Globalisaation on hyvä aloittaa Euraasian Liitosta

Kun onnistuu näkemään Euraasian yhtenäiseksi, silloin on tehnyt ison askeleen globalisaatiossa.

Euraasia nimittäin ei ole yhtenäinen ja sen yhtenäisyys on kovan työn tulosta.

Euraasian Liittoa voi lähestyä USA, jos tahtoo rakentaa kokonaisuus tai Euraasian Liittoa voivat aloittaa rakentaa itse euraasialaiset, joiden koti Euraasia on.

Euraasia olisi myös Euroopan luonnollinen poliittinen siirto aikaansaada jotakin järkevää, koska suhteet ovat geopoliittisia monelta osin ja tulos on nähtävissä nopeasti.

Eurooppa yrittää USA:n kanssa globalisaatiota, mutta ei ota laskuun ennen kaikkea Euraasian muita tärkeitä osia, josta syntyy ongelma.

USA:n valkoinen arjalainen johto kuuluu Läntiseen Euroopan perinteeseen, mutta niitä erottaa geologia, mikä luo joka tapauksessa USA:sta oman kulttuurin. Voi miettiä, että heittääkö USA toisiin kulttuureihin tai tahtooko Eurooppa palauttaa USA valkoiseksi länneksi?
Loogisesti saa ajatella, että jos USA on globaali ja on evoluutiossa paikka, minne päädytään Afrikasta, niin ollakseen globaali, sen pitää olla kaikkien rotujen ja kansojen välisesti tasa-arvoinen, eikä vain valkoinen arjalainen.



Ehkä Eurooppa ei näe Euraasia kokonaisuutena?
1278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Euraasia liitto olisi kommunistisen kiinan hallitsema.
Eurooppa olisi sen provinssi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun onnistuu näkemään Euraasian yhtenäiseksi, silloin on tehnyt ison askeleen globalisaatiossa.

Euraasia nimittäin ei ole yhtenäinen ja sen yhtenäisyys on kovan työn tulosta.

Euraasian Liittoa voi lähestyä USA, jos tahtoo rakentaa kokonaisuus tai Euraasian Liittoa voivat aloittaa rakentaa itse euraasialaiset, joiden koti Euraasia on.

Euraasia olisi myös Euroopan luonnollinen poliittinen siirto aikaansaada jotakin järkevää, koska suhteet ovat geopoliittisia monelta osin ja tulos on nähtävissä nopeasti.

Eurooppa yrittää USA:n kanssa globalisaatiota, mutta ei ota laskuun ennen kaikkea Euraasian muita tärkeitä osia, josta syntyy ongelma.

USA:n valkoinen arjalainen johto kuuluu Läntiseen Euroopan perinteeseen, mutta niitä erottaa geologia, mikä luo joka tapauksessa USA:sta oman kulttuurin. Voi miettiä, että heittääkö USA toisiin kulttuureihin tai tahtooko Eurooppa palauttaa USA valkoiseksi länneksi?
Loogisesti saa ajatella, että jos USA on globaali ja on evoluutiossa paikka, minne päädytään Afrikasta, niin ollakseen globaali, sen pitää olla kaikkien rotujen ja kansojen välisesti tasa-arvoinen, eikä vain valkoinen arjalainen.



Ehkä Eurooppa ei näe Euraasia kokonaisuutena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu