Nyt iski kamala nostalgia päälle ja olen etsinyt yhtä kirjaa, jonka luin joskus ala-asteella, mutta en muista yhtään minkä niminen olisi ollut. Kansi oli jotenkin vihreän sävyinen, siinä oli muistaakseni tyttö, jonka hiukset olivat sateenkaaren väriset.. Kirja kertoi jostain tytöstä, joka löysi jonkun reitin johonkin toiseen maailmaan, tie sinne meni jotenkin kahden vuoren (?) välistä ja ihminen muuttui pieneksi päästäkseen siihen toiseen paikkaan. Tytön läheiset eivät oikein pitäneet tämän seikkailuista, ko. paikkaa pidettiin jostain syytä vaarallisena, josta ei ehkä olisi välttämättä päässyt pois. Täällä paikassa tyttö ystävystyi mm. jonkun pojan kanssa joka esitteli paikkoja ja kalasteli jonkun veden äärellä aina tytön tullessa..(ehkä) En muista mikä mahtoi olla kirjan juju, mutta olisin ikuisesti kiitollinen jos joku muistaisi tämänlaisen kirjan ja kertoisi minulle, vaikka en tainnut osata kuvata mitenkään riittävän selvästi..
tietöökö kukaan!!
jepulis
4537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensimmäinen kirja, joka minulle tuli päähän oli Aila Meriluodon kirja nimeltään 'Vihreä Tukka', vuodelta 1982. Kuvauksesi kyllä poikkeaa kirjan tapahtumista/juonesta, mutta kuten sanoin, tämä kirja tuli mieleen.
En muista millainen kansi tässä kirjassa on, mutta muista nähneeni kuvaustasi vastaavan kirjan kansineen kirjastossa...en vaan saa päähäni oliko kyseessä tämä Meriluodon kirja vai joku toinen.
Vihreä tukka kertoo Eintel nimisestä tytöstä joka on erilainen kuin muut - hänellä on vihreä tukka. Eintelin mummu varoittaa häntä näkemästä, puhumasta ja kuulemasta liikoja, hän jopa värjää Eintelin hiukset piilottaakseen tytön.
En muista kirjasta itsekään hirveästi koska siitä on vuosia kun sen luin. Kirjassa on kuitenkin mm. hahmoja nimeltä Aind-Too, Rauk ja Koona.
Tuli mieleen että voisitko tarkoittaa salainen puutarha? Tai jotain narnia seikkailua tai liisa ihmemaassa kirjaa?
... mutta voit lukea edes lohduksi, jos hakemaasi ei kukaan keksi. Eli Astrid Lindgrenin Kultasiskoni-kirja, jossa päähenkilö löytää uuden maailman ruusupensaan kautta.
Aivan ihana kirja, jollet ole sattunut tutustumaan. Itselleni muisto lapsuudesta, edelleen pakko lukea säännöllisin väliajoin...
Kaunista syksyä ja onnea kirjan etsintään.
Else Lassilan Hyväntuulenlaakso