Lapsesta asti syrjitty

En tiedä kuuluuko tämä syrjäytymisen keskustelupalstalle, mutta minä olen ollut lapsuudesta saakka syrjitty. Kukaan ei ole ollut kiinnostunut seurastani, olen kärsinyt kiusaamisesta ja yksinäisyydestä aivan pienestä lapsesta lähtien. En tiedä mikä minussa on vikana. Vanhempani eivät kannustaneet minua lapsena eivätkä välittäneet miten minua kiusattiin. Sain vain syyllistämistä osakseni vanhemmiltani, olin muka vaikea lapsi, vaikka olin hiljainen ja liian hyväluontoinen ja ehkä siksi muut kiusasivat, kun en osannut puolustautua.
Kiusaamista koen edelleen aikuisena, en sovi mihinkään työpaikan porukoihin, en osaa seurustella ihmisten kanssa.
Onko tämä tavallinen tarina syrjäytyneiden ih keskuudessa? Johtuu kaikki lapsuudessa koetusta kiusaamisesta ja hyljeksinnästä?
8916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Johtuu tietenkin ja jättää loppuiän jäljet kun on lapsuudesta asti perustarpeet ja huolenpito laiminlyöty niin kiusaajilla on helppoa ottaa sellaisia uhrikseen kaikkialla, opiskelu ja työpaikoissakin.

Jotkut kiusaajat katuvat ja muuttuvat mutta ei valitettavasti kaikki.

Äänestä
  • Outokumpu suomi24

    Äänestä

On siitä lapsena erillään olosta ollut kuitenkin hyötyä. Se kasvattaa sisua ja
vielä aikuisenakin viihtyy hyvin yksin vaikka viihtyy myös porukassa .
Kyllä sitä on hyväksytty työporukoihin ja vapaa-ajan harrastuksiin ihan hyvin.

Äänestä

Ei pidä käpertyä omaan kuoreensa, vaan pyrkiä aktiivisesti muiden
ihmisten seuraan vaikkapa harrastusten kautta jos se ei töissä onnistu.

Äänestä

Onko syrjitty jo saanut ryhtiä elämäänsä työn tai harrastuksen kautta.

Äänestä

Itse olen syrjitty ollut koko ikäni ja olen nyt liki 60 vuotias ukko.

En edes hakeudu kenenkään seuraan, tosin seurustelukumppani on mulla aina ollut ja naista olen hakenut aktiivisesti nuorena, sellainen kun löytyi niin elämä sai paremman sisällön ja uuden suunnan.

Paikkakunnalla leimaudut aina lapsesta saakka luuseriksi ja sinua vältellään kuolemaasi saakka.

Niin sairas on suomalainen toiselle eli susi kuolemaasi saakka.

Onneksi luonteeni on vahva enkä tarvitse ketään kaveriksi kun tiedostan että niitä on todella vähän muutoinkin enkä halua mitään pinnallista kaveria vaan aitoa kaveruutta, nuorena oli yksi kamu mutta sekin jäinkun murkkuikään tultiin.

Ei ole ikävä ketään vaikka aikoinaan pahalta tuntui kun nuorena sosialisoituminen on hyvin tärkeätä.

Ihmisen elämä on monesta asiasta kiinni. Itse uskoin kokoajan parempaan, ettei elämä tällaista aina ole, eikä se huonoksi jäänyt nyt voi niin jo sanoa.

Äänestä

Vasta joku kirjoitti otsikolla PERHEEN MUSTA LAMMAS. Luettuani tekstin mielestäni oikea otsikko olisi ollut PERHEEN MUSTATTU LAMMAS.
Ei ihme että puhutaan paljon koulukiusaamisestra kun perheessäkin tapahtuu kiusaamista ja syyllistämistä
Väärinkäytökset eivät yleensä lopu vanhemmalla iällä kotikiusatulta. Koska ulkopuoliset eivät voi ymmärtää syrjäänvetäytymistä vaan kuvittelevat tolsiaan henkilön olevan PERHEEN MUSTA LAMMAS jolta voi odottaa mitä tahansa.

Äänestä
  • Ihmettelen niitä vanhempia, jotja suosivat jotakin jälkeläistä ja sorsivat toista.
    Ainoa ryhdikäs tapa on antaa kaikille jälkeläisille tukea samanarvoisesti.
    Se on sitten heidän asiansa miten he tuen käyttävät, järkevästi vai tunaroiden.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tämä syrjäytymisen keskustelupalstalle, mutta minä olen ollut lapsuudesta saakka syrjitty. Kukaan ei ole ollut kiinnostunut seurastani, olen kärsinyt kiusaamisesta ja yksinäisyydestä aivan pienestä lapsesta lähtien. En tiedä mikä minussa on vikana. Vanhempani eivät kannustaneet minua lapsena eivätkä välittäneet miten minua kiusattiin. Sain vain syyllistämistä osakseni vanhemmiltani, olin muka vaikea lapsi, vaikka olin hiljainen ja liian hyväluontoinen ja ehkä siksi muut kiusasivat, kun en osannut puolustautua.
Kiusaamista koen edelleen aikuisena, en sovi mihinkään työpaikan porukoihin, en osaa seurustella ihmisten kanssa.
Onko tämä tavallinen tarina syrjäytyneiden ih keskuudessa? Johtuu kaikki lapsuudessa koetusta kiusaamisesta ja hyljeksinnästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu