Eipäs tulekaan tuulivoimaa. Ainakaan tuolle sijainnille.
Perussuomalaiset puolue sai aikaan sen, että enää ei tuulivoimaa rakennetakaan ihmisiä kiusaamaan ja kiinteistöjen arvoja romahduttamaan.
Perussuomalaiset puolue sai aikaan sen, että enää ei tuulivoimaa rakennetakaan ihmisiä kiusaamaan ja kiinteistöjen arvoja romahduttamaan.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Hieno homma, jos tieto pitää paikkansa.
Näin on pitää olla etäisyys kiinteistöihin 10 x myllyn korkeus!!
Aika vähän se 10 kertainenkin on.
etäisyys kiinteistöihin
Etäisyys ASUINkiinteistöihin.
Itse asiassa loma-asuntojen kohdalla ollaan tarkempia tuossa kuin asuinkiinteistöissä, koska loma-asunnoilta ihmiset hakevat rauhaa. Siksi loma-asuntojen suhteen ollaan tiukempia tuossa.
Eikö työtätekevänkin pitäisi saada nukkua yönsä rauhassa?
Tuulivoima haittaa hereilläoloelämää. Ja kyllä näin on päättäjät päättäneet.
"Erityisesti koitamme välttää aiheuttamasta haittaa vapaa-ajan asunnoille"
Ja syyhän on selvä. Jos sä asut kaupungin mekkalassa ja hankit mökin jostakin korvesta, niin kyllähän sä rauhaa siinä haluat.
Kyllä! Ehdottomasti! Jokaisella halukkaalla, syitä perustelematta pitäisi olla oikeus rauhaan.
Yleensähän tuulimyllyt nimen omaan rakennetaan seuduille, jossa 90% kiinteistöistä on vapaa-ajan asuntoja.
Kukaan ei mökkiä osta tai rakenna Kuhmoisiin niin kauan kuin tämä tuulivoimala-asia on ajankohtainen. Tietäkää se Kuhmoisissa. Perheellämme vaakakuppi kahden kunnan välillä mökkiostoissa kääntyi sen toisen hyväksi, mihin ei tuulivoimaa ole kaavailtu.
Terve menoa. Hyvä näin. Kyllä täällä mökit ja mökkitontin menee aina kaupaksi. Saadaan tilalle todennäköisesti kehitysmyönteinen henkilö.
Ajattelutapojaan voisi joskus pysähtyä miettimään.
Ei kai kukaan voi kiistää luonnon ja
historian positiivista vaikutusta
Kuhmoisille ja käänteisesti näiden
arvojen tuhoamisen aiheuttamaa
negatiivista vaikutusta asukkaille
ja kuntatalouteen
Tämä paras uutinen aikoihin Kuhmoisille!
Wind power out, Korhonen Trade Museum in, it's the best decision for the people of Kuhmoinen.
Speak finnish.
Tuulivoima ulos, Korhosen kappamuseo sisään, se on paras päätös kuhmoislaisille.
Lopettele jo tai pysttele hiljalleen siellä omassa pimenemässä ja hiipuvassa osiossasi..
Miks aina sulla tuo kauhian kiivas lopetushalu
hyvälle asialle? Kerroppa se!
Eiköhän tuo yksi ikuisuus-teema saman aiheen ympärillä riitä, pysyttele siellä vaikka yksin kirjoitellaksesi, äläkä häiriköi ja sotke muita osioita niihin asiaankuulumattomilla ja jo kuopatuilla kauppamuseo-höperöinneilläsi.
Mikä olet kieltämään muiden mielipiteen ilmaisun ja minkä vuoksi koet tämäm museoasian hautaamisen niin mahdottoman tärkeänä, että jaksat suorittaa palstoilla jatkuvaa valvontaa?
Entä helpottaako oloasi että yrität takoa mielikuvaa vain yhden henkilön mielipiteistä tässä koko Kuhmoista suuresti koskevassa asiassa?
Ystävällisin kevätterveisin yksi monista museon puolesta!
Juurikin näin. Tämä museoasia, vaikka se nousi taas aiheeksi tässäkin keskusteluketjussa, aihetta seurataan hyvin laajasti. Ihmetystä herättää äärettömän töykeä käytös niitä kohtaan, jotka näkevät kauppamuseon tuovan kuntaan positiivista mahdollisuutta ja hyvinvointia.
On vaikea ymmärtää hyökkäävän käytöksen syynä muun kuin sen, että henkilö / henkilöt haluavat haudata aiheen haukkumalla höperöimiseksi. Syynä ilmeisesti omat pelot.
Sanon vain; jatkakaa samaan malliin omassa osiossanne maailman loppuun asti, miksi samaa asiaa pitää yrittää väkisin syöttää joka ainoaan muuhun aihepiiriin. Ei mitään muuta enää tästä ikivanhasta aiheesta 👋
Eikö siinä käynyt peräti niin, että kunnanhallituksen jäsen Mäkinen osti pilkkahintaan Muistolan kiinteistön itselleen. Osa museoirtaimesta jäi kiinteistölle. Osa siirrettiin Kuhmoisten kirjastoon, mistä se vuosien mittaan on kadonnut.
Syynä se, että tulet pilaamaan hyvät keskustelut. Emme rajoita puhetta, ohjaamme sen oikeaan paikkaan. Ne jotka haluavat lukea museoista, voivat tulla sinun pitämään keskusteluun. Jätä muut keskustelut rauhaan
L O P E T A 😱🤯🤬
Se osio, jossa museoasiaa on vuosien ajan kommentoitu. Kommentointi on suljettu. Ei tarvitse jatkaa maailman loppuun asti. Asia loppuun käsitelty !
Oho ! Taasko näin ?
Julkaisethan nimesi ja saamasi valtuutuksen, sillä onhan kansalaisilla oikeus tietää kuka Kuhmoisista aidosti johtaa!
Mikä on se Salainen palvelu joka
päättää mistä asioista Kuhmoisissa saa mielipiteensä ilmaista?
Nyt nimiä pöytään!
Tätä menoa on katseltu aivan riittämiin.
"Nyt nimiä pöytään!
Tätä menoa on katseltu aivan riittämiin."
Nimet löytyy alla olevasta linkistä
https://www.kuhmoinen.fi/kunta ja hallinto/päätöksenteko/valtuusto/
Täältäkin jo poistumaa 1 kpl ?
Perustuslaki. Miksi se ei toimi Kuhmoisissa?
12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.
Se ei toimi siksi että todellinen valta on jossakin salaisessa bunkkerissa.
Eikä suuri yleisö saa tietoonsa johtajan henkilöllisyyttä, ei edes apumiehistä / -naisista anneta tietoa.
"Se ei toimi siksi että todellinen valta on jossakin salaisessa bunkkerissa.
Eikä suuri yleisö saa tietoonsa johtajan henkilöllisyyttä, ei edes apumiehistä / -naisista anneta tietoa"
Oho !! Miten perustelet tuollaisen väitteen.
"Oho !! Miten perustelet tuollaisen väitteen.'
Ainakin minä näen tilanteen lukea tämänkin palstan kommenteista.
Onhan täälläkin esiintyvät nimettömät komennot melkoisia, mutta kun valta ulottuu palstojen poistoon ja kommentointien sulkuun, eikä hänen henkilöllisyyttään ' kukaan" tiedä.
Eikä tämänlaatuinen toiminta 2000 luvun Suomessa ole laitonta?
Kyllä näin voidaan asia nähdä ja tulkita, kuten kirjoitat. Sananvapautta ei ole. Sitä rajoitetaan.
Yle apuun!
Ei Yle mitään auta.
Oma apu, paras apu.
https://www.youtube.com/watch?v=Mzof4w4r0-I
Kuhmosten Kupla ei puhkee omin voimin.
Tuo kauppamuseo asia on normaalin järjen käsittämätön.
Totuus on peitelty sensuurilla, jollainen on Suomessa lailla kielletty, mutta Kuhmoisissa sitä käytetään sumeilematta.
Väärä keskustelu. Ei kiinnosta
Ei kiinnosta - näinköhän?
Jos asia olisi kiinnostamaton, minkä tähden palstat täytyisi sulkea ja keskustelut museosta estää?
Nähkää viimeinkin Kuhmoisten etu ja eläkää rakentaen kestävää tulevaisuutta, kunnioittamalla elämää, luontoa ja historiaanne!
Perussuomalaiset siis valtakunnantasolla toim. huom.
Eks kyys mi ?
Ei tule tuulivoimaa Karijärvelle, koska budjettiriihessä tehtiin esitys lakisääteisistä etäisyyksistä tuulivoimasta asutukseen.
Näin on. Kiitos perussuomalaiset. Pienen ihmisen asialla vaikka kokoomus koittaa vängätä vastaan.
Eipä taida kuulua budjettiriihen päätoksiin tuollainen?!
Vai voiko, Kuhmoisissa?
Kuhmoisissa kaikki muut olivat syyskuussa 2024 Karijärven kaavoitusaloitteen takana, paitsi Avoin Kuhmoinen/Osmo Puukila, joka jätti eriävän mielipiteen.
Mutta tämähän aloitti koko tuulivoima helvetin
Olisko kumminkin ollut puoliväliriihi ja muutokset tehty Alueidenkäyttölakiin?
Aloitteessa tuulivoimasta lukee kohdat.
Kuuntalaisten mielipidettä tulee kuunneella ja kunnioittaa.
Turvaetäisyydet asumuksiin tulee säilyttää. Samaan asian on nyt myös maan hallitus herännyt.
Kannattaa olla hereillä ja kuunnella mitä maailmalla tapahtuu.
Koskahan toi ylläpito herää.Kuhmoinen ei kuulu Keski-Suomeen vaan nykyään Pirkanmaahan.
Kysytty on eräitäkin kertoja. Ei vaan tapahdu.
Ei ehkä ole se suurin ongelma meillä.
Kuhmoisten kummallisuuksia vain ...
Voihan sitä jonnekin tullakin vielä. Ikonen vaan ei omia kaavailujaan tehdessään ottanut huomioon, että nykyisten myllyjen korkeudet ja tehot ovat aivan eri kuin mitä hän kunnalle tekemässään kartoituksessa oli sommitellut.
Nyt on moderaattorilla taas huono päivä: kaksi viestiä poistettu tästä ketjusta
Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu
Kuhmoisissa demokratian horjuminen on lakannut kauan sitten. Se on kaatunut ja kuopattu.
Ei ole sattumaa, että aina ensimmäiseksi diktaattorit rajoittavat sananvapautta
Se on varmin tie saada kansa vakuutuneeksi diktaattorin antamasta tiedosta.