Suomen väkiluku on käytännössä lakannut kasvamasta

Tässä mielenkiintoinen tilasto, joka vaikuttaa myös kirkkoonkuuluvuusprosenttiin: https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vamuu/statfin_vamuu_pxt_11lj.px/table/tableViewLayout1/

Lähes koko vuoden 2024 ajan Suomen väkiluku kasvoi usealla tuhannella joka kuukausi. Marraskuussa tapahtui käänne, sillä siitä lähtien väkiluku on kasvanut keskimäärin vain muutamalla sadalla kuukausittain. Jos tämä trendi jatkuu, kirkkoonkuuluvuusprosentti ei tule laskemaan yhtä nopeasti kuin viime vuosina. Toisaalta kirkolle ei riitä yhtä paljon potentiaalisia uusia jäseniä.

Veikkaisin, että tämä johtuu siitä, että pakolaisvirta Ukrainasta ei ole yhtä suuri kuin aiemmin, mutta en ole varma.
5323
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kylmä pohjoinen, arktinen maa ei elätä suuria massaoja.
Suomen väestön tulisi olla maltillinen.
Ei siis tarvita suurta väestön kasvua.
Elämä kylmässä maassa vaatii liikaa energiaa,
ja viljely on rajoittunut pitkän talven vuoksi.

Äänestä
  • Kyllä samoilla leveysasteilla on muissa maissa enemmän väkeä ja suurempi väestöntiheys kuin Suomessa, ja ihan hyvin itsensä elättävät. Periaatteessa olen toki samaa mieltä, väestömäärät pitäisi joka puolella maailmaa saada alas. Mutta tämä keskustelu sopii paremmin toisille palstoille, tahdoin vain tuoda tämän väestönkasvun sakkaamisen esille tässä kontekstissa eli kun lasketaan kirkon jäsenosuutta. Moni miettii vain kirkon putoavaa jäsenmäärää unohtaen kokonaan, että Suomen väkiluvun kehityskin vaikuttaa oleellisesti asiaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä samoilla leveysasteilla on muissa maissa enemmän väkeä ja suurempi väestöntiheys kuin Suomessa, ja ihan hyvin itsensä elättävät. Periaatteessa olen toki samaa mieltä, väestömäärät pitäisi joka puolella maailmaa saada alas. Mutta tämä keskustelu sopii paremmin toisille palstoille, tahdoin vain tuoda tämän väestönkasvun sakkaamisen esille tässä kontekstissa eli kun lasketaan kirkon jäsenosuutta. Moni miettii vain kirkon putoavaa jäsenmäärää unohtaen kokonaan, että Suomen väkiluvun kehityskin vaikuttaa oleellisesti asiaan.

    "Kyllä samoilla leveysasteilla on muissa maissa enemmän väkeä ja suurempi väestöntiheys kuin Suomessa, ja ihan hyvin itsensä elättävät"

    Mitä maita tarkoitat.
    Jaksatko vastata.

    BKT (2016)
    – yhteensä 238,6 mrd. USD (sijalla 35)
    – per asukas 43 482 USD (sijalla 21)

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    "Kyllä samoilla leveysasteilla on muissa maissa enemmän väkeä ja suurempi väestöntiheys kuin Suomessa, ja ihan hyvin itsensä elättävät"

    Mitä maita tarkoitat.
    Jaksatko vastata.

    BKT (2016)
    – yhteensä 238,6 mrd. USD (sijalla 35)
    – per asukas 43 482 USD (sijalla 21)

    No voi hyvä ihme, kai nyt perusjärjellä pitäisi pystyä nimeämään muut Pohjoismaat, Kanadan, Jenkkien pohjoisosien kaupungit... Hyvin menee, vaikka on kylmä eikä yhtä paljon väkeä kuin etelämmissä kaupungeissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä samoilla leveysasteilla on muissa maissa enemmän väkeä ja suurempi väestöntiheys kuin Suomessa, ja ihan hyvin itsensä elättävät. Periaatteessa olen toki samaa mieltä, väestömäärät pitäisi joka puolella maailmaa saada alas. Mutta tämä keskustelu sopii paremmin toisille palstoille, tahdoin vain tuoda tämän väestönkasvun sakkaamisen esille tässä kontekstissa eli kun lasketaan kirkon jäsenosuutta. Moni miettii vain kirkon putoavaa jäsenmäärää unohtaen kokonaan, että Suomen väkiluvun kehityskin vaikuttaa oleellisesti asiaan.

    >> Kyllä samoilla leveysasteilla on muissa maissa enemmän väkeä ja suurempi väestöntiheys kuin Suomessa,

    Suomen väentiheys on 18,3 as/km². Samoilla leveysasteilla Alaskssa on 0,5 as/km², Yukonissa 0,08 as/km², Luotesterritorioissa 0,04 as/km² ja Nunavutissa 0,02 as/km².

    Ruotsin väentiheys on 23,4 as/km², mutta suurin osa asuu Suomea etelämpänä. Jos nämä jätetään laskuista, väentiheys on alle puolet Suomesta.

    Norjan väentiheys on 14,5 as/km², ja n. 12 as/km², jos mukaan ei oteta Suomea etelämpänä olevia alueita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tässä mielenkiintoinen tilasto, joka vaikuttaa myös kirkkoonkuuluvuusprosenttiin: https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vamuu/statfin_vamuu_pxt_11lj.px/table/tableViewLayout1/

Lähes koko vuoden 2024 ajan Suomen väkiluku kasvoi usealla tuhannella joka kuukausi. Marraskuussa tapahtui käänne, sillä siitä lähtien väkiluku on kasvanut keskimäärin vain muutamalla sadalla kuukausittain. Jos tämä trendi jatkuu, kirkkoonkuuluvuusprosentti ei tule laskemaan yhtä nopeasti kuin viime vuosina. Toisaalta kirkolle ei riitä yhtä paljon potentiaalisia uusia jäseniä.

Veikkaisin, että tämä johtuu siitä, että pakolaisvirta Ukrainasta ei ole yhtä suuri kuin aiemmin, mutta en ole varma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu