Julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto talousvaikeuksissa

Mistä vaikeudet johtuvat? Soteuudistusta odotellessa kunnat Pohjois-Karjalassakin tekivät tahallaan Sin soteen (kuntien hallinnoimaan kuntayhtymään) alijäämäisiä budjetteja. Näistä kunnan virkamiesten valmistelemista ja kuntapoliitikkojen hyväksymistä alijäämistä terveydenhuollon takkuaminen johtuu. Toki osaltaan. siihen vaikuttaa se, että persut ja kokoomus rahoittavat hövelisti yksityistä bisnestä Kelan kautta.
Miksi sitten sosiaali- ja terveydenhuoltoa alibudjetoitiin? Tavoitteena oli saada mahdollsimman suuri osa kunnan kautta kulkeneista valtionosuuksista jäämään kunnille tulevaisuudessakin. Siinä onnistuttiin, kuten kuntien viime vuoden tilinpäätökset kertovat.
Mihin rahat käytettiin? Tohmajärvi lahjoitti kaksi miljoonaa suksivoidetehtaalle. Lahjoitti, sitä se infran rakentaminen tehdasta varten todellisuudessa on. Tuloja tuli kiinteistöverona alle kolmekymmentätuhatta, Sata vuotta ilman koron ja inflaation huomioimista kestää lahjoituksen kuolettaminen.
Ja kunnan yhtillä on varmaan kahdeksan miljoonan vastuut (sehän on salattua tietoa) rakennelmista. Suksivoidehan on näinä lumettomina talvina varmaan kova bisnes.
4356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

äänestäjät sen piätätte

Äänestä

Miksi kunta ei järjestä itse terveyspalveluita kuten vuosikymmeniä teki?

Onko laiskuutta ilmassa vai mikä on, maksamme sentään veroja!

Äänestä

Valtuutettujen kymppitonnit ja koirapuisto tärkeämpiä.

Äänestä

ylöspäin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mistä vaikeudet johtuvat? Soteuudistusta odotellessa kunnat Pohjois-Karjalassakin tekivät tahallaan Sin soteen (kuntien hallinnoimaan kuntayhtymään) alijäämäisiä budjetteja. Näistä kunnan virkamiesten valmistelemista ja kuntapoliitikkojen hyväksymistä alijäämistä terveydenhuollon takkuaminen johtuu. Toki osaltaan. siihen vaikuttaa se, että persut ja kokoomus rahoittavat hövelisti yksityistä bisnestä Kelan kautta.
Miksi sitten sosiaali- ja terveydenhuoltoa alibudjetoitiin? Tavoitteena oli saada mahdollsimman suuri osa kunnan kautta kulkeneista valtionosuuksista jäämään kunnille tulevaisuudessakin. Siinä onnistuttiin, kuten kuntien viime vuoden tilinpäätökset kertovat.
Mihin rahat käytettiin? Tohmajärvi lahjoitti kaksi miljoonaa suksivoidetehtaalle. Lahjoitti, sitä se infran rakentaminen tehdasta varten todellisuudessa on. Tuloja tuli kiinteistöverona alle kolmekymmentätuhatta, Sata vuotta ilman koron ja inflaation huomioimista kestää lahjoituksen kuolettaminen.
Ja kunnan yhtillä on varmaan kahdeksan miljoonan vastuut (sehän on salattua tietoa) rakennelmista. Suksivoidehan on näinä lumettomina talvina varmaan kova bisnes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu