Uusi tuttavuus

Juttelin erään ihmisen kanssa parina päivänä, hän halasikin ja nyt kaipaan häntä jatkuvasti.
Hän on helposti pidettävä, ulospäin suuntautunut ja aktiivinen ihminen, jolla varmasti seuraa riittää.
Ehkä jos jossain törmätään, voidaan vähän taas jutella, vaikka toisaalta epäilyttää edes tervehtiä.. en ole varma mitä hän minusta ajattelee. Jos jossain häntä näkee, pitää kai mennä vain hänen näköpiiriin ja katsoa miten reagoi.. jatkossa voi olla sitten helpompi itselläkin lähestyä, jos hyvin käy.
Raskasta tämmöinen. Toisaalta oli mukava kokemus ja mielellään muistelee tätä ihmistä, toisaalta taas olisi ollut helpompi jatkaa yksin ilman tätä kokemusta, joka sen hyvien puolien lisäksi vain selvästi lisää kelpaamattomuuden ja yksinäisyyden kokemusta, mikä tuntuu kipuna sydämessä, aiemmin nykyistä selvästi harvemmin.
Haluaisin toisaalta avautua yksinäisyydestäni jollekin tuollaiselle ihmiselle ja katsoa mitä siitä seuraa, mutta kun ei tiedä miten toinen suhtautuu ja pelkään sitä.. kokeeko minut sitten taakaksi, vai sattuiko juuri sopiva ihminen kohdalle ja siitä voisi seurata hyviä asioita.
Yksinäisyydestä kertominen tuntuu vaikealta ja tuntuu helposti, että vain toiset pitkäaikaisyksinäiset voivat oikealla tavalla ymmärtää, eikä syntyisi niin helposti ennakkoluuloja. Jos kerron normaalia elämää viettäneelle totuuden yksinäisyydestä, niin ennakko-oletukseni on, että mielikuvat minusta huononevat ja tipun jossain ”arvoasteikossa” selvästi. En kehtaisi millään kertoa tuollekaan ihmiselle kuinka kauan aikaa edellisestä halauksesta on.. tuntuu, että se olisi hänelle liikaa ja enemmän omaksi vahingokseni.
3308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt jo olen vähän toisissa ajatuksissa.. tottakai voin kohdatessa jossain tervehtiä ja jutella hetken, jos keskustelua syntyy. Eri asia, jos pyrkisin vartavasten tapaamaan häntä. Ajatus siitä, että ajattelen hänen puolestaan, että se oli siinä ja en voisi suoraan tervehtiä ja katsoa syntyykö keskustelua tuntuu älyttömältä, mutta sitä se yksinäisyys ja huono itsetunto teettää. Toisena päivänäkin, kun juteltiin, silloinkin hänet nähdessäni menin näköpiiriin ja odotin, että hän huomaa minut ja lähestyy halutessaan, enkä mennyt itse suoraan hänen luokseen.

Äänestä
  • No, huomasko sut?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    No, huomasko sut?

    Joo, kun se oli tuo toinen kerta, kun juteltiin.
    Heti kun huomasi, tuli luokse.
    Ensi kerralla toimin toisin.
    Olin kirjoittamassa tähän pidemmästi, mutta viesti katosi ennen kopiointia..
    no, katsotaan myöhemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Juttelin erään ihmisen kanssa parina päivänä, hän halasikin ja nyt kaipaan häntä jatkuvasti.
Hän on helposti pidettävä, ulospäin suuntautunut ja aktiivinen ihminen, jolla varmasti seuraa riittää.
Ehkä jos jossain törmätään, voidaan vähän taas jutella, vaikka toisaalta epäilyttää edes tervehtiä.. en ole varma mitä hän minusta ajattelee. Jos jossain häntä näkee, pitää kai mennä vain hänen näköpiiriin ja katsoa miten reagoi.. jatkossa voi olla sitten helpompi itselläkin lähestyä, jos hyvin käy.
Raskasta tämmöinen. Toisaalta oli mukava kokemus ja mielellään muistelee tätä ihmistä, toisaalta taas olisi ollut helpompi jatkaa yksin ilman tätä kokemusta, joka sen hyvien puolien lisäksi vain selvästi lisää kelpaamattomuuden ja yksinäisyyden kokemusta, mikä tuntuu kipuna sydämessä, aiemmin nykyistä selvästi harvemmin.
Haluaisin toisaalta avautua yksinäisyydestäni jollekin tuollaiselle ihmiselle ja katsoa mitä siitä seuraa, mutta kun ei tiedä miten toinen suhtautuu ja pelkään sitä.. kokeeko minut sitten taakaksi, vai sattuiko juuri sopiva ihminen kohdalle ja siitä voisi seurata hyviä asioita.
Yksinäisyydestä kertominen tuntuu vaikealta ja tuntuu helposti, että vain toiset pitkäaikaisyksinäiset voivat oikealla tavalla ymmärtää, eikä syntyisi niin helposti ennakkoluuloja. Jos kerron normaalia elämää viettäneelle totuuden yksinäisyydestä, niin ennakko-oletukseni on, että mielikuvat minusta huononevat ja tipun jossain ”arvoasteikossa” selvästi. En kehtaisi millään kertoa tuollekaan ihmiselle kuinka kauan aikaa edellisestä halauksesta on.. tuntuu, että se olisi hänelle liikaa ja enemmän omaksi vahingokseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu