Ajatuksissa perustaa uusi radiokanava

Mitä olisitte mieltä seuraavasta radiokanava konseptista. Mukaavaa pientä rupattelua aamulla, päivällä ja iltapäivällä juontajan johdolla musiikin lomassa. Musiikissa tulisi helposti kuuneltava Mixi 90-luvun pop hittejä aina tähän päivään asti. Kanavan nimeksi kaavailen Radio Mixi.

Olisko hyvä konsepti?
761011
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Olisi ihan paras. Uppoaa ihan kaikkiin. Esikuvana voi käyttää popfmämmää ja suomipoppia sekä hitmixiä.

Äänestä

Nimi voisi olla PopMixFM?

Äänestä

Jos kanava ottaa perussuomalaista politiikkaa voimakkaasti ja selkeästi vastustavan linjan, niin voi rahoittaa kanavan toimintaa merkittävällä summalla.

Äänestä
  • Kannatan ihka uuden kanavaidean toteuttamista ja lupaan kuunnella sitä puolella korvalla silloin tällöin, jos se ei KOSKAAN soita Hermannin Erakoiden kappaletta No Milk Today! 😒

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannatan ihka uuden kanavaidean toteuttamista ja lupaan kuunnella sitä puolella korvalla silloin tällöin, jos se ei KOSKAAN soita Hermannin Erakoiden kappaletta No Milk Today! 😒

    Sekään kappale ei soi kun muutamassa suomalaisessa radiossa himosoitolla. Sivistyneessä maailmassa se unohdettiin jo sitten 60-luvun jälkeen.

    Äänestä

  • Voisiko Radio Helsingistä saada sellaisen? Sehän oli aikanaan, nyttemmin taitaa olla löystynyt se linja? Vaikka onhan se (kulttuuri) vasemmiston äänitorvi edelleen.

    Mielenkiintoinen konsepti jokatapauksessa kaupallisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannatan ihka uuden kanavaidean toteuttamista ja lupaan kuunnella sitä puolella korvalla silloin tällöin, jos se ei KOSKAAN soita Hermannin Erakoiden kappaletta No Milk Today! 😒

    Minä kyllä kestän No Milk Todayn, jos se soi korkeintaan viisi kertaa päivässä. Olen lujahermoisempi tyyppi kuin sinä! 😎

    Äänestä

Mikäli kanava jatkaa vihervasemmistolaista aivopesua ylen ja muiden vastaavien tapaan saat kuopata koko idean.

Äänestä

Kunhan nyt ensiksi perustaisit sen Hevarin. Ei ole kuulunut.

Äänestä

Mättöheviä ei soiteta missään. Pommiradio 2.0 olisi aika hyvä nimi.

Äänestä
  • Olisi niin hyvä, ettei kukaan kuuntelisi. Toiminta kaatuisi jo ennen aloitusta.

    Äänestä

  • Pommiradio oli perkeleen hyvä radio. Oi niitä aikoja. 🤘

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pommiradio oli perkeleen hyvä radio. Oi niitä aikoja. 🤘

    Oli juontajat ja kaikki. 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Oli juontajat ja kaikki. 👍

    Kauanko sitä kesti, viikonlopun yli?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kauanko sitä kesti, viikonlopun yli?

    14 kuukautta hyvää kuunneltavaa eikä mitään jukeboksia

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    14 kuukautta hyvää kuunneltavaa eikä mitään jukeboksia

    Eli pelkkää puhetta? En usko. Jos tuli mitään musiikkia, niin sittenhän se oli jonkinlainen jukeboksikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eli pelkkää puhetta? En usko. Jos tuli mitään musiikkia, niin sittenhän se oli jonkinlainen jukeboksikin.

    Jukeboksissa on vain musiikkia. Tiedät sen itsekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jukeboksissa on vain musiikkia. Tiedät sen itsekin.

    Sellaista radiota ei Suomessa edes ole, että pelkkää musiikkia soisi. Väliin mahtuu vaikka ja mitä. Mieluummin kuitenkin "jukeboksi" kuin tylsä radio, kuten Pooki.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sellaista radiota ei Suomessa edes ole, että pelkkää musiikkia soisi. Väliin mahtuu vaikka ja mitä. Mieluummin kuitenkin "jukeboksi" kuin tylsä radio, kuten Pooki.

    Tylsä jukeboksi kuten sea fm. Pookilla on paljon hyvää juontokontenttia.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tämä on tosiasia.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Oli juontajat ja kaikki. 👍

    Kyllä. Nykyään mennään liikaa siitä mistä aita on matalin. Perustetaan radioasema joka soittaa jukeboksina musiikkia ilman juontajia. Ei mitään järkeä. Mikä radio se sellainen on. Spotify, Tidal, Deezer, Apple Music et cetera tai persaukisille Youtube. Sieltä saa tauottomat musiikit ja musiikki on aina mieluista. Kyllä radio on aina radio.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tylsä jukeboksi kuten sea fm. Pookilla on paljon hyvää juontokontenttia.

    Sea fm? Mitä sekoilet? Monipuolisimpia radioita mitä voi kuunnella. Käy vähän tutustumassa tarjontaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kyllä. Nykyään mennään liikaa siitä mistä aita on matalin. Perustetaan radioasema joka soittaa jukeboksina musiikkia ilman juontajia. Ei mitään järkeä. Mikä radio se sellainen on. Spotify, Tidal, Deezer, Apple Music et cetera tai persaukisille Youtube. Sieltä saa tauottomat musiikit ja musiikki on aina mieluista. Kyllä radio on aina radio.

    "Mikä radio se sellainen on. "

    Se on sellainen jukeboxi, joka tahkoo omistajalleen voittoa. Konkreettisin Suomessa Bauerin TopSi. Sea FM lienee olemassa vain omistajansa halusta ja toiminta on toki tappiollista, koska ei muuta kuin omistajansa (Nordic Palvelu) siivousmainontaa.

    Radio on kätevä, koska käytännössä kaikissa autoissa on radiovastaanotin. Ei tarvitse viritellä puhelinta ym. ulkoista äänilähdettä, missä menee aikaa ja voi olla turhauttavaa lyhyitä matkoja varten. Uudemmissa autoissa on integroituna nämä, mutta autokantahan on Suomessa vanhaa syvän sosialismin ja siitä seuraavan korkean verotuksen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Melko katkeraa vuodatusta. Radio on juuri sitä parhaimmillaan että se tekee juttuaan nimenomaan kuuntelijoille. Sea fm on tästä ihan paras esimerkki toisin kuin vihaajat väittää. Kukaan ei jaksa kuunnella Bauerin yksitoikkoisia radioista joissa soivat samat bulkkimainokset tehosoitolla joka asemalla. Väitän että usea Bauerin Radio on tappiollinen, kuten Mega. Silti tehdään lisää samaa kuraa riman alta, vaikka kuuntelijat kadoksissa.

    " ei muuta kuin omistajansa (Nordic Palvelu) siivousmainontaa."

    Näin se mainonta tehoaa. Sinäkin tunnet jo brändin. Itselle tuli tutuksi tällä viikolla sea Fmn kautta ravintola Caspian. Aina oppii uutta. Ja aion käydä syömässä, kun ehdin.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Melko katkeraa vuodatusta. Radio on juuri sitä parhaimmillaan että se tekee juttuaan nimenomaan kuuntelijoille. Sea fm on tästä ihan paras esimerkki toisin kuin vihaajat väittää. Kukaan ei jaksa kuunnella Bauerin yksitoikkoisia radioista joissa soivat samat bulkkimainokset tehosoitolla joka asemalla. Väitän että usea Bauerin Radio on tappiollinen, kuten Mega. Silti tehdään lisää samaa kuraa riman alta, vaikka kuuntelijat kadoksissa.

    Huutista vuodatukselle. Finnpanel tietää kertoa Bauerin "yksitoikkoisten radioiden" kuuntelusta jotain ihan muuta

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Huutista vuodatukselle. Finnpanel tietää kertoa Bauerin "yksitoikkoisten radioiden" kuuntelusta jotain ihan muuta

    Monopolissa väistämättä on ollut etulyöntiasema. Yksittäiset asemat saa Bauerilla surullisia kuuntelulukuja, kuten radio Mega. Toisaalta Pookia ei ole uskallettu käynnistää Kajaanissa. Kyllä se jostakin kertoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Mika saivartelee taas ja huutistelee. Lapsellinen ukko.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tämä on tosiasia.

    Sekavaa tekstiä. Kaukana tosiasiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Monopolissa väistämättä on ollut etulyöntiasema. Yksittäiset asemat saa Bauerilla surullisia kuuntelulukuja, kuten radio Mega. Toisaalta Pookia ei ole uskallettu käynnistää Kajaanissa. Kyllä se jostakin kertoo.

    Jos ei rahat riitä?

    Mikä siinä Kajaanissa muka Baueria pelottaisi? Se tulee Kajaaniin aikanaan ja tulee silloin viemään paljon kuulijoita muilta kalevigenren radioilta 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mikä siinä Kajaanissa muka Baueria pelottaisi? Se tulee Kajaaniin aikanaan ja tulee silloin viemään paljon kuulijoita muilta kalevigenren radioilta 👍

    Pooki jää altavastaajaksi, kuten muillakin uusilla kuuluvuusalueilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Pooki jää altavastaajaksi, kuten muillakin uusilla kuuluvuusalueilla.

    No eipä jää. Järviradio keräsi joskus isommat kuulijaluvut, mutta Järviradiolla on myös parempi kuuluvuusalue. Sandels ei pärjäisi Pookille. Liian savolainen ja liian retro. Pooki on raikas 20-luvun tuulahdus.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Sea fm? Mitä sekoilet? Monipuolisimpia radioita mitä voi kuunnella. Käy vähän tutustumassa tarjontaan.

    On kuunneltu. Prööt 💩

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    No eipä jää. Järviradio keräsi joskus isommat kuulijaluvut, mutta Järviradiolla on myös parempi kuuluvuusalue. Sandels ei pärjäisi Pookille. Liian savolainen ja liian retro. Pooki on raikas 20-luvun tuulahdus.

    Pookia kun kuuntelee, niin aivoista tulee Prööt 💩. Pooki hyytyy, se on tosiasia.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mika saivartelee taas ja huutistelee. Lapsellinen ukko.

    niin on. Tekisi töitä, eikä itkisi pitkin päivää jollakin suolipalstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    On kuunneltu. Prööt 💩

    Söin juuri eineslihapullia lounaaksi. Hyvin pierettää pröööt tosijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Söin juuri eineslihapullia lounaaksi. Hyvin pierettää pröööt tosijaan.

    Varmasti. Soiko taustalla samalla Bauerin radion laadukkaat twkoälyuutiset, kylmällä luennalla?💩

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Varmasti. Soiko taustalla samalla Bauerin radion laadukkaat twkoälyuutiset, kylmällä luennalla?💩

    Ilman muuta Pooki soi ruoka- ja taukotilassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ilman muuta Pooki soi ruoka- ja taukotilassa.

    Tuskin soi. En ole itse havainnut julkisilla paikoilla

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei ole julkinen paikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei ole julkinen paikka.

    Niinpä. Komerossa ja pimeässä yksin.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Tuskin soi. En ole itse havainnut julkisilla paikoilla

    Julkisilla paikoilla soi usein Pooki

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Julkisilla paikoilla soi usein Pooki

    Ei pidä paikkaansa. Ei sitten missään. Väitän, että jos näin olisi, niin ihmiset kehottaisivat sammuttamaan radion.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Ei sitten missään. Väitän, että jos näin olisi, niin ihmiset kehottaisivat sammuttamaan radion.

    Meillä lounasravintolassa myynti puoltoista kertaistui kun laitoimme pookin soimaan. Asiakkaat tykkää ja viihtyy

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    On tyypillistä, että mainosyhteistyön aikana taustalla saattaa joku radio soida. Kuitenkin tuo tarinasi on keksitty, kuten ihan kaikki tietävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Meillä lounasravintolassa myynti puoltoista kertaistui kun laitoimme pookin soimaan. Asiakkaat tykkää ja viihtyy

    Ei ole keksitty vaan täyttä totta. Pooki soi myös naapuripitäjässä hammaslääkärin vastaanotolla

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Ei ole keksitty vaan täyttä totta. Pooki soi myös naapuripitäjässä hammaslääkärin vastaanotolla

    Joopa joo. Kuten muutkin tätä lukevat tietävät, ettei mitkään liikkeet soita Pookia.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Joopa joo. Kuten muutkin tätä lukevat tietävät, ettei mitkään liikkeet soita Pookia.

    Mä olin parturissa ja siellä soi Pooki radiossa

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Tottakait soi. Kokemuksesta voin sanoa, etten ole havainnut ikinä missään liikkeessä. Toinen on radio Dei ja ylen 1.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mä olin parturissa ja siellä soi Pooki radiossa

    Tää on miälenkiintosta. Mä oon kuullu pookia taksissa

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Tää on miälenkiintosta. Mä oon kuullu pookia taksissa

    Mä poikkesin tiistaina gynellä vuositarkastuksessa. Siellä vastaanottoaulassa oli Pooki päällä. Hyvillä mielin menin rassattavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Mä poikkesin tiistaina gynellä vuositarkastuksessa. Siellä vastaanottoaulassa oli Pooki päällä. Hyvillä mielin menin rassattavaksi.

    On halpaa kaljaa jaa tullut juotua? Satusedät tohkeissaan.

    Äänestä

Pooki🤣🤣🤣 mikä vitsi.

Äänestä
  • Vitsi ehkä mutta näkyy Finnpanelissa. Kyllähän se naurattaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Vitsi ehkä mutta näkyy Finnpanelissa. Kyllähän se naurattaa.

    Niin näkyy, kehitys on hyytynyt täysin, vaikka kuuluvuusalueelle tuli 2 miljoonaa ihmistä lisää. Ei jaksa Pooki kiinnostaa ihmisiä.

    Äänestä

Avaaja, tää oli hyvä! 😂Kaikki eivät vain ymmärrä selvää sarkasmia.

Äänestä
  • Omille jutuilleen on kiva naureskella.

    Äänestä

  • Vihdoinkin joku tajuaa. Huumorilla tehty jossa parodion lyhyesti kuvitteellisesti miten niin monet radiokanavat syntyvät.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Vihdoinkin joku tajuaa. Huumorilla tehty jossa parodion lyhyesti kuvitteellisesti miten niin monet radiokanavat syntyvät.

    Juttelet taas itsesi kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Juttelet taas itsesi kanssa.

    Niin teen

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Juttelet taas itsesi kanssa.

    Itse et tajunnut ja joku toinen tajusi aloituksen. Pahoita ny mielesi siittä.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Itse et tajunnut ja joku toinen tajusi aloituksen. Pahoita ny mielesi siittä.

    Omille keskustelunavauksille naureskelu on taidetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Omille keskustelunavauksille naureskelu on taidetta.

    Huutista 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Huutista 🤣

    Huutista on taidetta.

    Äänestä

Nyt se kannattaisi perustaa jos milloin ja tehdä mahdollisimman hyvin. Suomen kuunnelluin kanava Radio Suomi tulee kokemaan historiallisen romahduksen paikallisten ohjelmien loputtua ja muutenkin ohjelmistoa muutettu epäkiinnostavaan asian suuntaan. Pako on jo käynnissä, tuorein KRT-näyttää Novan iltapäivään järkyttävän suurta nousua.

Äänestä
  • Novan iltapäivä on niin hapanta kuunneltavaa, että tuskin on "nousussa". Ihmeellinen mainospuhe. Ainoastaan tuo Novan verkko takaa, että pakkokuuntelua on paikoissa, joissa muut radiot eivät kuulu.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Novan iltapäivä on niin hapanta kuunneltavaa, että tuskin on "nousussa". Ihmeellinen mainospuhe. Ainoastaan tuo Novan verkko takaa, että pakkokuuntelua on paikoissa, joissa muut radiot eivät kuulu.

    Jep. Itse kuuntelen radiopeltoreilla metsurina radiota ympäri pitäjää. Toisinaan ainoat kanavat mitkä kuuluu on nova ja yle. Silloin radioni on kiinni. Onneksi kuitenkin moni kaupallinen kuuluu useammassa paikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Jep. Itse kuuntelen radiopeltoreilla metsurina radiota ympäri pitäjää. Toisinaan ainoat kanavat mitkä kuuluu on nova ja yle. Silloin radioni on kiinni. Onneksi kuitenkin moni kaupallinen kuuluu useammassa paikassa.

    Eikö kannattaisi hankkia peltorit, joissa on ulkoisen äänilähteen mahdollisuus? Silloin voisi kuunnella Pookia tai muuta työ_ukko_kanavaa kännykän kautta missä vaan tosijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    En kuuntele Pookia. Se on huonoin vaihtoehto. Tyytyisin mieluummin elämään ilman radiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Novan iltapäivä on niin hapanta kuunneltavaa, että tuskin on "nousussa". Ihmeellinen mainospuhe. Ainoastaan tuo Novan verkko takaa, että pakkokuuntelua on paikoissa, joissa muut radiot eivät kuulu.

    https://www.finnpanel.fi/radio.php

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Eikö kannattaisi hankkia peltorit, joissa on ulkoisen äänilähteen mahdollisuus? Silloin voisi kuunnella Pookia tai muuta työ_ukko_kanavaa kännykän kautta missä vaan tosijaan.

    Pookin takia?

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Pookin takia?

    No Pookin takia nimenomaan jumalauta.. pittäähän sitä ratiokontenttia viihdykkeenä olla saatana

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    No Pookin takia nimenomaan jumalauta.. pittäähän sitä ratiokontenttia viihdykkeenä olla saatana

    Pooki on laskeva woima. Se mädättää aivoja.

    Äänestä

Onhan meillä jo Someradio/Radio Mediamaailma sieltä kuulee niin salaliittoterian kuin asiaakin myös se on Juha Tota tota Kohosen perustama tuutti. Takana Reformistudion, PosiTV:n, Kantomedian sekä Mediamaailman tuotantoa. Sitä en tiedä tuoko ne takaisin PosiTV:n uudistuneena.

Äänestä

Loistava idea. Isoimpia hittejä asema.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä olisitte mieltä seuraavasta radiokanava konseptista. Mukaavaa pientä rupattelua aamulla, päivällä ja iltapäivällä juontajan johdolla musiikin lomassa. Musiikissa tulisi helposti kuuneltava Mixi 90-luvun pop hittejä aina tähän päivään asti. Kanavan nimeksi kaavailen Radio Mixi.

Olisko hyvä konsepti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu