Tuusulan kunnanvaltuusto äänesti maanantain kokouksessaan pormestari Kalle Ikkelän (kok) luottamuksesta.
Valtuusto päätti äänin 35–16, ettei pormestari nauti sen luottamusta. Pormestarin toimikausi päättyy heti.
Aiemmin pormestarin epäluottamusta arvioinut tilapäinen valiokunta katsoi, että pormestari oli epäonnistunut poliittisessa johtamisessa. Valiokunnan perusteluiden mukaan Ikkelä käyttäytyi joissain tilanteissa ”epäsovinnaisesti”. Hänen nähtiin esimerkiksi puuttuneen liiallisesti kaavoitukseen.
Uusi pormestari valitaan valtuustokauden vaihtuessa kesäkuussa 2025. Valtuusto päätti yksimielisesti, että pormestarina toimii Lilli Salmi (kok) seuraavan pormestarin valintaan asti.
Kyllä dynaamiseen kuntaan tarvitaan ihan ammattijohtaja, Ikkelä tuli Sjöblomien tukemana, ilman mitään kunnan johtoon tarvittavaa koulutusta tai kokemusta.
Mutta nyt siis jatketaan pormestarisysteemillä - valitettavasti.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvää toimintaa, vähän liian myöhään tosi! Ikkelä on Juhanin pikku juoksupoika.
Kaikkihan me muutkin Exän perheen mukaan juostaan. :D
Tuusulasta voidaan kerrankin puhua dynaamisena mutta joukkoon joka ei ole aiemmin saanut mitään aikaan iski kateus kun joku muu osaakin tehdä…
Ulos
Ulos
💩💩💩
Ulos. Kokoomus nyt muutenkin on sikamaisin puolue, jolle tavallinen duunari on pelkkä kulupiikki. Sen verran voi itse kukin seurata politiikkaa.
Heti ulos
Onneksi opetus puolen pomo ei ole Kokoomuslainen. Hän on hyvä valinta. Saadaan rehtorit ruotuun.
Uusi pormestari onkin sit vanhan koulukunnan kokoomuslainen nepotisti. Onnea meille.
Demokratia ei kaipaa pörmestaria.
Jep, mielummin ihan kunnon kuntahallinnon ammattilainen kehiin!
Mutta annetaan nyt jonkin aikaa työrauhaan Mellinille ja katsotaan mihin hän kykenee ja onko hän kuinka paljon Sjöblomien lieassa - vaiko lainkaan?