Yle.fi: Vastuulääkäri Tampereen vatsatautiepidemiasta: ”Ei tällainen ole tavallista”
Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta hoitajilta otetaan yksi kakkanäyte. Loiset kuitenkin erittyvät eri aikaan - eri päivinä. Mm. monilla saattaa olla entamoeba histolytica ameeba suolistossaan ilman oireita. Sen sijaan suomalaiselle se voi aiheuttaa vatsataudin.
Sinne vaan hankkimaan ulkomaalaisia hoitajia, vaikka heitä on Suomessakin työttömänä n. 6000 pienten paikkojen sulkemisen vuoksi.
Kyllä nykyhallitus osaa sössiä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.