesiassa vastuutehtävissä kahdessa kaivosteollisuusyrityksessä, joita syytetään paikallisista ympäristövahingoista. Nyt hän johtaa Haminan tehdasta, jonka pelätään vahingoittavan itärannikon kalakantoja.

Lähteet:

https://yle.fi/a/74-20121184

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/haminan-akkutehtaan-johtajan-taustalla-syytoksia-ymparistotuhoista-indonesiassa-nain-han-vastaa/9091412

Äänestä
  • Ainakaan yllätyksiä ei ole luvassa, vaan vakaalla ja ennakoitavalla asiantuntemuksella edetään.

    Äänestä

  • "Sääntelyn epäselvyys" tarkoittanee ikäviä aloitteita törkyteollisuuden "business as usual" -ennakko-odotuksia vastaan.

    Äänestä

Allekirjoittakaa. Jakakaa somessa. Kertokaa sukulaisille, ystäville, tutuille, satunnaisille vastaantulijoille.

Äänestä

Vesihiisi kostaa.

Äänestä

Vesistöjen suojelu on aloitteen tavoite. Onpa kantasi Vihreään siirtymään myönteinen tai torjuva, skeptinen tai toiveikas, allekirjoita aloite akkuteollisuuden päästörajoille, joita hallituksen esityksestä ollaan jopa lieventämässä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462

Äänestä
  • Think globally, act locally -periaate on kääntynyt muotoon: Think globalist. Destroy locality.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Think globally, act locally -periaate on kääntynyt muotoon: Think globalist. Destroy locality.

    Akkuteollisuus tuotantoketjuineen kestää kaikkein vähiten globaalia tarkastelua.

    Äänestä

  • Catolicus: ilmastonmuutosdenialisteista elokapinallisiin. Todellinen joukkoliike

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Akkuteollisuus tuotantoketjuineen kestää kaikkein vähiten globaalia tarkastelua.

    Paikallisen ekosysteemin tuhoamisella on aina laajempia seurauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Paikallisen ekosysteemin tuhoamisella on aina laajempia seurauksia.

    Elinkeinoja tuhoutuu ja tuhotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Elinkeinoja tuhoutuu ja tuhotaan.

    Search and destroy.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Ylen anti samaan aiheeseen:

    Oikeus tiukensi Haminan akkumateriaalitehtaan jätevesimääräyksiä – kiinalaiset hylkäsivät jo koko hankkeen

    https://yle.fi/a/74-20156201

    "Ei oikeutta maassa saa, / Ken itse sit’ ei hanki.” – Kaarlo Kramsu: Ilkka

    Eikä aina silloinkaan.

    Äänestä

46 478 allekirjoitusta. 27. toukokuuta mennessä 50 000? Loppukiri toivottavasti tuottaa tulosta

Äänestä
  • Jollei muuta keksi tämän aloitteen pitämiseksi näkyvillä Suomi24-keskusteluissa, voi aina välillä ilmoittaa allekirjoitusten lukumäärään tällä hetkellä: 46 544.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Jollei muuta keksi tämän aloitteen pitämiseksi näkyvillä Suomi24-keskusteluissa, voi aina välillä ilmoittaa allekirjoitusten lukumäärään tällä hetkellä: 46 544.

    Tarvittava määrä allekirjoituksia on jo koossa, mutta kampanja jatkuu. Eduskunta on nimittäin kansalaisaloitteiden hautauurna.

    Äänestä

Allekirjoitin aloitteen. Sulfaattien ja ksantaattien raja-arvoista en tiedä mitään, mutta herrojen metkut haistan: Akkuteollisuus ry lobbaa röyhkeästi jopa laskeakseen vesistöjen suojelun normeja nykyisestä.

Äänestä
  • Suuren kusetuksen tässä haistaa maallikkokin.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Suuren kusetuksen tässä haistaa maallikkokin.

    Ei tunnisteta kansainvälisissä testeissä: siinä se muistuttaa norjalaista hiihtovalmennusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Ei tunnisteta kansainvälisissä testeissä: siinä se muistuttaa norjalaista hiihtovalmennusta.

    Mitä enemmän Pisa-tulokset sukeltavat, sitä onnellisempi on kansa. Tieto lisää tuskaa.

    Äänestä

48 000 allekirjoitusta. 27.5. saakka aikaa kerätä täydet 50 000. Loppukiri toivottavasti jatkuu.

Äänestä

Vesistöjen pilaaminen noudattaa EU:n ja Suomen ympäristöministeriön "do no significant harm" -periaatetta:

EU:n kestävän rahoituksen taksonomia-sääntely luo kriteeristön sille, millainen liiketoiminta on ympäristön ja luonnon kannalta kestävää. Taksonomialla ohjataan rahoitusta kestäviin kohteisiin ja edistetään siten vihreää siirtymää ja EU:n ympäristötavoitteiden saavuttamista.

Taksonomiaan sisältyy ”do no significant harm” eli DNSH-periaate. Se tarkoittaa, että esimerkiksi päästöjä vähennettäessä ei samalla aiheuteta haittaa toisille ympäristötavoitteille. Suomessa periaate on käytössä Euroopan elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) investointien ja uudistusten valmistelussa sekä niiden toimeenpanossa ja seurannassa. Periaate on myös osa eräiden vihreän siirtymän hankkeiden lupamenettelyjen etusijasääntelyä.

https://ym.fi/mita-on-vihrea-siirtyma

Äänestä

Korjaus otsikkoon: Suomen vesistöistä EI saa tehdä vihreän siirtymän kaatopaikkoja.

Äänestä
  • Nimet koossa, mutta kampanja jatkuu. Eduskuntahan on hyvien aloitteiden kaatopaikka – tai hauta. Sovinnaisemmin sanottuna kansalaisaloitteiden käsittelyn lopputulos on yleensä aika huono.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vihreä siirtymä pilaa Suomen vesistöt, ellei haitallisille aineille ole selkeitä rajoja jätevesipäästöissä.

Suomeen on syntymässä uutta ja entistä suurempaa Vihreän siirtymän teollisuutta, joiden vaikutukset vesistöihin ovat merkittävät. Jätevesipäästöjä aiheuttavat erityisesti akkumateriaalitehtaat ja metallimalmikaivokset. Suomen lainsäädäntö ei ole ajan tasalla. Tästä seuraa haitallisia ympäristövaikutuksia ja vesien tilan heikentymistä. Selkeät raja-arvot jätevesissä ovat kaikkien etu. Reunaehdot selkeyttävät myös kaivos- ja akkuteollisuuden päätöksiä aloittaa liiketoiminta Suomessa. Lainsäädännöstä puuttuu jätevesipäästöjen osalta keskeisiä haitta-aineiden raja-arvoja. Raja-arvot tarvitaan sulfaatille ja ksantaateille. Sulfaatin raja-arvo tulee olla erikseen sisävesille ja murtovedelle. Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista on vuodelta 2006, joten asetus liitteineen tulee päivittää pikimmiten.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu