Työttömyys turvat ja muut on

ihan laki sääteiset niin turha valittaa.
2179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin, ei voi kuin ihmetellä tätä valitusten määrää nykyisin. Ihmiset eivät osaa enää muuta tehdä kuin valittaa kaikesta.
Suomessa on maailman paras sosiaaliturva vielä tänä päivänä. Asumistuki ja toimeentulotuki takaa sen että kaikki saavat maksunsa ja elämänsä menot maksettua. Ei tarvitse olla edes töissä, vaan nuo tuet tulevat kaikille jos ei ole muuta tuloa. Perehtykää siihen mitä tukia voisitte saada ja hakekaa niitä, niin ei tarvitse enää valittaa rahapulaa. Kelan sivuilla on tietoa ja hakemuslomakkeet. Aikuissosiaalityöhön on hyvä olla myös yhteydessä, jos tarvitsee yli perustoimeentulotuen avustusta.

Äänestä
  • Suomessa maailman paras sosiaaliturva? No ei todellakaan.

    Suomessa on eurooppalaisen mittapuun mukaan keskitasoinen sosiaaliturva, mutta se mitä usein ei mainita, on se että suomalaiseen sosiaaliturvaan ujutetaan monin eri tavoin myös lainvastaisia piirteitä mm. jatkuva palkattoman työn naukuminen ja jopa rangaistuksien uhalla, vaikka se nimenomaan on lainvastaista toimintaa.

    Näin kuitenkin tapahtuu jatkuvasti siksi, koska useimmat työttömät eivät ole laillisia oikeuksiaan riittävästi selvittäneet - kuten ei itse asiassa viranomaisetkaan, jotka eivät ole välttämättä edes omia viranomaisen velvollisuuksia itselleen selvittäneet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ihan laki sääteiset niin turha valittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu