Kunnat syrjivät työntekijöitä ?

Onko Keski-Suomessa ja Etelä-Suomessa useita kaupunkeja, jotka kohdistavat erilaisia toimia syrjäiseen omia työntekijöitä?

Täältä ainakin vaikuttaa, kun kuulee ja seuraa sitä miten kaupungit seuraavat ja tarkkailevat omia työntekijöitä. Monessa paikassa jäljitetään kännykän ja tietokoneiden sijaintia, sillä perusteella, että ne ovat kaupungin omistamia.
Myös työntekijöiden liikkumista ja työntekoa vakoillaan käyttäen lähes agentti elokuvisys tuttuja metodeja, kun työntekijöiden ikkunoista kurkkimista niin kotona kuin töissä, salakuuntelua ovien läpi, "etsivien" seurattavana oloa (esim. Securitas, Avarn jne. tekevät), erilaisten nopeiden palavereiden pitämistä ja kutsun lähettämistä ja kun ihmiset eivät kerkiä/huomaa niitä tehdään asiasta varoituksia sekä irtisanotaan heidät.
Useammalla kaupungilla on tällaista ajojahtia, mikä sairastuttaa henkilöstön hyvinvointia ja työnteko on koko ajan pelon alla.
Onko kaupungeilla tarkoitus syrjiä ja tuhota ihmisiä järjestelmällisesti, sillä niin he nyt vaikuttaisivat tekevän?
Eikö kaupunkien tulisi vaalia tasapuolisuutta ja sopusointua sekä kehity yhteistyötä eikä toimia pieninä paikallisina syrjintää ja kiusaamista harjoittavan autoritäärisenä toimijana?
Eikö valtion ajamat arvot koskeekaan kaupunkeja?
Eikö työnantajana kaupunkien pitäisi edistää hyvinvointia eikä vaarantaa/tuhota sitä järjestelmällisesti?
2425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Unohdit, että puoluekirjalla on myös suuri merkitys ainakin vasurikaupungeissa.

Äänestä

Eikös sitä oltu jossakin tutkittukin että eniten työpaikkakiusaamista on kirkolla ja julkisella sektorilla? Miktä tuntuu yhtäkkiä oudolta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko Keski-Suomessa ja Etelä-Suomessa useita kaupunkeja, jotka kohdistavat erilaisia toimia syrjäiseen omia työntekijöitä?

Täältä ainakin vaikuttaa, kun kuulee ja seuraa sitä miten kaupungit seuraavat ja tarkkailevat omia työntekijöitä. Monessa paikassa jäljitetään kännykän ja tietokoneiden sijaintia, sillä perusteella, että ne ovat kaupungin omistamia.
Myös työntekijöiden liikkumista ja työntekoa vakoillaan käyttäen lähes agentti elokuvisys tuttuja metodeja, kun työntekijöiden ikkunoista kurkkimista niin kotona kuin töissä, salakuuntelua ovien läpi, "etsivien" seurattavana oloa (esim. Securitas, Avarn jne. tekevät), erilaisten nopeiden palavereiden pitämistä ja kutsun lähettämistä ja kun ihmiset eivät kerkiä/huomaa niitä tehdään asiasta varoituksia sekä irtisanotaan heidät.
Useammalla kaupungilla on tällaista ajojahtia, mikä sairastuttaa henkilöstön hyvinvointia ja työnteko on koko ajan pelon alla.
Onko kaupungeilla tarkoitus syrjiä ja tuhota ihmisiä järjestelmällisesti, sillä niin he nyt vaikuttaisivat tekevän?
Eikö kaupunkien tulisi vaalia tasapuolisuutta ja sopusointua sekä kehity yhteistyötä eikä toimia pieninä paikallisina syrjintää ja kiusaamista harjoittavan autoritäärisenä toimijana?
Eikö valtion ajamat arvot koskeekaan kaupunkeja?
Eikö työnantajana kaupunkien pitäisi edistää hyvinvointia eikä vaarantaa/tuhota sitä järjestelmällisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu