Äänestämään

Äänestäkää työttömiä ehdokkaita, että tulevat työllistetyiksi!
26334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kunnan- tai aluevaltuutettu ei ole työpaikka vaan luottamustoimi.

Äänestä
  • Parempaa puuhastelua kuitenkin, kuin kuntouttava.

    Äänestä

  • Oliskohan ens lauantai parasta makkaraa ?

    Äänestä

Hallitus on leikannut työttömyysturvaa ja kauttaaltaan sosiaalitukia ja on tuomassa lisä velvotteita viimesijaisen tuen saksimiseksi. Kyllä ,äänestämään on syytä mennä ja antaa ääni oppositiolle hallituksen toimia vastaan ja vallan kaventamiseksi.

https://yle.fi/a/74-20152955

Äänestä
  • ei oppositio ole sen parempi vaan ääni pitää ohjata puolueen sijaan työttömälle ehdokkaalle ettei nuo puolepamput pääse äänillä juhlimaan

    Äänestä

  • Paitsi etteivät aluevaltuustot ja kunnanvaltuustot voi vaikuttaa työttömyysturvaan ja muihin sosiaalitukiin. Niistä päättää eduskunta, ja seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä aikaa. Siihen asti hallitus saa huseerata varsin vapaasti, koska enemmistöhallituksen esitykset menevät poikkeuksetta läpi eduskunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Paitsi etteivät aluevaltuustot ja kunnanvaltuustot voi vaikuttaa työttömyysturvaan ja muihin sosiaalitukiin. Niistä päättää eduskunta, ja seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä aikaa. Siihen asti hallitus saa huseerata varsin vapaasti, koska enemmistöhallituksen esitykset menevät poikkeuksetta läpi eduskunnassa.

    Se että näytetään jotta tämä peli ei vetele on ehdottoman tärkeää näissä vaaleissa.

    Kun viedään hallituspuolueita valta aluepolitiikassa, leikataan vastatoimena hallitus puolueiden valtaa on sillä kokonaisvaltainen merkitys poliittisella päätöksen teon saralla ja sen lisäksi se on selkeä kanna otto nykyisen hallituksen toimille että sen myötä näkyvä protesti jolla osoitetaan tyytymättömyys leikkauksiin .

    Eduskunta vaaleissa palataan sitten asiaan ja lopetellaan se mikä nyt on aloitettu ja tehdään lopullisesti loppu noista toimista.

    Äänestä

Ei kannata äänestää päättäjiksi kyvyttömiä tumpeloita, jotka eivät ole onnistuneet edes itseään työllistämään.

Äänestä
  • Kaikki työttömät ovat kyvyttömiä tumpeloita?

    Äänestä

  • Tuo on kyllä ihan totta...

    Äänestä

  • Joillakin voi olla tärkeämpää tekemistä, kuin turhien hakemusten lähettely

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Joillakin voi olla tärkeämpää tekemistä, kuin turhien hakemusten lähettely

    Useimmat ehdokkaat ovat kuitenkin työpaikan löytäneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kaikki työttömät ovat kyvyttömiä tumpeloita?

    Meitä riittää!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Meitä riittää!

    Luukulle vain näyttämään että niin on ja se että työttömillä on myös ääni jolla vaikutetaan ja nyt vaikutetaan.

    Ihmisiä ei leimata työttöminä ja kohdella sen perusteella miten sattuu syystä, että hänet on irtisanottu .

    Äänestä

  • Työttömyys johtuu pitkälti avoimien työpaikkojen puuttumisesta ja ikäsyrjinnästä.

    Äänestä

Luuleeko joku, että äänestämällä voi vaikuttaa?? On ihan sama ketä äänestät, sillä puoluelle ne äänet menee. Juuri niille samoille puolueille, jotka eivät ole saaneet mitään muuta aikaiseksi, kuin tuhoa, Suomen EU:ssa oloaikana. Tilenne menee vielä tuhat kertaa tuhat pahemmaksi, mitä kauemmin EU:ssa ollaan. Sitä eivät puolueet suostu myöntämään, mutta se vaan on tosi. Äänestämällä ET VOI vaikuttaa.

Äänestä
  • Kyllä voi vaikuttaa.

    Äänetön ihminen on helppo sivutta ja asioitaan esille nostamaton jättää noteeraamatta, kuten tyytymättömyyttään asiat nielevä.

    Kun tehdään joukolla selväksi että hallituksen poliittisia linjauksia leikata heikompi osaisilta ,rikastuttaakseen niitä jotka jo tulevat erittäin hyvin toimeen ja joilla on suuria omaisuuksia ,joita halutaan kartuttaa edelleen sillä raha on kakki se mitä arvotetaan ja joka menee ihmisten hyvinvoinnin ja toimeentulon edellytysten edelle, ei ole hyväksyttävää päätöksentekoa. On sillä vaikutus kun viedään päätöksenteko valtaa .Näet kun ei ole valtaa päätöksenteossa ei voi päättää asioista .Se on kansanvaltaisuuden periaate .Voidaan antaa valta ja ottaa se myös pois. Kun tuo tehdään näissä vaaleissa rajaa se toimivaltaa ja kun toimi uusitaan eduskunta vaaleissa häviää rahoitus ja siihen loppuu poliittinen toiminne niillä joille viesti ei nyt mene perille, sillä nyt tuo palaute mitä näissä vaaleissa annetaan on myös selkeä palaute.

    Kun tarkastelet taaksepäin asioita ,Perussuomalaiset nousi koska kansa aktivoitui. Palautteen toimitaan ja jatkuvista tyhjistä lupauksista sai tuolloin Keskusta eikä se ole vieläkään toipunut tuosta. Meni puoluetoimisto myyntiin ja meni kannatus joka on kyntänyt siitä asti.

    Kyllä äänestämisellä vaikuttaa ja nyt vaikutetaan.

    Äänestä

Ei ole ollut suurta osaamista hallinnossa, puolueissa, ei hallituksessa tai oppositiossa.
Kun katsoo vuosikymmenten kehitystä, - niin tämä ikävä asia selviää.
On edetty uskomus politiikalla, ei itsenäisesti. 4v. jaksoissa,
yhä syvempään velkaan riidellen....
Mutta ei se mitään.
Tässä vaalimakkara video part 3 ;
https://youtu.be/Tlo778uatos?si=D1Kl_XRiU4-EM5Mx

Äänestä

Tämä on hyvä idea

Äänestä

Saako mykkä äänestää..?
Savossa

Äänestä
  • Silloin kun äänestää, ei mykkäkään ole mykkä. Mykkäkin saa äänen.

    Äänestä

Hei, nukkuvat tukilaiset ja köyhät työlliset. Käyttäkää vielä muutama hetki miettimiseen, sen suhteen, että kävisitte äänestämässä.

Moni sanoo, että ei kannata äänestää. Sillä tavalla ei voi vaikuttaa.

Mites tämä oikeisto hallitus on leikannut tukia ja tulee todennäköisesti leikkaamaan toimeentulotuen perusosan puoleen ensi vuoden alusta lähtien. Onko se laillista jää nähtäväksi, mutta pahalle näyttää.

Samalla antaen rikkaille verohelpotuksia ja syventämällä kestävyysvajetta. Luomalla kysyntävajetta, työttömyyttä, konkursseja ja taas pitää leikata lisää köyhiltä ja antaa verohelpotuksia rikkaille. Syöskykierre pohjalle on käynnissä.

Nukkumalla annat äänesi oikeistolle.

Onko järkevä tapa protestoida hallitusta vastaan jättämällä käyttämättä ainut tapa, jolla voit protestoida hallitusta vastaan. Mieti vielä edes viisi minuuttia.

Kiitos, jos luit viestin loppuun. Jaksamista kaikille, joille elämä on selviytymistä aamusta iltaan.

Äänestä

Työllistämis vastuut siirtyvät valtiolta ,kunnille joten se millaisia työllistämis toimet tulevat olemaan riippuu pitkälti siitä millaisia kunnallispolitiikkoja nyt valitaan.

Äänestä

Työttömien saamat kokouspalkkiot vähennetään tuista täysimääräisesti.

Äänestä
  • Häh häh hää
    Salkku Mutonen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Äänestäkää työttömiä ehdokkaita, että tulevat työllistetyiksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu