https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/d2a51f84-d541-44a8-9555-ce9019c8dde6?ref=ampparit:097b
Kyseessä uskotaan olevan kartellin johtajamaiden tapa rangaista kumppaneita, jotka ovat tuottaneet liian paljon raakaöljyä. Opec+ on pitkään ollut sillä linjalla, että tuotantoa rajoitetaan, jotta hinnat saadaan pidettyä korkealla. Jos yksittäinen maa myy paljon ja kalliilla silloin, kun muut rajoittavat tuotantoaan, kartellin perusidea murenee.
Bloombergin lähteiden mukaan Saudi-Arabia kyllästyi Kazakstanin ja Irakin ylituotantoon ja nyt kartellirikkureita läksytetään polkemalla hintoja. Näyttäisi kuitenkin siltä, että ylituottajien tavat eivät ole parantuneet. Ainakaan vielä.
Siinä, missä Irak jotakuinkin pyrkii noudattamaan kartellin ohjeita, Kazakstan on porannut öljyä niin että tuntuu. Maaliskuussa mustaa kultaa pumpattiin Kazakstanissa 422 000 barrelia päivässä yli sovitun määrän. Huhtikuussa Kazakstanin pumppaamat öljymäärät supistuivat, mutta olivat silti yli sovitun rajan.
Lisäksi raakaöljyn alennusmyynnit hyödyttävät Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen välejä. Vaikka Yhdysvaltojen kysynnän öljylle odotetaan laskevan, on maan presidentti Donald Trump silti penännyt raakaöljylle matalampaa hintaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerro nyt miksi vetyautoja ei saada kaupaksi missään maassa? Oli sitten vähän tai paljon vetytankkausasemia...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17679482/miksi-vetytankkausverkoston-maissa-vetyautot-ei-mene-kaupaksi
Minkä todellisen ongelman vetyauto ratkaisee muihin käyttövoimiin verrattuna? Tätä olen kysynyt MONTA KERTAA eikä siihen suostuta vastaamaan uskottavasti. Kun ei mitään ongelmaa oikeasti 80 000e vetyautot ratkaise, niin ei niitä saada juurikaan myöskään kaupaksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17234958/minka-ongelman-vetyautot-ratkaisee-tulevaisuuden-autoilussa
Toisinsanoen vetyautojen kannattaminen on oikeasti vain vetypropaganda huijausta kun ei voida sietää sähköautoja.
Viimeiseen 20 vuoteen ei ole onnistuttu myymään vetyautoja useista yrityksistä huolimatta, jolloin vetyautokanta monessa maassa on sitkeästi pyöreästi 0,0%. Jotkut ovat pahasti pettyneitä vetyautoiluun että ovat nostaneet ryhmäoikeuskanteen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18898798/vetyfanit-valehtelevat-sinulle-ja-houkuttelevat-vetyansaan-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18531011/vetyautojen-ostajat-kokeneet-tulleensa-huijatuksi-ja-nostaneet-oikeuskanteen-
PIETARIN TROLLITEHTAAN AVAUS KUTEN N 90 % KAIKESTA ! ! ÄLÄ KOMMENTOI ! !
pohjoismaat yhdessä
Errol.